Riikka Pulkkinen Quotes

Ihmisen on hyvä säilyä hiukan vieraana itselleen, kantaa muukalaisuutta mukanaan. Kukaan ei koskaan voi täysin ymmärtää, mistä elämässä on kyse, ja siksi muukalaisuus on ihmisen perimmäinen olotila.

Ei kukaan voi elää unelmaansa. Siinä vaiheessa se on jo elämää.

People were endlessly good, wise, and gentle in the midst of all the hurry, the conferences, the dinner invitations, the smell of disinfectant, the meeting reminders.

Kenelläkään tässä maailmassa ei ole varaa pitää rakkautta lapsellisena ja muutosuskoa falskina.

Kaikki maapallon ongelmat tulevat ratkaistuksi, siitä ei ole epäilystä. "Sitä ei vain vielä ole tehty." "Miksei", toimittaja kysyi. Tutkija hymyili. "Siksi, koska ne, jotka kaiken ratkaisevat, ovat vielä lapsia.

Elämästä paljon suurempi osa kuin uskallamme itsellemme myöntää on unta.

Jos Seijasta on jotain sanottava, hänestä voi sanoa tämän: hän on ihminen joka kantaa käsilaukussaan voiveistä. Koskaan ei tiedä milloin mieli alkaa tehdä juustoa tai kokonaista kakkua, josta leikata palasia.

Miten se kaikki oli alkanut? Unohtaminen. Miten hän oli ensimmäistä kertaa alkanut aistia muutoksen? Oli ollut niin monia tällaisia kesiä, monia syysiltoja ja talven pakkaspäiviä yhdessä ja alkukeväitä punertavine auringonnousuineen, lumesulamisia ja yhteisiä kävelyretkiä keväiseen metsään. Ja sitten joku aavistus, kaikki ei ollut niin kuin piti, oliko mies sanonut, tehnyt jotain toisin vai vain ollut erilainen, ja jo kohta aavistus oli muuttunut tiedoksi ja sitten selviöksi: ei ollut enää paluuta siihen mikä oli tullut niin rakkaaksi ja tutuksi.

Sinut minä muistan aina. Sinut minä kannan mielessäni iltaan ja tuleviin aamuihin, kesään ja taas syksyyn ja vuosiin jotka tulevat. Sinut minä muistan aina.

- Minä kun luulin että aika on nyt-hetkien jatkumo. Eikö se ole kiistatonta? Hetket seuraavat toisiaan. Ei se ole sen monimutkaisempaa. Anja hymyilee ennen kuin vastaa: - Kronologia on erehdys. Jokainen hetki saa merkityksensä siitä mikä on toisaalla: menneestä tai siitä mikä on tulossa. Ihminen on aina poissa sijoiltaan.

Aina on joitakuita, jotka ovat nuoria ja uskottelevat itselleen, ettei se ole tapahtunut kenellekään koskaan ennen niin kuin heille. Ja he uskovat, että heidän elämänsä, juuri heidän ilonsa ja surunsa ovat poikkeuslaatuisia. Että juuri heidän rakkautensa on voimakkaampaa kuin muiden. He uskovat, että heidän osansa ei ole koskaan tuntea päivien painoa. Ja ehkä niin onkin. Nuorilla on koko maailma ja he tuhlaavat sen surutta, koska ovat malttamattomia saamaan toisia maailmoja, aina uusia.

Jokaisella teollaan ihminen määrittää uudestaan suhteensa pahan- ja hyväntekemiseen. Raja kulkee ihmisten läpi, asettuu ihmisten välille vain näennäisesti. Jokainen teko merkitsee. Vastuunottoa, asemaansa hyväntekijänä tai riistäjänä ei voi koskaan teoillaan lopullisesti kuitata.

Mutta aikuisuus on sitä, että vaikeroi kykenemättömyyttään ja pyyhkii sitten kyyneleensä, niistää, ja ruuvaa lampunvarjostimen osat kiinni toisiinsa. Pesee koneellisen pyykkiä. Kas näin.