“
Ku on teheny sitä tarpeeksi huomaa että oma pää on samanlainen ko ne tilat iliman ihmisiä. Aavemainen, kolkko ja humiseva. Niin kauvan ko tekkee työnsä, pessee hampaat, syö lounasta, käyttää kännykän kanssa headsettiä ja lenkkeilee... sitä ei kuule. Tai ko meditoi, pittää yhteyttä sukulaisiin, vaihtaa petivaatteet kerran kuusa, haluaa kasvaa ihmisenä, puhhuu tunteistaan, järkyttyy kouluampumisista, liikuttuu suvivirrestä, syö antibiootteja, kerran vuoessa, iha niiko käy kirkossa, kerran vuoessa... hymmyilee lapsille, ei lyö ittiään, käyttää päihteitä kohtuuella ja harrastaa seksiä sopivasti, suunnilleen yhtä palijon alla ja päällä... Ehkäsee, lopettaa tupakoinnin, syö jottain muutaki ko pikaruokaa, lukkee etes joskus kirjoja, huutaa vaa tyynyyn, pyytää anteeksi ko huutaa päin naamaa, pyytää anteeksi ko huutaa ja rikkoo astioita, selittää suuttumuksen premenstruaalisella oireyhtymällä jos on nainen, stressillä jos on mies, antaa rahhaa Näläkäpäiväkerräykseen, on kiltti eläimille, niilleki joita pelekää... Mitäpä sitä ei tekis peittääkseen putkiston ääniä.
”
”