â
Mie rakastan niinko lintu
mie taihvaale lennÀn ja laulan
â
â
Timo K. Mukka
â
Mie aattelin ettei normaalimies voi ellÀÀ semmosen vaimon kanssa, jonka perhÀÀn linjurikuskiki vahtaa. Vaimonhan pittÀÀ olla rasuanen ja ruma, semmonen ettÀ vieromiehilÀ tekkee pahhaa kattoakki. Semmoset vaimot pyssyy hyvin kotona ja oova siivoja.
â
â
Rosa Liksom (Perhe)
â
ErÀs tuttu mies kysyi joskus, luinko sen lopulta loppuun asti. HÀn arveli, ettei itse voisi lukea, koska "kokemus olisi niin masentava". Niin, luin kirjan ja menetin viikon yöunet. Mutta olen silti yhÀ tÀssÀ, voin hyvin. Juuri siksi juuri sellaiset kirjat on luettava. TietÀminen on vÀhintÀ, mitÀ voimme tehdÀ. Olemme sen velkaa.
â
â
Anu Silfverberg (Luonto pakastimessa)
â
Maalla mies on vielÀ mies ja nainen on nainen. Lapset on maalla kohteliaita ja vanhuksista pidetÀÀn huolta. Sellaista elÀmÀn pitÀÀ olla.
â
â
Tony Halme (TuomiopÀivÀ)
â
Mies joka ei ole hankala on kuin soutuvene jossa ei ole hankaimia. Se menee minne vesi tahtoo ja vie.
â
â
Jarkko Laine (Kolmas mustakantinen vihko â MuistiinmerkintöjĂ€)
â
Rokkahaa mie. Antero on etunim. Antiksihaa minnuu on sanottu koko ikÀn, ja niin mie sanon itekkii.
â
â
VÀinö Linna (Sotaromaani: Tuntemattoman sotilaan kÀsikirjoitusversio)
â
EhkÀ jonakin pÀivÀnÀ
pankit rÀjÀhtÀvÀt
herrat ja kansa joutuvat
samaan veneeseen
Silloin katsotaan kuka soutaa
â
â
Jouni Hynynen (Mies katoaa)
â
Jos miestÀ ei kotityöt huvita eikÀ se saa muijaansa siivoamaan, niin silloin sillÀ on vÀÀrÀnlainen muija. Jos taas nainen ei saa ukkoaan imuroimaan ja puhumaan joka pÀivÀ kolme tuntia parisuhteen filosofiasta, niin vaihtakoot miestÀ.
â
â
Tony Halme (TuomiopÀivÀ)
â
Rakkaudessa niin kuin lÀhes kaikissa ihmisten vÀlisissÀ asioissa sydÀnten sopu syntyy vÀÀrinymmÀrryksestÀ. TÀmÀ vÀÀrinymmÀrrys on nautinto. Mies karjuu: >>Oi enkelini!>> Nainen kujertaa: >>Mamma! Mamma!>> Ja nÀmÀ kaksi typerysstÀ ovat vakuuttuneita ettÀ he ajattelevat samoin. YlikÀymÀtön kuilu - yhteydettömyys - jÀÀ ylitse kÀymÀttÀ.
â
â
Charles Baudelaire (VÀlÀhdyksiÀ; Alaston sydÀmeni)
â
Hietanen Àrtyi myöskin:
â Ei jumalaut! MÀÀ en millÀÀn lakkaa ihmettelemĂ€st millai mies pitĂ€ kaiken romun takanans. Kuin helvetin taval sitĂ€ voi oikein rakasta rĂ€tejĂ€ ja lumpui. Jokku rakastava nĂ€tei flikoi, ja sen mÀÀ kyl ymmĂ€rrĂ€n, mut kuin helvetin taval? Ei, mÀÀ olen mahdottoman hĂ€mmĂ€stynyt. MÀÀ ihmettelen oikein kauhiast tĂ€mmöst ja olen niinkun klavul pÀÀhĂ€ lyöty.
â
â
VÀinö Linna (Sotaromaani: Tuntemattoman sotilaan kÀsikirjoitusversio)
â
KeskellÀ Evon suuria metsiÀ Lauri Lusi seisoi eksyneenÀ.
Kun hÀn tajusi kerta kaikkiaan olevansa tietymÀttömissÀ, hÀnen mielensÀ tuli hÀneen takaisin kaikkialta maailmasta.
Pois kuun valloituksesta, pois kylmÀstÀ sodasta, pois valtakuntien ja puolueitten ristiriidoista, pois yliopistoista, pois keittiöistÀ ja makuuhuoneista, vaatekaapeista ja ruokakaupoista.
HÀn tuli metsÀÀn takaisin ja tajusi miten valtavan osan hÀnen ajattelustaan ja olemisestaan historiat, yhteiskuntatieteet, isÀnmaat ja Àidinkielet ja yhteiset moraalikÀsitykset ja suggestiiviset kÀyttÀytymistavat, ilmeet ja asennot olivat vallanneet.
HÀn tunsi itsensÀ puiden korkuiseksi - jalat ulottuivat maahan ja elÀmÀnvoima virtasi turhasta tyhjentyneeseen pÀÀhÀn asti.
Niin hÀn seisoi keskellÀ metsÀÀ ja huusi, ja huutaessaan hÀn tajusi, ettÀ hÀn on niin kuin erÀmaan karhu, ettÀ kukaan ei koskaan tule hÀntÀ kuulemaan mutta hÀn voi kuunnella kaikkia ja ketÀ tahansa.
EttÀ kukaan ei kenties koskaan voi hÀntÀ rakastaa - mutta hÀn rakastaa jokaista ja ketÀ tahansa.
HÀn katsoi puita ja sanoi itselleen, ettÀ niin kuin puu yksin seisoo ja tavoittelee taivasta, niin on tÀmÀ Lauri tÀssÀ.
Ikuisesti yksin metsÀssÀ, rakastamassa kaikkia ilman kenenkÀÀn apua.
â
â
Risto Ahti (MetsÀn mies)
â
Myös iloitsin sydÀmestÀni nÀhdessÀni poskiesi pyöristyneen, sillÀ lihoessaan mies rauhoittuu eikÀ totisesti tule olemaan minun vikani, jos laihdut Thebassa viipyessÀsi, vaan vika on oleva oman hurjan luontosi, sillÀ kaikki miehet ovat samanlaisia ja kaikki paha maailmassa on lÀhtöisin siitÀ pienestÀ kapineesta, mitÀ miehet pitÀvÀt piilossa esivaatteensa alla, koska hÀpeÀvÀt sitÀ, enkÀ suinkaan ihmettele, ettÀ he hÀpeÀvÀt sitÀ.
â
â
Mika Waltari (ŰłÛÙÙÙÙ)
â
HÀn nÀytti taaskin hÀmmÀstyneeltÀ. HÀn ei ollut voinut kuvitella, ettÀ joku nainen uskaltaisi puhua miehelle sillÀ tavoin. Minulle sen sijaan tÀllainen keskustelu oli tÀysin luonnollista. Aina kun keskustelukumppaninani oli joku voimakassieluinen, vaitelias, herkkÀ ihminen, olipa hÀn sitten mies tai nainen, en saanut rauhaa ennen kuin olin pÀÀssyt tunkeutumaan hÀnen sisimpÀÀnsÀ lÀpi sovinnaisen pidÀttÀvÀisyyden muurin ja yli luottamuksen kynnyksen.
"Te olette merkillinen", hÀn sanoi, "ettekÀ ainakaan arka. Sielunne on yhtÀ rohkea kuin katseenne lÀpitunkeva, mutta sallikaa minun vakuuttaa teille, ettÀ tulkitsette tunteeni osittain vÀÀrin. Luulette niitÀ syvemmiksi ja voimakkaammiksi kuin mitÀ ne ovat. Tunnette minua kohtaan suurempaa myötÀtuntoa kuin ansaitsen. Punastuessani ja vapistessani neiti Oliverin edessÀ en sÀÀli itseÀni. Halveksin heikkouttani. TiedÀn sen johtuvan pelkÀstÀ alhaisesta lihan himosta, ei sielun tuskasta. Sielu on yhtÀ jÀrkkymÀtön kuin kallio, joka kohoaa keskellÀ meren kuohuja. - -
â
â
Charlotte Brontë (Jane Eyre)
â
PyhimysmÀinen tyttö sovelsi kuitenkin hyvin opettavaista menetelmÀÀ ilmentÀÀkseen absoluuttisen totuuden kauneuden. Tyttö otti suuria annoksia ulostuslÀÀkettÀ, ja seitsÀmÀn pÀivÀn ajan hÀn ripuloi ja oksensi kaiken syömÀnsÀ. Kaiken kukkuraksi hÀn vielÀ sÀilöi ulosteet ja oksennukset astioihin. [...] Lopulta tyttö kertoi tuolle mahtavalle miehelle erottaneensa kauneutensa ainekset ja sÀilöneensÀ ne ruukkuihin. HÀn kertoi miehelle myös, ettÀ tÀmÀ voisi nauttia nÀistÀ kauneuden mehuista, ja kun tÀmÀ maailmallinen, runollinen mies sitten pyysi saada nÀhdÀ nÀmÀ kauneuden mehut, hÀnet ohjattiin löysÀn ulosteen ja oksennuksen sÀilömispaikalle, josta löyhkÀsi sietÀmÀttömÀn paha lemu.
â
â
Prabhupada A. C. Bhaktivedant
â
Behind the last door is oblivion. Standing before it, one can go forwards or backwards; but beside it are not the places of exquisite pleasure: the faces of pure ones confined to pavilions, reclining on green cushions and beautiful carpets amid thornless lote-trees and banana trees, one over another; for these have gone with the smoke of the opium.
What remains, four years afterwards, are the haunted rooms of the departed: of a young, vigorous man with red hair and an old man left in his blood in a bothy; of a henchman dragged from his horse with an arrow in him, and another, darker of skin, dead of fighting in a Greek courtyard. Of a man returning from perilous seas to drown, seeking his son, near his homeland; of a girl dying blind behind yellow silk curtains, and another burning at night in an African pavilion. And a child, a son ⊠an only son ⊠playing with shells at the feet of the father who shortly would kill it.
One does not, of set purpose, linger long on such a threshold. Sooner or later, the chains must give way; the accusing, querulous voices cease; and the insistent, imperious summons, saying over and over, âAucassins, damoisiax, sire! Ja sui jou li vostre amie, Et vos ne me haĂ©s mie!
â
â
Dorothy Dunnett (Checkmate (The Lymond Chronicles, #6))
â
Istahdan penkille ja katselen suuren nurmikentÀn yli. ViereisellÀ penkillÀ istuu mies ja nainen, jotka juovat olutta. He puhuvat sammaltaen hyvistÀ tavoista. Vilkuilen heitÀ. Kohta heidÀn sydÀmensÀ pysÀhtyvÀt, kohta heidÀn sydÀmensÀ makaavat rinnassa liikkumattomina kuin kivet.
YhtÀkkiÀ kokonainen lukioluokka hölkkÀÀ ohitse. KÀrjessÀ tulevat luokan selvÀsti urheilullisimmat pojat. VÀhÀn jÀljempÀnÀ tulee selvÀsti parhaimman nÀköinen tyttö. NÀen hÀnet makaamassa elottomana ruumiinavauspöydÀllÀ. Nyt ruumiinavaajat tulevat veitsineen ja sahoineen ja porakoneineen ja lokit kirkuvat.
Menen kukkakauppaan ja ostan orkidean. Isot valkoiset kukat, joissa on vaaleanpunaista keskellÀ.
- - -
Ajattelen vertani, miten se tÀyttÀÀ koko ruumiini, ja luen venezuelalaisesta miehestÀ, joka herÀsi eloon kun hÀnelle tehtiin ruumiinavausta. Carlos Camejo. 33 vuotta.
Ulvon lattialla.
En tiedÀ mikÀ vuodenaika on, se vaihtelee pÀivÀstÀ toiseen.
PÀÀlakeni keskellÀ on hius, joka on muita paksumpi, se paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua köydeksi.
Puhelin soi, siellÀ on Àiti, en tiedÀ mikÀ vuodenaika on, en vastaa.
Köysi paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua puuksi.
- - -
Lapset pÀivÀkodin pihalla. HeidÀn vÀrikkÀitÀ pipojaan peittÀÀ ohut, lÀhes nÀkymÀtön pöly.
Kaiken sen pöly, mitÀ on tapahtunut ja tapahtuu edelleen tÀssÀ perkeleen maailmassa, nöyryytyksen, nÀlÀn, kÀrsimyksen, sairauksien, kaiken sen pirun kidutuksen jota oikeasti tapahtuu koko ajan, se ei ole mitÀÀn elokuvaa tai kirjan tarinaa, se on tÀyttÀ totta, ihmiset huutavat koko ajan, tuska on niin hirvittÀvÀn sietÀmÀtön, pelko on niin helvetin sietÀmÀtön ja kauhea.
SÀhkökaapissa on juliste ja siinÀ teksti: Get laid or die tryin'.
Sadan vuoden pÀÀstÀ kaikki tÀmÀ on poissa. Ainoa mikÀ on vielÀ pystyssÀ, ajattelen, ovat kirkot.
â
â
Lukas Moodysson (Döden & Co.)
â
Painoin pÀÀni pulpettia vasten ja ajattelin ettÀ tÀmÀ koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyvÀksytty; tiesin ettÀ epÀsosiaalisia, epÀsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielÀ ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minÀ muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestÀ sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpÀÀsyrajan alle, jonka tiedettiin kÀyttÀvÀn huumeita. MeidÀn koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enÀÀ juuri ketÀÀn sen ulkopuolelta, tunsin pelkÀstÀÀn eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna hÀilyi mielessÀni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhÀn kumminkaan yrittÀnyt muuttaa mitÀÀn, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tÀssÀ koulussa. Vanhempani olivat lÀÀkÀreitÀ, hienoista rikkaista perheistÀ kumpikin, Àiti oli kÀynyt tÀtÀ samaa helsinkilÀistÀ koulua jota minÀ nyt olin lopettelemassa, jopa isoÀiti oli tÀssÀ samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemÀÀn pitsinenÀliinaa oikealla tavalla. TÀllaisista vaikutteista oli perÀisin minun keskenerÀinen maailmankatsomukseni, en vÀlittÀnyt mistÀÀn, paitsi tytöistÀ joita parhaan taitoni mukaan metsÀstin leveÀÀn sÀnkyyni. KÀvin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lÀÀkÀrin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyÀ koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, kÀytin "ÀlykkyyttÀni" hyvÀkseni tyttöihin vaikutusta tehdessÀni, niin kuin Sannaan joka taisi pitÀÀ minua suurenakin nerona, ja minÀ syytin koulua enkÀ tiennyt oliko sekÀÀn oikein.
â
â
Harri Sirola (Abiturientti)
â
Mies, joka ei tunne menneisyyttÀÀn, vihaa taakkaansa kuin vanhaa petollista morsianta. Raahaa sitÀ mukanaan vain siksi, ettÀ se maksoi paljon ja on merkkilaukku ja tÀssÀ maailmassa pitÀÀ tehdÀ typeriÀ asioita, kantaa valtavia kasseja turhaa tavaraa ja etsiÀ uutta ja kiiltÀvÀÀ ja tuntea itsensÀ petetyksi. PitÀÀ varautua kaikkeen, koska jokainen askel voi tehdÀ tyhjÀksi ponnistelut ja jÀljelle jÀÀ vain pilaantunut muisto.
â
â
Seija Vilén (Pohjan Akka)
â
MeillÀ ei ole mitÀÀn, mihin ankkuroida. Me huudamme taivaisiin ja me huudamme tuuliin kuin eksynyt karjalauma. Ja kilvan meidÀn kanssamme huutavat saksofonit.
â
â
Mies Reenkola (Suvunjatkaminen aikamme kuvastimessa)
â
Oikea mies ei tule hulluksi, vaikka pÀÀtÀ porossa keittÀisi.
â
â
Pentti HaanpÀÀ (Karavaani ja muita juttuja)
â
Naisia saa leivÀnpalalla, jos mies on hentomielinen, ja jos ei ole, se ottaa ilmaiseksi.
â
â
Anneli Kanto (Lahtarit)
â
On vaarallista omistaa rahaa.
Rahaa kuluu, vÀistÀmÀttÀhÀn sitÀ kuluu, ja kuluttuaan se loppuu, loppuu kokonaan.
Ellei rikas mies ole luontojaan ahne, hÀnestÀ rikastuttuaan sellainen tulee, totisesti tulee, se on rikastuneen miehen kohtalo.
Rikasta miestÀ polttaa yksi ajatus, oikeastaan kaksi.
Ensiksi se, miten sÀilyttÀÀ rikkautensa, ja heti perÀÀn se, miten kartuttaa rikkauttaan.
Oikeastaan rikasta miestÀ polttaa kolmastin ajatus, ja se on se mitÀ tapahtuu hÀnen rikkauksilleen hÀnen kuolemansa jÀlkeen.
Siksi rikas mies menee ennen pitkÀÀ naimisiin ja hankkii jÀlkelÀisiÀ. Poikaansa rikas mies opettaa hankkimaan rikkautta lisÀÀ.
PerintöjÀ pojilleen hÀn jÀttÀÀ kaksi.
HÀn jÀttÀÀ, joutuu rajan yli astuessaan jÀttÀmÀÀn, omaisuutensa pojilleen.
Ja toiseksi perinnokseen hÀn jÀttÀÀ kasan neuvoja, loputtomia ohjeita siitÀ, miten hÀnen rikkauksiaan tulee vaalia ja lisÀtÀ hÀnen kuolemansa jÀlkeen.
Rikkaan miehen ikuisuus on hÀnen poikiensa ja poikiensa poikien vaalima omaisuus, ja se vaaliminen tarkoittaa omaisuuden kartuttamista, rikkauksien kasvattamista.
â
â
Pirkko Saisio (Passio)
â
Jokainen tÀhÀn maailmaan syntynyt tuntuu haaveilevan niin perin paljosta.
Keisarin valtaistuin toki on liian korkealla: hallitsijasuku on ylhÀisitÀ ylhÀisin, eivÀtkÀ edes sen vÀhÀiset versot ole ihmisen siementÀ. Kanslerin asema on sanomattakin selvÀ. Ylen mahtavilta vaikuttavat myös ne aateliset, joiden komentoon on uskottu sotilaita, ja heidÀn lapsensa ja lastenlapsensa ovat hienoa vÀkeÀ vielÀ suvun mahdin ehdyttyÀkin. Alempiarvoiset, kukin asemansa ja menestyksensÀ mukaan, kulkevat kovin ylpeÀ ja tyytyvÀinen ilme kasvoillaan, ovat kai itse mielestÀÀn erinomaisiakin vaikka loppujen lopuksi ovat sÀÀlittÀvÀn mitÀttömiÀ.
KetÀÀn tuskin kahdehditaan vÀhemmÀn kuin pappeja - "Ihmisten mielestÀ he ovat puutikun arvoisia" on Sei ShÎnagon osuvasti kirjoittanut. EivÀt he ole mitenkÀÀn merkittÀviÀ vaikka heillÀ olisi vaikutusvaltaa ja mainettakin. Kuten ZÎga-pyhimys on sanonut: maineesta on vain harmia; eiköhÀn maineen tavoitteleminen sitÀpaitsi ole aivan Buddhan opetusten vastaista. Paremminkin heidÀn sopisi tyystin hyljÀtÀ maailma.
Kaunista ihmistÀ ei voi kuin ihailla. Jos hÀn on muutenkin viehÀttÀvÀ eikÀ puhu epÀmiellyttÀvistÀ asioista - eikÀ liian vuolaasti - istun mielihyvin hÀnen seurassaan ja juttelen vaikka loputtomiin; mutta mikÀ pettymys, jos miellyttÀvÀltÀ nÀyttÀvÀn ihmisen pohjimmainen luonne osoittautuu alhaiseksi ja rumaksi.
Asema ja ulkonÀkö mÀÀrÀytyvÀt jo syntymÀssÀ, mutta miksei mieli vaeltaisi viisaudesta viisauteen? Kaunis ja jaloluonteinen mies työnnetÀÀn niin surkuteltavan helposti syrjÀÀn hÀntÀ vÀhÀpÀtöisempien ja rumenpienkin seurasta vain koska on oppimaton.
Suotavia ominaisuuksia ovat: perusteellinen oppineisuus, taito kirjoittaa niin kiinaksi kuin japaniksikin, musikaalisuus, soittotaito. Joka vielÀ osaa suorittaa vanhat rituaalit sÀÀntöjen mukaan on erinomainen esikuva muillekin. Oivallinen se mies, jonka kÀsiala on selvÀÀ ja sujuvaa, joka laulaa kauniisti ja pysyy tahdissa, ja joka ei ole tÀysraitis vaikka kieltÀytyy, kun hÀnelle tyrkytetÀÀn viiniÀ.
â
â
Yoshida KenkĆ (Essays in Idleness: The Tsurezuregusa of KenkĆ)
â
Mieheyteen ei synnytÀ, vaan mieheys tunnistetaan ja tunnustetaan tekojen kautta. Maskuliinisuuden enemmÀn tai vÀhemmÀn epÀtoivoinen tavoittelu alkaa siitÀ hetkestÀ, kun poikalapsi kuulee ensimmÀisen kerran elÀmÀssÀÀn kÀskylauseen: ÀlÀ valita, ole mies.
â
â
Tommi Melender (Kuka nauttii eniten)
â
SillÀ mitÀ on saaliin vapaus? Rakkaudella odottaa, kunnes tulee kuolema ja syö.
â
â
Jarkko Laine (Maailman yksinÀisin mies ja muita todellisia kuvitelmia)
â
Mie haluan, ettÀ minut laitethaan makkaahmaan tavaliseen valkosseen pahviarkhuun ko mie en perusta pröystÀilemisestÀ eikÀ minun arkhuun saa laittaa mithÀÀn höpötyksiÀ. Ei villasukkia eikÀ kirvestÀ. Mie haluan maatua maholisimaan hopusta ja muuttua hyvÀksi ravintheeksi hautuumaan kukile.
â
â
Rosa Liksom
â
LÀhestyessÀÀn komentopaikalle johtavaa ylÀmaata he olivat kuulevinaan ammuntaa auton surinan lÀpi, mutta se ei herÀttÀnyt sen enempÀÀ heidÀn mielenkiintoaan. MÀen alla oli tienmutka, ja juuri kun auto ÀÀntyi siitÀ rÀsÀhti tuulilasi sisÀÀn. Kuljettaja lysÀhti ohjauspyörÀÀ vasten ja kierÀhti siitÀ vaihdetangon viereen kaatuneen lÀÀkintÀmiehen pÀÀlle. Auto törmÀsi ojaan ja pysÀhtyi. Luodit rapisivat korin lÀpi ja konepellin alta alkoi lepattaa tulenliekki.
Kun Hietanen selvisi töytÀisyn aiheuttamasta huumauksesta, hÀn nousi ylös. YmpÀriltÀ kuului huutoa ja valitusta. HÀn hapuili kÀsiinsÀ takaoven ja työnsi sen auki. Teko aiheutti uuden luotiryöpyn auton kylkeen. Joku ryömi hÀnen jaloissaan ja huusi:
- Auto palaa... Auto palaa... Auttakaa ulos...
- MisÀ kuljettaja ja lÀÀkintÀmiÀs? huusi Hietanen.
- Kuolleet. Auta...
Hietanen työnsi miehen ulos ja hapuili takaisin auton etuosaan huutaen:
- See ko ei pÀÀs ulos ottako mnuu kÀrest! MÀÀ verÀ. Mut nee ku pÀÀsevÀ tulkko itte. Auton taka kaik!
Joku tarttui hÀnen ojennettuun kÀteensÀ, ja vaikka ponnistus aiheutti viiltÀvÀn kivun hÀnen pÀÀssÀÀn, veti hÀn miestÀ pitkin auton lattiaa. TÀmÀ huusi ja voihki, kun haavoittunut lantio laahasi lattiassa. Haavoittuneita oli ollut kuusi, mutta nÀistÀ oli kaksi edessÀollutta kuollut samasta suihkusta kuin kuljettaja ja lÀÀkintÀmieskin. VetÀessÀÀn miestÀ ulos kuuli Hietanen, miten viimeinen henkiinjÀÀneistÀ huusi apua:
- Auttakaa minua... Auto palaa... Minulla ei ole jalkoja... En pÀÀse...
Huuto tukehtui yskintÀÀn, sillÀ auto alkoi olla tÀynnÀ savua. Hietanen pÀÀsi perÀovelle haavoittuneen kanssa ja huusi:
- MÀÀ tulen koht. En mÀÀ jÀtÀ...
EnsimmÀiseksi ulospÀÀssyt mies oli sama alokas, joka auttaessaan Hietanen oli haavoittunut ja joka oli ollut jÀnen kanssaan auton perÀssÀ. HÀn oli oikeastaan paremmassa kunnossa kuin Hietanen, mutta niin jÀrkyttynyt, ettei kyennyt ajattelemaan toisia, vaan koetti pÀÀstÀ ryömimÀllÀ auton taakse suojaan. Tarkasti pÀÀhÀn tÀhdÀtty laukaus katkaisi kuitenkin pakomatkan.
Kun Hietanen sai toisen miehen ovelle, hÀn laskeutui autosta ja veti miestÀ ulos. Mies alkoi ÀkkiÀ hÀtÀisenÀ huutaa:
- Kumarru, kumarru... Se nÀkee... Tuolla...
EnempÀÀ hÀn ei ehtinyt. Suihku iski oviaukolle ja mies jÀi siihen. Hietanen kaatui hiljaa kyljelleen. PitkÀn aikaa tutisi ruumis, kun konekivÀÀrisuihku hakkasi sen reikiÀ tÀyteen. Kersantti Urho Hietanen oli tavallisen suruton poika.
Auto paloi kohisten ja rÀiskÀhdellen. PitkÀn aikaa kuului sen seasta tukahtunutta yskintÀÀ ja huutoa:
- Tulkaa auttaan... MitÀ varten te jÀtitte? Eikö kukaan kuule? ... MinÀ palan. Viltti on tulessa...
Jonkun aikaa kuului yskintÀÀ, kunnes se muuttui villiksi karjunnaksi. Ensin tuli suoraa huutoa pitkÀn aikaa, mutta sitten se selkiytyi sanoiksi:
- MinkÀ te perkeleet menitte? MinÀ palan... Tuokaa konepistooli. MinÀ tapan teidÀt. MinÀ tapan kaikki...
Tuli sĂ€hĂ€hteli. ĂĂ€ni tukahtui yskinnĂ€ksi ja muuttui lopulta rukoilevaksi vikinĂ€ksi:
- ĂlkÀÀ... Ă€lkÀÀ... tÀÀ on punainen risti... HyvĂ€t ihmiset... Ă€lkÀÀ enÀÀ... MinĂ€ olen tulessa... enÀÀ... TÀÀ on punainen risti...
Sitten ÀÀni hukkui liekkien rÀtinÀÀn. KesÀisen iltapÀivÀn kirkkaassa sinessÀ soivat pommilaivueiden urut. EtelÀssÀ, Laatokalla pÀin, jytisi rumputuli.
â
â
VÀinö Linna
â
On harvinaisempaa kuin uskoisikaan, ettÀ mies menee naimisiin Toisen naisen kanssa - edes vaimon kuoltua. Jos avioliitto on ollut hyvÀ, mies yhdistÀÀ Toisen naisen syyllisyydentunteisiinsa. Jos avioliitto on ollut huono, hÀn yhdistÀÀ Toisen naisen onnettomuuteensa.
Ja ennen kaikkea - mieshÀn on tottunut ajattelemaan Toista naista jonkinlaisena tÀydentÀjÀnÀ.
Mieluummin hÀn nai jonkun, joka ei ole koskaan ollut mikÀÀn tÀydentÀjÀ.
â
â
Merete Mazzarella (Uskottomuuden houkutus)
â
Miten se kaikki oli alkanut? Unohtaminen. Miten hÀn oli ensimmÀistÀ kertaa alkanut aistia muutoksen? Oli ollut niin monia tÀllaisia kesiÀ, monia syysiltoja ja talven pakkaspÀiviÀ yhdessÀ ja alkukevÀitÀ punertavine auringonnousuineen, lumesulamisia ja yhteisiÀ kÀvelyretkiÀ kevÀiseen metsÀÀn. Ja sitten joku aavistus, kaikki ei ollut niin kuin piti, oliko mies sanonut, tehnyt jotain toisin vai vain ollut erilainen, ja jo kohta aavistus oli muuttunut tiedoksi ja sitten selviöksi: ei ollut enÀÀ paluuta siihen mikÀ oli tullut niin rakkaaksi ja tutuksi.
â
â
Riikka Pulkkinen (Raja)
â
Ihan tosissaan, A sanoi, ne eivÀt kyenneet pitÀmÀÀn heille asiallista seksivalistusta mutta kertoivat kyllÀ, millÀ menetelmÀllÀ Anna-Maijan ex-mies oli surmannut itsensÀ, sellaista se oli 1990-luvulla ja Kaarinassa.
â
â
Iida Rauma (HĂ€vitys : tapauskertomus)
â
Keski-ikÀinen mies, joka on elÀnyt sen tulevaisuuden, josta joskus haaveili, nÀkee elÀmÀn tragediana, sillÀ hÀnelle on selvinnyt, ettÀ hÀnen valtansa, vaikka olisi kuinka suuri, ei kestÀ niitÀ sattuman ja luonnon voimia, joille hÀn antaa jumalten nimiÀ; hÀnelle on selvinnyt myös, ettÀ hÀn on kuolevainen.
â
â
John Williams
â
Ku on teheny sitÀ tarpeeksi huomaa ettÀ oma pÀÀ on samanlainen ko ne tilat iliman ihmisiÀ. Aavemainen, kolkko ja humiseva. Niin kauvan ko tekkee työnsÀ, pessee hampaat, syö lounasta, kÀyttÀÀ kÀnnykÀn kanssa headsettiÀ ja lenkkeilee... sitÀ ei kuule. Tai ko meditoi, pittÀÀ yhteyttÀ sukulaisiin, vaihtaa petivaatteet kerran kuusa, haluaa kasvaa ihmisenÀ, puhhuu tunteistaan, jÀrkyttyy kouluampumisista, liikuttuu suvivirrestÀ, syö antibiootteja, kerran vuoessa, iha niiko kÀy kirkossa, kerran vuoessa... hymmyilee lapsille, ei lyö ittiÀÀn, kÀyttÀÀ pÀihteitÀ kohtuuella ja harrastaa seksiÀ sopivasti, suunnilleen yhtÀ palijon alla ja pÀÀllÀ... EhkÀsee, lopettaa tupakoinnin, syö jottain muutaki ko pikaruokaa, lukkee etes joskus kirjoja, huutaa vaa tyynyyn, pyytÀÀ anteeksi ko huutaa pÀin naamaa, pyytÀÀ anteeksi ko huutaa ja rikkoo astioita, selittÀÀ suuttumuksen premenstruaalisella oireyhtymÀllÀ jos on nainen, stressillÀ jos on mies, antaa rahhaa NÀlÀkÀpÀivÀkerrÀykseen, on kiltti elÀimille, niilleki joita pelekÀÀ... MitÀpÀ sitÀ ei tekis peittÀÀkseen putkiston ÀÀniÀ.
â
â
Iida Rauma (SeksistÀ ja matematiikasta)
â
Rajageminaatio jÀÀ usein puhujalta huomaamatta. Murteentutkijain piirissÀ elÀÀ hyvin tunnettu tarina tutkijasta, joka etsiskeli pohjoiskarjalasta loppu-k:ta ja kysyi vastaan tulleelta mieheltÀ, puhuiko joku tÀmÀn tutuista niin. ettÀ aina joskus lopussa kuului k-ÀÀnne. Mies pohdiskeli pitkÀÀn ja vastasi: "Ei teÀlÀ tillÀ laela hoastetak.
â
â
Erkki LyytikÀinen (SehÀn on murretta!)
â
Sei ShÔnagon kirjoittaa: -
Nainen on suuttunut aviomiehelleen jostakin pikkuasiasta ja lÀhtee kotoa ja menee jonnekin piiloon. HÀn on varma, ettÀ mies juoksee hÀnen perÀÀnsÀ hÀntÀ etsimÀÀn, mutta mies ei tee elettÀkÀÀn siihen suuntaan, vaan vaikuttaa raivostuttavan vÀlinpitÀmÀttömÀltÀ. Koska nainen ei voi pysyÀ poissa loputtomiin, hÀn nielee ylpeytensÀ ja palaa kotiin.
â
â
Mia KankimÀki (Asioita jotka saavat sydÀmen lyömÀÀn nopeammin)
â
Ei sellainen mies joka osaa mitata aikaa tarkasti ja tietÀÀ planeettojenkin liikkeet tarvitse ennusmerkkejÀ vaan hÀnellÀ on jo tieto tulevasta. En minÀkÀÀn tarvitse mutta minulla ei ole.
â
â
Olli Jalonen (Merenpeitto (Angus, #2))
â
Syksyn kuura peittÀÀ aamuisin ruskamaton. ErÀpoluilla tuntevat silloin miehiset miehet elÀmÀn riemua, kun metsÀmiehen halli kuuluttaa puussa kaula pitkÀllÀ kurkottavan ja koiraa kiroilevan ukkometson olemassaolon. Onnistuneen laukauksen pudottama saalis sullotaan reppuun suurta mielihyvÀÀ mielessÀ tuntien. Mutta jos siiven lotina kuuluttaa metsÀmiehelle saaliin kaikkoamisen ennenkuin ehdit sen ampumaan, niin parasta on ajatella:
- Onnensa kullakin ja erÀmatkalle mahtuu monenlaista korttoa. Harvoille sattuu suurriistaa polulla nokan eteen. Jos karhu tai hirvi tallustelee vastaan, niin silloin ei saa vallata miestÀ sarvihorkka eikÀ veret jÀhmettyÀ. MikÀ riemu, jos onnistunut laukaus kaataa riistan...
â
â
Pentti H. Tikkanen (Suuntana erÀmaat)
â
Joidenkin kanssa keskusteleminen vain on hankalaa â useimmiten nĂ€mĂ€ ihmiset ovat miehiĂ€. Minulla on aiheesta ihan Teoriakin. Monet miehet sairastuvat vanhetessaan testosteroniautismiin, ja se ilmenee sosiaalisen Ă€lykkyyden ja kommunikaatiotaitojen katoamisena. Se myös vaikeuttaa ajatusten muotoilemista. TĂ€mĂ€n Vaivan uhriksi joutunut Mies muuttuu vaiteliaaksi, on kuin hĂ€n olisi koko ajan omissa mietteissÀÀn. HĂ€ntĂ€ vetĂ€vĂ€t puoleensa lĂ€hinnĂ€ erilaiset Työkalut ja laitteet. HĂ€n on kiinnostunut toisesta maailmansodasta ja kuuluisuuksien elĂ€mĂ€kerroista, varsinkin poliitikkojen ja pahantekijöiden. Kyky lukea romaaneja katoaa hĂ€neltĂ€ lĂ€hes kokonaan, sillĂ€ testosteroniautismi vaikeuttaa henkilöhahmojen psykologian ymmĂ€rtĂ€mistĂ€.
â
â
Olga Tokarczuk (Drive Your Plow Over the Bones of the Dead)
â
ElÀin tai olio on aina mies kunnes toisin todistetaan. Jos sille laitetaan ripset tai mekko eli se merkitÀÀn naiseksi, sitten on toisin. Jos E.T.:stÀ olisi tehty nainen (naaras?), tarina ei kertoisi lapsen ja olennon kohtaamisesta vaan lapsen ja naisen kohtaamisesta. Sen pitÀisi jotenkin kÀsitellÀ muukalaisen sukupuolta. Se ehkÀ kÀvisi ilmi siten, ettÀ se kaipaisi lastaan. Tai ryhtyisi ihmiselle Àidiksi. Tai rakastajaksi.
Ainoa tapa tehdÀ E.T.:stÀ sukupuoleton oli tehdÀ siitÀ mies.
â
â
Anu Silfverberg (Sinut on nÀhty)
â
MitĂ€ tulee E.T.:n sukupuoleen, en ajatellut asiaa lapsena. Olin ymmĂ€rtĂ€nyt ettĂ€ jumala oli mies ja Jeesus oli mies, presidentit ja supersankarit olivat miehiĂ€, aivan kaikki elĂ€inhahmot lapsuuteni kirjoissa ja piirretyissĂ€ olivat miehiĂ€, tontut ja maahiset ja peikot myös â kai E.T.:kin sitten.
â
â
Anu Silfverberg (Sinut on nÀhty)
â
Rapu, kovakuorinen saksiniekka, on herrain herkku ja pyytÀjÀnsÀ ruoka, jossa kovan kuoren lisÀksi on perin vÀhÀn syömistÀ. Tavallinen mies saa nÀlkÀÀnsÀ niitÀ ratustella kymmeniÀ, ennen kuin vÀhÀnkÀÀn suolen mutka pönköttÀÀ ja juoda hyviÀ kastikkeita vielÀ paljon suuremman mÀÀrÀn.
â
â
Pentti H. Tikkanen (ErÀretkiÀ)
â
Kun nykyinen feministiliike oli militanteimmillaan, ne meistÀ, jotka palvoivat miespuolisia jumalolentoja, saatiin usein tuntemaan itsemme pettureiksi. Silti monille meistÀ oli eirtyisen hyödyllistÀ sÀilyttÀÀ rakkautemme miehiÀ kohtaan ja arvostaa miehen sielun pyhyyttÀÀ erottamalla patriarkaalinen ideologia vÀkevistÀ kuvista, jotka esittÀvÀt ruokkivia ja rakastavaa ystÀvÀllisyyttÀ ruumiillistavia miespuolisia uskonnollisia hahmoja. Monet meistÀ olivat kristillistaustaisia haavoittuneita tyttÀriÀ, ja huomasimme, ettÀ on hyödyllistÀ mietiskellÀ pÀivittÀin kahdettakymmenettÀkolmatta psalmia, koska se herÀtti meissÀ kuvan isÀstÀ, joka huolehtii sielustamme, myöntÀÀ ja vakuuttaa meille, ettÀ selviÀmme, ettÀ meille suotaisiin hyvyys ja armo ja ettÀ isÀ pitÀisi meidÀt iankaikkisesti hoivissaan.
TÀssÀ kuvassa rakastavasta isyydestÀ ruumiillistuu feministinen maskuliinisuus jumalallisimmassa muodossaan. Parantaessamme hengen, vÀlittÀessÀmme poikien ja miesten sielusta, meidÀn tÀytyy uskaltaa julistaa ihailumme, kumartaa, ei miehelle hallitsijana vaan miehelle ruumiillistuneena jumalallisena henkenÀ, jonka kanssa voimme yhdistyÀ rakkaudessa ilman eron uhkaa, tuntien tÀydellisen rakkauden, joka on vailla pelkoa.
â
â
bell hooks (Mies tahtoo muuttua)
â
Mies ja nainen, minne menevÀt yöksi, missÀ asennossa
he nukkuvat, millainen on lakanoitten tuoksu ja mihin
aukeaa ikkuna, kun ulkona tuulee ja seinÀ on kylmÀ, kun
elÀmÀ on eletty tyhjiin, ja rakkaus loppuun.
â
â
Joni Pyysalo (Parittelun jÀlkeinen selkeys)
â
Myöhemmin mies ryömii sohvatyynyjen alle
eikÀ tule pois eikÀ nÀe,
ettÀ nainen työntÀÀ sudenkorennontoukan multaan
ja mullasta kasvaa kotelo.
Kotelosta suru,
mustasiipinen korento:
siivet seinÀstÀ seinÀÀn ja lento niin matala,
ettÀ pitÀÀ maata lattialla
kÀdet kylkiÀ vasten.
â
â
Kristiina Wallin (Kengitetyn elÀimen jÀljet)
â
Maailmaan hÀn avaraan tahtoo jÀÀdÀ kulkemaan ja polttaa tÀmÀn maan, polttaa sen kokonaan.
â
â
Maaria PÀivinen (MinÀ rakastan sinua nuori mies)
â
HÀn kÀveli yöhön joka vilkutti taivaalta, hÀn kÀveli ympyrÀÀ kerrostalolÀhiössÀ ja kuunteli kuinka muut nukkuivat.
EikÀ hÀn rakastanut ketÀÀn.
â
â
Maaria PÀivinen (MinÀ rakastan sinua nuori mies)