Ja Mie Quotes

Mie rakastan niinko lintu mie taihvaale lennän ja laulan

Mie aattelin ettei normaalimies voi ellää semmosen vaimon kanssa, jonka perhään linjurikuskiki vahtaa. Vaimonhan pittää olla rasuanen ja ruma, semmonen että vieromiehilä tekkee pahhaa kattoakki. Semmoset vaimot pyssyy hyvin kotona ja oova siivoja.

Eräs tuttu mies kysyi joskus, luinko sen lopulta loppuun asti. Hän arveli, ettei itse voisi lukea, koska "kokemus olisi niin masentava". Niin, luin kirjan ja menetin viikon yöunet. Mutta olen silti yhä tässä, voin hyvin. Juuri siksi juuri sellaiset kirjat on luettava. Tietäminen on vähintä, mitä voimme tehdä. Olemme sen velkaa.

Maalla mies on vielä mies ja nainen on nainen. Lapset on maalla kohteliaita ja vanhuksista pidetään huolta. Sellaista elämän pitää olla.

Mies joka ei ole hankala on kuin soutuvene jossa ei ole hankaimia. Se menee minne vesi tahtoo ja vie.

Rokkahaa mie. Antero on etunim. Antiksihaa minnuu on sanottu koko ikän, ja niin mie sanon itekkii.

Ehkä jonakin päivänä pankit räjähtävät herrat ja kansa joutuvat samaan veneeseen Silloin katsotaan kuka soutaa

Jos miestä ei kotityöt huvita eikä se saa muijaansa siivoamaan, niin silloin sillä on vääränlainen muija. Jos taas nainen ei saa ukkoaan imuroimaan ja puhumaan joka päivä kolme tuntia parisuhteen filosofiasta, niin vaihtakoot miestä.

Rakkaudessa niin kuin lähes kaikissa ihmisten välisissä asioissa sydänten sopu syntyy väärinymmärryksestä. Tämä väärinymmärrys on nautinto. Mies karjuu: >>Oi enkelini!>> Nainen kujertaa: >>Mamma! Mamma!>> Ja nämä kaksi typerysstä ovat vakuuttuneita että he ajattelevat samoin. Ylikäymätön kuilu - yhteydettömyys - jää ylitse käymättä.

Hietanen ärtyi myöskin: – Ei jumalaut! Mää en millään lakkaa ihmettelemäst millai mies pitä kaiken romun takanans. Kuin helvetin taval sitä voi oikein rakasta rätejä ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrän, mut kuin helvetin taval? Ei, mää olen mahdottoman hämmästynyt. Mää ihmettelen oikein kauhiast tämmöst ja olen niinkun klavul päähä lyöty.

Keskellä Evon suuria metsiä Lauri Lusi seisoi eksyneenä. Kun hän tajusi kerta kaikkiaan olevansa tietymättömissä, hänen mielensä tuli häneen takaisin kaikkialta maailmasta. Pois kuun valloituksesta, pois kylmästä sodasta, pois valtakuntien ja puolueitten ristiriidoista, pois yliopistoista, pois keittiöistä ja makuuhuoneista, vaatekaapeista ja ruokakaupoista. Hän tuli metsään takaisin ja tajusi miten valtavan osan hänen ajattelustaan ja olemisestaan historiat, yhteiskuntatieteet, isänmaat ja äidinkielet ja yhteiset moraalikäsitykset ja suggestiiviset käyttäytymistavat, ilmeet ja asennot olivat vallanneet. Hän tunsi itsensä puiden korkuiseksi - jalat ulottuivat maahan ja elämänvoima virtasi turhasta tyhjentyneeseen päähän asti. Niin hän seisoi keskellä metsää ja huusi, ja huutaessaan hän tajusi, että hän on niin kuin erämaan karhu, että kukaan ei koskaan tule häntä kuulemaan mutta hän voi kuunnella kaikkia ja ketä tahansa. Että kukaan ei kenties koskaan voi häntä rakastaa - mutta hän rakastaa jokaista ja ketä tahansa. Hän katsoi puita ja sanoi itselleen, että niin kuin puu yksin seisoo ja tavoittelee taivasta, niin on tämä Lauri tässä. Ikuisesti yksin metsässä, rakastamassa kaikkia ilman kenenkään apua.

Myös iloitsin sydämestäni nähdessäni poskiesi pyöristyneen, sillä lihoessaan mies rauhoittuu eikä totisesti tule olemaan minun vikani, jos laihdut Thebassa viipyessäsi, vaan vika on oleva oman hurjan luontosi, sillä kaikki miehet ovat samanlaisia ja kaikki paha maailmassa on lähtöisin siitä pienestä kapineesta, mitä miehet pitävät piilossa esivaatteensa alla, koska häpeävät sitä, enkä suinkaan ihmettele, että he häpeävät sitä.

Hän näytti taaskin hämmästyneeltä. Hän ei ollut voinut kuvitella, että joku nainen uskaltaisi puhua miehelle sillä tavoin. Minulle sen sijaan tällainen keskustelu oli täysin luonnollista. Aina kun keskustelukumppaninani oli joku voimakassieluinen, vaitelias, herkkä ihminen, olipa hän sitten mies tai nainen, en saanut rauhaa ennen kuin olin päässyt tunkeutumaan hänen sisimpäänsä läpi sovinnaisen pidättäväisyyden muurin ja yli luottamuksen kynnyksen. "Te olette merkillinen", hän sanoi, "ettekä ainakaan arka. Sielunne on yhtä rohkea kuin katseenne läpitunkeva, mutta sallikaa minun vakuuttaa teille, että tulkitsette tunteeni osittain väärin. Luulette niitä syvemmiksi ja voimakkaammiksi kuin mitä ne ovat. Tunnette minua kohtaan suurempaa myötätuntoa kuin ansaitsen. Punastuessani ja vapistessani neiti Oliverin edessä en sääli itseäni. Halveksin heikkouttani. Tiedän sen johtuvan pelkästä alhaisesta lihan himosta, ei sielun tuskasta. Sielu on yhtä järkkymätön kuin kallio, joka kohoaa keskellä meren kuohuja. - -

Pyhimysmäinen tyttö sovelsi kuitenkin hyvin opettavaista menetelmää ilmentääkseen absoluuttisen totuuden kauneuden. Tyttö otti suuria annoksia ulostuslääkettä, ja seitsämän päivän ajan hän ripuloi ja oksensi kaiken syömänsä. Kaiken kukkuraksi hän vielä säilöi ulosteet ja oksennukset astioihin. [...] Lopulta tyttö kertoi tuolle mahtavalle miehelle erottaneensa kauneutensa ainekset ja säilöneensä ne ruukkuihin. Hän kertoi miehelle myös, että tämä voisi nauttia näistä kauneuden mehuista, ja kun tämä maailmallinen, runollinen mies sitten pyysi saada nähdä nämä kauneuden mehut, hänet ohjattiin löysän ulosteen ja oksennuksen säilömispaikalle, josta löyhkäsi sietämättömän paha lemu.

Behind the last door is oblivion. Standing before it, one can go forwards or backwards; but beside it are not the places of exquisite pleasure: the faces of pure ones confined to pavilions, reclining on green cushions and beautiful carpets amid thornless lote-trees and banana trees, one over another; for these have gone with the smoke of the opium. What remains, four years afterwards, are the haunted rooms of the departed: of a young, vigorous man with red hair and an old man left in his blood in a bothy; of a henchman dragged from his horse with an arrow in him, and another, darker of skin, dead of fighting in a Greek courtyard. Of a man returning from perilous seas to drown, seeking his son, near his homeland; of a girl dying blind behind yellow silk curtains, and another burning at night in an African pavilion. And a child, a son … an only son … playing with shells at the feet of the father who shortly would kill it. One does not, of set purpose, linger long on such a threshold. Sooner or later, the chains must give way; the accusing, querulous voices cease; and the insistent, imperious summons, saying over and over, ‘Aucassins, damoisiax, sire! Ja sui jou li vostre amie, Et vos ne me haés mie!

Istahdan penkille ja katselen suuren nurmikentän yli. Viereisellä penkillä istuu mies ja nainen, jotka juovat olutta. He puhuvat sammaltaen hyvistä tavoista. Vilkuilen heitä. Kohta heidän sydämensä pysähtyvät, kohta heidän sydämensä makaavat rinnassa liikkumattomina kuin kivet. Yhtäkkiä kokonainen lukioluokka hölkkää ohitse. Kärjessä tulevat luokan selvästi urheilullisimmat pojat. Vähän jäljempänä tulee selvästi parhaimman näköinen tyttö. Näen hänet makaamassa elottomana ruumiinavauspöydällä. Nyt ruumiinavaajat tulevat veitsineen ja sahoineen ja porakoneineen ja lokit kirkuvat. Menen kukkakauppaan ja ostan orkidean. Isot valkoiset kukat, joissa on vaaleanpunaista keskellä. - - - Ajattelen vertani, miten se täyttää koko ruumiini, ja luen venezuelalaisesta miehestä, joka heräsi eloon kun hänelle tehtiin ruumiinavausta. Carlos Camejo. 33 vuotta. Ulvon lattialla. En tiedä mikä vuodenaika on, se vaihtelee päivästä toiseen. Päälakeni keskellä on hius, joka on muita paksumpi, se paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua köydeksi. Puhelin soi, siellä on äiti, en tiedä mikä vuodenaika on, en vastaa. Köysi paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua puuksi. - - - Lapset päiväkodin pihalla. Heidän värikkäitä pipojaan peittää ohut, lähes näkymätön pöly. Kaiken sen pöly, mitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen tässä perkeleen maailmassa, nöyryytyksen, nälän, kärsimyksen, sairauksien, kaiken sen pirun kidutuksen jota oikeasti tapahtuu koko ajan, se ei ole mitään elokuvaa tai kirjan tarinaa, se on täyttä totta, ihmiset huutavat koko ajan, tuska on niin hirvittävän sietämätön, pelko on niin helvetin sietämätön ja kauhea. Sähkökaapissa on juliste ja siinä teksti: Get laid or die tryin'. Sadan vuoden päästä kaikki tämä on poissa. Ainoa mikä on vielä pystyssä, ajattelen, ovat kirkot.

Painoin pääni pulpettia vasten ja ajattelin että tämä koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyväksytty; tiesin että epäsosiaalisia, epäsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielä ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minä muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestä sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpääsyrajan alle, jonka tiedettiin käyttävän huumeita. Meidän koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enää juuri ketään sen ulkopuolelta, tunsin pelkästään eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna häilyi mielessäni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhän kumminkaan yrittänyt muuttaa mitään, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tässä koulussa. Vanhempani olivat lääkäreitä, hienoista rikkaista perheistä kumpikin, äiti oli käynyt tätä samaa helsinkiläistä koulua jota minä nyt olin lopettelemassa, jopa isoäiti oli tässä samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemään pitsinenäliinaa oikealla tavalla. Tällaisista vaikutteista oli peräisin minun keskeneräinen maailmankatsomukseni, en välittänyt mistään, paitsi tytöistä joita parhaan taitoni mukaan metsästin leveään sänkyyni. Kävin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lääkärin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyä koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, käytin "älykkyyttäni" hyväkseni tyttöihin vaikutusta tehdessäni, niin kuin Sannaan joka taisi pitää minua suurenakin nerona, ja minä syytin koulua enkä tiennyt oliko sekään oikein.

Mies, joka ei tunne menneisyyttään, vihaa taakkaansa kuin vanhaa petollista morsianta. Raahaa sitä mukanaan vain siksi, että se maksoi paljon ja on merkkilaukku ja tässä maailmassa pitää tehdä typeriä asioita, kantaa valtavia kasseja turhaa tavaraa ja etsiä uutta ja kiiltävää ja tuntea itsensä petetyksi. Pitää varautua kaikkeen, koska jokainen askel voi tehdä tyhjäksi ponnistelut ja jäljelle jää vain pilaantunut muisto.

Meillä ei ole mitään, mihin ankkuroida. Me huudamme taivaisiin ja me huudamme tuuliin kuin eksynyt karjalauma. Ja kilvan meidän kanssamme huutavat saksofonit.

Oikea mies ei tule hulluksi, vaikka päätä porossa keittäisi.

Naisia saa leivänpalalla, jos mies on hentomielinen, ja jos ei ole, se ottaa ilmaiseksi.

On vaarallista omistaa rahaa. Rahaa kuluu, väistämättähän sitä kuluu, ja kuluttuaan se loppuu, loppuu kokonaan. Ellei rikas mies ole luontojaan ahne, hänestä rikastuttuaan sellainen tulee, totisesti tulee, se on rikastuneen miehen kohtalo. Rikasta miestä polttaa yksi ajatus, oikeastaan kaksi. Ensiksi se, miten säilyttää rikkautensa, ja heti perään se, miten kartuttaa rikkauttaan. Oikeastaan rikasta miestä polttaa kolmastin ajatus, ja se on se mitä tapahtuu hänen rikkauksilleen hänen kuolemansa jälkeen. Siksi rikas mies menee ennen pitkää naimisiin ja hankkii jälkeläisiä. Poikaansa rikas mies opettaa hankkimaan rikkautta lisää. Perintöjä pojilleen hän jättää kaksi. Hän jättää, joutuu rajan yli astuessaan jättämään, omaisuutensa pojilleen. Ja toiseksi perinnokseen hän jättää kasan neuvoja, loputtomia ohjeita siitä, miten hänen rikkauksiaan tulee vaalia ja lisätä hänen kuolemansa jälkeen. Rikkaan miehen ikuisuus on hänen poikiensa ja poikiensa poikien vaalima omaisuus, ja se vaaliminen tarkoittaa omaisuuden kartuttamista, rikkauksien kasvattamista.

Jokainen tähän maailmaan syntynyt tuntuu haaveilevan niin perin paljosta. Keisarin valtaistuin toki on liian korkealla: hallitsijasuku on ylhäisitä ylhäisin, eivätkä edes sen vähäiset versot ole ihmisen siementä. Kanslerin asema on sanomattakin selvä. Ylen mahtavilta vaikuttavat myös ne aateliset, joiden komentoon on uskottu sotilaita, ja heidän lapsensa ja lastenlapsensa ovat hienoa väkeä vielä suvun mahdin ehdyttyäkin. Alempiarvoiset, kukin asemansa ja menestyksensä mukaan, kulkevat kovin ylpeä ja tyytyväinen ilme kasvoillaan, ovat kai itse mielestään erinomaisiakin vaikka loppujen lopuksi ovat säälittävän mitättömiä. Ketään tuskin kahdehditaan vähemmän kuin pappeja - "Ihmisten mielestä he ovat puutikun arvoisia" on Sei Shônagon osuvasti kirjoittanut. Eivät he ole mitenkään merkittäviä vaikka heillä olisi vaikutusvaltaa ja mainettakin. Kuten Zôga-pyhimys on sanonut: maineesta on vain harmia; eiköhän maineen tavoitteleminen sitäpaitsi ole aivan Buddhan opetusten vastaista. Paremminkin heidän sopisi tyystin hyljätä maailma. Kaunista ihmistä ei voi kuin ihailla. Jos hän on muutenkin viehättävä eikä puhu epämiellyttävistä asioista - eikä liian vuolaasti - istun mielihyvin hänen seurassaan ja juttelen vaikka loputtomiin; mutta mikä pettymys, jos miellyttävältä näyttävän ihmisen pohjimmainen luonne osoittautuu alhaiseksi ja rumaksi. Asema ja ulkonäkö määräytyvät jo syntymässä, mutta miksei mieli vaeltaisi viisaudesta viisauteen? Kaunis ja jaloluonteinen mies työnnetään niin surkuteltavan helposti syrjään häntä vähäpätöisempien ja rumenpienkin seurasta vain koska on oppimaton. Suotavia ominaisuuksia ovat: perusteellinen oppineisuus, taito kirjoittaa niin kiinaksi kuin japaniksikin, musikaalisuus, soittotaito. Joka vielä osaa suorittaa vanhat rituaalit sääntöjen mukaan on erinomainen esikuva muillekin. Oivallinen se mies, jonka käsiala on selvää ja sujuvaa, joka laulaa kauniisti ja pysyy tahdissa, ja joka ei ole täysraitis vaikka kieltäytyy, kun hänelle tyrkytetään viiniä.

Mieheyteen ei synnytä, vaan mieheys tunnistetaan ja tunnustetaan tekojen kautta. Maskuliinisuuden enemmän tai vähemmän epätoivoinen tavoittelu alkaa siitä hetkestä, kun poikalapsi kuulee ensimmäisen kerran elämässään käskylauseen: älä valita, ole mies.

Sillä mitä on saaliin vapaus? Rakkaudella odottaa, kunnes tulee kuolema ja syö.

Mie haluan, että minut laitethaan makkaahmaan tavaliseen valkosseen pahviarkhuun ko mie en perusta pröystäilemisestä eikä minun arkhuun saa laittaa mithään höpötyksiä. Ei villasukkia eikä kirvestä. Mie haluan maatua maholisimaan hopusta ja muuttua hyväksi ravintheeksi hautuumaan kukile.

Lähestyessään komentopaikalle johtavaa ylämaata he olivat kuulevinaan ammuntaa auton surinan läpi, mutta se ei herättänyt sen enempää heidän mielenkiintoaan. Mäen alla oli tienmutka, ja juuri kun auto ääntyi siitä räsähti tuulilasi sisään. Kuljettaja lysähti ohjauspyörää vasten ja kierähti siitä vaihdetangon viereen kaatuneen lääkintämiehen päälle. Auto törmäsi ojaan ja pysähtyi. Luodit rapisivat korin läpi ja konepellin alta alkoi lepattaa tulenliekki. Kun Hietanen selvisi töytäisyn aiheuttamasta huumauksesta, hän nousi ylös. Ympäriltä kuului huutoa ja valitusta. Hän hapuili käsiinsä takaoven ja työnsi sen auki. Teko aiheutti uuden luotiryöpyn auton kylkeen. Joku ryömi hänen jaloissaan ja huusi: - Auto palaa... Auto palaa... Auttakaa ulos... - Misä kuljettaja ja lääkintämiäs? huusi Hietanen. - Kuolleet. Auta... Hietanen työnsi miehen ulos ja hapuili takaisin auton etuosaan huutaen: - See ko ei pääs ulos ottako mnuu kärest! Mää verä. Mut nee ku pääsevä tulkko itte. Auton taka kaik! Joku tarttui hänen ojennettuun käteensä, ja vaikka ponnistus aiheutti viiltävän kivun hänen päässään, veti hän miestä pitkin auton lattiaa. Tämä huusi ja voihki, kun haavoittunut lantio laahasi lattiassa. Haavoittuneita oli ollut kuusi, mutta näistä oli kaksi edessäollutta kuollut samasta suihkusta kuin kuljettaja ja lääkintämieskin. Vetäessään miestä ulos kuuli Hietanen, miten viimeinen henkiinjääneistä huusi apua: - Auttakaa minua... Auto palaa... Minulla ei ole jalkoja... En pääse... Huuto tukehtui yskintään, sillä auto alkoi olla täynnä savua. Hietanen pääsi peräovelle haavoittuneen kanssa ja huusi: - Mää tulen koht. En mää jätä... Ensimmäiseksi ulospäässyt mies oli sama alokas, joka auttaessaan Hietanen oli haavoittunut ja joka oli ollut jänen kanssaan auton perässä. Hän oli oikeastaan paremmassa kunnossa kuin Hietanen, mutta niin järkyttynyt, ettei kyennyt ajattelemaan toisia, vaan koetti päästä ryömimällä auton taakse suojaan. Tarkasti päähän tähdätty laukaus katkaisi kuitenkin pakomatkan. Kun Hietanen sai toisen miehen ovelle, hän laskeutui autosta ja veti miestä ulos. Mies alkoi äkkiä hätäisenä huutaa: - Kumarru, kumarru... Se näkee... Tuolla... Enempää hän ei ehtinyt. Suihku iski oviaukolle ja mies jäi siihen. Hietanen kaatui hiljaa kyljelleen. Pitkän aikaa tutisi ruumis, kun konekiväärisuihku hakkasi sen reikiä täyteen. Kersantti Urho Hietanen oli tavallisen suruton poika. Auto paloi kohisten ja räiskähdellen. Pitkän aikaa kuului sen seasta tukahtunutta yskintää ja huutoa: - Tulkaa auttaan... Mitä varten te jätitte? Eikö kukaan kuule? ... Minä palan. Viltti on tulessa... Jonkun aikaa kuului yskintää, kunnes se muuttui villiksi karjunnaksi. Ensin tuli suoraa huutoa pitkän aikaa, mutta sitten se selkiytyi sanoiksi: - Minkä te perkeleet menitte? Minä palan... Tuokaa konepistooli. Minä tapan teidät. Minä tapan kaikki... Tuli sähähteli. Ääni tukahtui yskinnäksi ja muuttui lopulta rukoilevaksi vikinäksi: - Älkää... älkää... tää on punainen risti... Hyvät ihmiset... älkää enää... Minä olen tulessa... enää... Tää on punainen risti... Sitten ääni hukkui liekkien rätinään. Kesäisen iltapäivän kirkkaassa sinessä soivat pommilaivueiden urut. Etelässä, Laatokalla päin, jytisi rumputuli.

On harvinaisempaa kuin uskoisikaan, että mies menee naimisiin Toisen naisen kanssa - edes vaimon kuoltua. Jos avioliitto on ollut hyvä, mies yhdistää Toisen naisen syyllisyydentunteisiinsa. Jos avioliitto on ollut huono, hän yhdistää Toisen naisen onnettomuuteensa. Ja ennen kaikkea - mieshän on tottunut ajattelemaan Toista naista jonkinlaisena täydentäjänä. Mieluummin hän nai jonkun, joka ei ole koskaan ollut mikään täydentäjä.

Miten se kaikki oli alkanut? Unohtaminen. Miten hän oli ensimmäistä kertaa alkanut aistia muutoksen? Oli ollut niin monia tällaisia kesiä, monia syysiltoja ja talven pakkaspäiviä yhdessä ja alkukeväitä punertavine auringonnousuineen, lumesulamisia ja yhteisiä kävelyretkiä keväiseen metsään. Ja sitten joku aavistus, kaikki ei ollut niin kuin piti, oliko mies sanonut, tehnyt jotain toisin vai vain ollut erilainen, ja jo kohta aavistus oli muuttunut tiedoksi ja sitten selviöksi: ei ollut enää paluuta siihen mikä oli tullut niin rakkaaksi ja tutuksi.

Ihan tosissaan, A sanoi, ne eivät kyenneet pitämään heille asiallista seksivalistusta mutta kertoivat kyllä, millä menetelmällä Anna-Maijan ex-mies oli surmannut itsensä, sellaista se oli 1990-luvulla ja Kaarinassa.

Keski-ikäinen mies, joka on elänyt sen tulevaisuuden, josta joskus haaveili, näkee elämän tragediana, sillä hänelle on selvinnyt, että hänen valtansa, vaikka olisi kuinka suuri, ei kestä niitä sattuman ja luonnon voimia, joille hän antaa jumalten nimiä; hänelle on selvinnyt myös, että hän on kuolevainen.

Ku on teheny sitä tarpeeksi huomaa että oma pää on samanlainen ko ne tilat iliman ihmisiä. Aavemainen, kolkko ja humiseva. Niin kauvan ko tekkee työnsä, pessee hampaat, syö lounasta, käyttää kännykän kanssa headsettiä ja lenkkeilee... sitä ei kuule. Tai ko meditoi, pittää yhteyttä sukulaisiin, vaihtaa petivaatteet kerran kuusa, haluaa kasvaa ihmisenä, puhhuu tunteistaan, järkyttyy kouluampumisista, liikuttuu suvivirrestä, syö antibiootteja, kerran vuoessa, iha niiko käy kirkossa, kerran vuoessa... hymmyilee lapsille, ei lyö ittiään, käyttää päihteitä kohtuuella ja harrastaa seksiä sopivasti, suunnilleen yhtä palijon alla ja päällä... Ehkäsee, lopettaa tupakoinnin, syö jottain muutaki ko pikaruokaa, lukkee etes joskus kirjoja, huutaa vaa tyynyyn, pyytää anteeksi ko huutaa päin naamaa, pyytää anteeksi ko huutaa ja rikkoo astioita, selittää suuttumuksen premenstruaalisella oireyhtymällä jos on nainen, stressillä jos on mies, antaa rahhaa Näläkäpäiväkerräykseen, on kiltti eläimille, niilleki joita pelekää... Mitäpä sitä ei tekis peittääkseen putkiston ääniä.

Rajageminaatio jää usein puhujalta huomaamatta. Murteentutkijain piirissä elää hyvin tunnettu tarina tutkijasta, joka etsiskeli pohjoiskarjalasta loppu-k:ta ja kysyi vastaan tulleelta mieheltä, puhuiko joku tämän tutuista niin. että aina joskus lopussa kuului k-äänne. Mies pohdiskeli pitkään ja vastasi: "Ei teälä tillä laela hoastetak.

Sei Shõnagon kirjoittaa: - Nainen on suuttunut aviomiehelleen jostakin pikkuasiasta ja lähtee kotoa ja menee jonnekin piiloon. Hän on varma, että mies juoksee hänen peräänsä häntä etsimään, mutta mies ei tee elettäkään siihen suuntaan, vaan vaikuttaa raivostuttavan välinpitämättömältä. Koska nainen ei voi pysyä poissa loputtomiin, hän nielee ylpeytensä ja palaa kotiin.

Ei sellainen mies joka osaa mitata aikaa tarkasti ja tietää planeettojenkin liikkeet tarvitse ennusmerkkejä vaan hänellä on jo tieto tulevasta. En minäkään tarvitse mutta minulla ei ole.

Syksyn kuura peittää aamuisin ruskamaton. Eräpoluilla tuntevat silloin miehiset miehet elämän riemua, kun metsämiehen halli kuuluttaa puussa kaula pitkällä kurkottavan ja koiraa kiroilevan ukkometson olemassaolon. Onnistuneen laukauksen pudottama saalis sullotaan reppuun suurta mielihyvää mielessä tuntien. Mutta jos siiven lotina kuuluttaa metsämiehelle saaliin kaikkoamisen ennenkuin ehdit sen ampumaan, niin parasta on ajatella: - Onnensa kullakin ja erämatkalle mahtuu monenlaista korttoa. Harvoille sattuu suurriistaa polulla nokan eteen. Jos karhu tai hirvi tallustelee vastaan, niin silloin ei saa vallata miestä sarvihorkka eikä veret jähmettyä. Mikä riemu, jos onnistunut laukaus kaataa riistan...

Joidenkin kanssa keskusteleminen vain on hankalaa – useimmiten nämä ihmiset ovat miehiä. Minulla on aiheesta ihan Teoriakin. Monet miehet sairastuvat vanhetessaan testosteroniautismiin, ja se ilmenee sosiaalisen älykkyyden ja kommunikaatiotaitojen katoamisena. Se myös vaikeuttaa ajatusten muotoilemista. Tämän Vaivan uhriksi joutunut Mies muuttuu vaiteliaaksi, on kuin hän olisi koko ajan omissa mietteissään. Häntä vetävät puoleensa lähinnä erilaiset Työkalut ja laitteet. Hän on kiinnostunut toisesta maailmansodasta ja kuuluisuuksien elämäkerroista, varsinkin poliitikkojen ja pahantekijöiden. Kyky lukea romaaneja katoaa häneltä lähes kokonaan, sillä testosteroniautismi vaikeuttaa henkilöhahmojen psykologian ymmärtämistä.

Eläin tai olio on aina mies kunnes toisin todistetaan. Jos sille laitetaan ripset tai mekko eli se merkitään naiseksi, sitten on toisin. Jos E.T.:stä olisi tehty nainen (naaras?), tarina ei kertoisi lapsen ja olennon kohtaamisesta vaan lapsen ja naisen kohtaamisesta. Sen pitäisi jotenkin käsitellä muukalaisen sukupuolta. Se ehkä kävisi ilmi siten, että se kaipaisi lastaan. Tai ryhtyisi ihmiselle äidiksi. Tai rakastajaksi. Ainoa tapa tehdä E.T.:stä sukupuoleton oli tehdä siitä mies.

Mitä tulee E.T.:n sukupuoleen, en ajatellut asiaa lapsena. Olin ymmärtänyt että jumala oli mies ja Jeesus oli mies, presidentit ja supersankarit olivat miehiä, aivan kaikki eläinhahmot lapsuuteni kirjoissa ja piirretyissä olivat miehiä, tontut ja maahiset ja peikot myös – kai E.T.:kin sitten.

Rapu, kovakuorinen saksiniekka, on herrain herkku ja pyytäjänsä ruoka, jossa kovan kuoren lisäksi on perin vähän syömistä. Tavallinen mies saa nälkäänsä niitä ratustella kymmeniä, ennen kuin vähänkään suolen mutka pönköttää ja juoda hyviä kastikkeita vielä paljon suuremman määrän.

Kun nykyinen feministiliike oli militanteimmillaan, ne meistä, jotka palvoivat miespuolisia jumalolentoja, saatiin usein tuntemaan itsemme pettureiksi. Silti monille meistä oli eirtyisen hyödyllistä säilyttää rakkautemme miehiä kohtaan ja arvostaa miehen sielun pyhyyttää erottamalla patriarkaalinen ideologia väkevistä kuvista, jotka esittävät ruokkivia ja rakastavaa ystävällisyyttä ruumiillistavia miespuolisia uskonnollisia hahmoja. Monet meistä olivat kristillistaustaisia haavoittuneita tyttäriä, ja huomasimme, että on hyödyllistä mietiskellä päivittäin kahdettakymmenettäkolmatta psalmia, koska se herätti meissä kuvan isästä, joka huolehtii sielustamme, myöntää ja vakuuttaa meille, että selviämme, että meille suotaisiin hyvyys ja armo ja että isä pitäisi meidät iankaikkisesti hoivissaan. Tässä kuvassa rakastavasta isyydestä ruumiillistuu feministinen maskuliinisuus jumalallisimmassa muodossaan. Parantaessamme hengen, välittäessämme poikien ja miesten sielusta, meidän täytyy uskaltaa julistaa ihailumme, kumartaa, ei miehelle hallitsijana vaan miehelle ruumiillistuneena jumalallisena henkenä, jonka kanssa voimme yhdistyä rakkaudessa ilman eron uhkaa, tuntien täydellisen rakkauden, joka on vailla pelkoa.

Mies ja nainen, minne menevät yöksi, missä asennossa he nukkuvat, millainen on lakanoitten tuoksu ja mihin aukeaa ikkuna, kun ulkona tuulee ja seinä on kylmä, kun elämä on eletty tyhjiin, ja rakkaus loppuun.

Myöhemmin mies ryömii sohvatyynyjen alle eikä tule pois eikä näe, että nainen työntää sudenkorennontoukan multaan ja mullasta kasvaa kotelo. Kotelosta suru, mustasiipinen korento: siivet seinästä seinään ja lento niin matala, että pitää maata lattialla kädet kylkiä vasten.

Maailmaan hän avaraan tahtoo jäädä kulkemaan ja polttaa tämän maan, polttaa sen kokonaan.

Hän käveli yöhön joka vilkutti taivaalta, hän käveli ympyrää kerrostalolähiössä ja kuunteli kuinka muut nukkuivat. Eikä hän rakastanut ketään.