Nyt Quotes

th blu nyt th stRs u can't c th hum tht nevr gOs awy

Suokaa anteeksi, mutta minun on nyt mentävä, jotta ehdin irstailla kyllikseni ennen kuin kuolen.

Jokaisen ihmisen pitäisi vähintään kerran elämässään jäädä ilman vaihtoehtoja, niin minä ajattelen, koska silloin sitä luulee tulevansa hulluksi. Vaan nyt minä tiedän, ettei se ole lainkaan vaarallista.

Valtakunnanuutisten osastossa on artikkeli uudesta lääkkeestä nimeltä Valium, "joka auttaa naisia selviytymään arkipäivän haasteista". Luoja, voisin ottaa kymmenen tuollaista pientä pilleriä juuri nyt. (Skeeter)

Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen jokapäivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen asioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!

nyt jumalainen lyyrani soi

We do want our fellow citizens to respect our deeply held conviction that the absence of an afterlife lends a greater, not a lesser, moral importance to our actions on earth.

Ei saa arvostella eläinkokeitten tekijöitä. Heillä on tunteet. He kaipaavat vapautta ja raitista ilmaa, hellyyttä ja hyväksyntää, oikeutta olla oma itsensä, toimia niin kuin heille on luontaista. Heitä pitää paijata ja hyvitellä: Ei se mitään. Anteeksi. Me olimme julmia teitä kohtaan. Nyt lopetamme sen. Meillä ei ole oikeutta kohdella teitä näin. Menkää. Eläkää. Ei tarvitse vavista enää.

Avaan kirjan. Luen ensimmäisen sivun kirjasta. Koska lukeminen sujuu aika hyvin, luen heti perään toisenkin rivin. Luen koko sivun. Luen koko kirjan. Sitten makaan nuorisohetekalla ja itken, enkä ymmärrä miksi. En tiedä, itkenkö siksi, että kirja on loppunut kesken vai siksi, että olen lukenut kokonaisen kirjan. Vai siksi, että nyt jo tiedän lukevani monta muutakin kirjaa.

Sanat eivät leijaile irrallaan avaruudessa. Ne kulkevat ihmiseltä toiselle. Ja pelto, pelto pitää kylvää aina uudelleen. Miksi meillä on sanat? Siksi että minä koskettaisin sinua. Juuri nyt.

Writing a NYT bestseller was a delightful experience. But there are many books which are read by few that should be read and reread by many, as well as books bought by many that are hardly worth the ink.

Voi Scarlett, sinä olet huono valehtelemaan! Niin, elämässä on nyt loistoa - eräänlaista. Siinähän vika juuri onkin. Entisissä ajoissa ei ollut loistoa, mutta niissä oli suloa, kauneutta, hiljaista taikaa.

Ei ollut tarkoitus. Olin täysin väärässä. Siinä mitä tein mutta ennen kaikkea siinä mitä sanoin: sanat oli tarkoitettu toiselle ihmiselle. Usko minua nyt, koska uskoit minua aikaisemmin: olet kaunis ja täydellinen, enkä tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Olin väärässä, tein virheen, eikä kukaan olisi ikinä voinut olla enemmän väärässä kuin minä.

Olen saanut tarpeekseni. Olen kyllästynyt tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos itse saisin päättää klassikoiden kaanonin, päättäisin toisella tavalla. Niinpä lupaan itselleni, etten kuluttaisi enää aikaani sellaisiin teoksiin, joissa ei olisi mitään minulle. En lukisi niitä, en katsoisi niitä teattereissa enkä elokuvissa. En kirjoittaisi niistä enkä mainitsisi niitä keskusteluissa. Päätän, etten viittaisi elämäni aikana enää yhteenkään sikamiehen teokseen. Koko muu maailma viittaisi niihin joka tapauksessa, joten minun huomiotani ne eivät saisi. Tästä lähtien keskittyisin vain taiteeseen, jossa naisella olisi jokin muukin tarkoitus kuin olla tyttöystävä, seurata vierestä miehen touhuja ja kysellä vähän väliä, että mitä sinä nyt oikein taas meinaat, etkö tulisi jo kotiin, oletko tullut hulluksi ja ovatko kaikki rahat menneet.

Aurinkoisina päivinä istun ulkona uurnasi päällä ja mietin miltä tämä kokeilu sinusta tuntuu. Kun tällä tavalla yritän arkipäiväistää asioita, kun tällä tavalla yritän tunnustella todellisuutta ja sitä että olet nyt harmaana läjänä tässä koivuisessa astiassa ahterini alla, ja minä syön puolukoita päälläsi.

Silloin susi, jonka kanssa Aalo oli juossut, yhtäkkiä muutti muotoansa. Metsän halki kulki elävä ja väkevä henkäys, niinkuin jättikeuhkot olisivat henkäisseet, ja koko korpi vavahti näkymättäin askelten astunnasta, ja suuret siivet, joitten leveyttä ei kenkään kuolevainen vielä ole mitannut, kätkivät korven salatumpaan pimentoon kuin on aarnikuusien katve. Sillä tämä susi oli Diabolus sylvarum elikkä Metsän Henki, vaikka hän nyt vasta oikian hahmonsa edestoi.

Nyt, kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen.

Sinä hymyilit kun kylvimme neilikat: odota syksyyn. Ne kukkivat nyt. Sinä et ole näkemässä.

Suohon uponnut puu ei kukkinut koskaan. Nyt minä kannan ainoan hedelmäni: menen itse kuolemaan.

...det skal en viss grad av ringhet i ævnen til å gå og være varig tilfreds med livet og atpå kjøpet vente sig noget nyt og godt av det.

Tänään minä tiedän sen. Sinua ei tule olemaan minulle. Ja minä kestän sen. Niin se on, nyt.

Tämä kolotus: nyt itkee ruumis. Kauan se jaksoi odottaa vuoroaan, pitkään vei ennen kuin sielu piimi.

Asiat on liian mukavasti. Nyt täytyy pilata kaikki.

Olin muurahaispesä ja hän oli pojankoltiainen keppi kädessään ja nyt hän ihmetteli missä välissä olin syövyttänyt hänen vasemman jalkansa polveen saakka vereslihalle.

Hän oli kerran vihannut rumuutta, koska se teki asiat todellisiksi, mutta nyt se miellytti häntä juuri samasta syystä. Rumuus oli ainoa todellisuus.

Kaikki nyt kuvittelevat olevansa ainutlaatuisia mutta minä olenkin poikkeus! Synnyin jalat maassa tähän yhteiseen veneeseen jota tuulen karikko keikuttaa

I know I’m not going to write as well as I used to. I no longer have the stamina to endure the frustration. Writing is frustration — it’s daily frustration, not to mention humiliation. It’s just like baseball: you fail two-thirds of the time.” He went on: “I can’t face any more days when I write five pages and throw them away. I can’t do that anymore. --New York Times, 18 Nov. 2012

Hänen ruumiinsa on pelkkää irtainta omaisuutta, ja vaikka sitä on kierrätetty kädestä toiseen ja käytetty monella tavalla väärin, se on jotenkin aina kuulunut Connelille ja hän haluaa palauttaa sen nyt.

Vuonna 2009 järkytys oli nuoruuden järkytys, nuoren oivallus: en olekaan viaton. Nyt järkytys oli aikuisuuden järkytys, aikuisen oivallus: en olekaan erityinen. Mikäköhän on sitten vanhuuden järkytys? En olekaan kuolematon?

Kun köyhyys ryömii sisään ovesta, lentää rakkaus sisään ikkunasta. Sanapartemme on kirjoitettava uudelleen. Ne on tehty talvella, mutta nyt on kesä. Minulla on kai parhaillaan kevät, koska kukat tanssivat sinisellä taivaalla.

Hän katseli silloin elämää eteenpäin, mutta itseään tässä ei silloin ollut nähnyt, se oli syytä muistaa! Se oli tärkeää, oli, muutakin tulisi vielä kuin minkä näki, mitä odotti nyt; muutakin vielä tulisi! Oli tärkeää muistaa se.

Tajuan, samalla tavalla kuin tajutaan että aurinko paistaa tai että koivuihin on ilmestynyt silmuja, että tässä on ihminen jonka kanssa haluan olla. Tässä hän on. Hän jota odotin päivisin yliopiston ruokalan nurkkapöydässä ja öisin kapeassa sängyssäni, katossa häälyviä varjoja katsellen. Ja nyt kun hän on tässä, tuijotan häntä kestohymy kasvoillani, avuttomana kuin ystävällinen alkuasukas viidakkoon eksynyttä antropologia. Nytkö minä rakastun? Nytkö se tapahtuu? Näin helposti?

Pahimmat juoppokommunistit on tietysti tajunneet kääntää takkinsa jo aikaa sitten ja nyt ne kusettaa kansaa uudella tavalla. Björn Wahlrooskin heitti sirpin ja vasaran nurkkaan ja ostelee nyt kartanoita ja leikkii viiksivahatuubi taskussa pankinjohtajaa ja englantilaista lordia.

En voi huijata. En voi tehdä mitään leikisti. Jopa nyt olen vielä vahva. Minut on alistettava. Aivan kuten merta, isoäitiäni, ei voi muuttaa, minuakaan ei voi muuttaa - minut voi vain valloittaa." Hänen hartiansa lysähtivät. "Mutta olisin mieluummin lempeä. Ja rakastettu. Ja olisin toivomatta mitään, koskaan.

Notkolle painunut sohva, jolla he istuivat, suuri, korkea kirjoituspöytä ja äidin hauras, leikkauksilla koristettu tuoli sen edessä, hylly, jonka lokerot olivat vielä täynnä hänen hienolla käsialallaan kirjoitettuja papereita, kulunut matto - kaikki, kaikki oli samanlaista kuin ennen, vain Ellen puuttui, Ellen ja hänen vieno sitruunan ja rautayrtin tuoksunsa ja vinojen silmiensä hellä katse. Scarlett tunsi tuskan vihlaisevan sydäntään, niinkuin syvän haavan turruttamat hermot olisivat alkaneet jälleen elää. Hän ei saanut antaa niiden herätä nyt. Hänellä oli edessään koko loput elämäänsä, jolloin niitä saisi kivistää, mutta ei nyt!

Kun katson nyt Challengerin miehistön kuvaa, en näe seitsemää hymyilijää, kaunista Judy Resnickiä enkä oikeastaan edes pienoismallia sinänsä. Näen vain piilotetut rakastavaiset, joiden kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa kuin heidän vartalonsa ja jotka odottavat kiihkeästi vapautuvansa painovoimasta, joka on aina pitänyt heidät maassa.

Asioiden tärkeysjärjestys tässä maassa on muutenkin täysin päin vittua. Otetaan nyt esimerkiksi joku kansallisooppera tai modernin taiteen museo. Miten on mahdollista, että niihin löytyy miljardeja markkoja samaan aikaan kun vanhukset makaa laitoksissa paskat ja kuset housuissa sen takia, että meillä ei muka ole rahaa palkata lisää hoitajia?

...holding people responsible. People born into the most chaotic situations can still be asked the same questions: Are you living for short-term pleasure or long-term good? Are you living for yourself or for your children? Do you have the freedom of self-control or are you in bondage to your desires? The Cost of Relativism, NYT article 3/10/15

Tilanteessa jossa henkilö on jo kiivennyt katolle ja heiluttelee nyt räystään yli jalkojaan kuin krokettimailoja (puuttuu vain punainen pallo ja kalahdus, aimo annos aurinkoista mieltä) tyyneys on valttia. Haasteellisinta on hillitä vastustamaton halu kiivetä hänen viereensä, levittää kädet siiviksi ja mäiskähtää katuun yhdessä hänen kanssaan.

Miten kiihkeästi haluaisinkaan hetkittäin olla romaanihenkilö ja nähdä tämän oman elämäni jonkun hyvän, monitietoisen romaanikirjailijan silmin ikään kuin ulkoapäin; miten kaunis, eheä, viisas kertomus siitä ehkä voisikaan tulla; sen sijaan että nyt, tällä vajavaisella huomiokyvyllä varustettuna näen elämäni vain sisältäpäin, kehnosti hahmottuvana, oikullisena, fragmentarisena: pinnallisten ajatusten, äkillisten muistojen, yllättävien tekojen sekamelskana. Välillä riittäisi sekin, että minä olisin edes todentuntuinen kertomus, vaikkapa hyvä viihderomaani, jossa alku ja loppu, uskottavia ihmisiä ja tapahtumia. Jos edes olisin pamfletti tai rukouskirja, esseekokoelma, sarjakuva. Mutta ei.

There's no such thing as life without bloodshed," McCarthy says philosophically. "I think the notion that the species can be improved in some way, that everyone could live in harmony, is a really dangerous idea. Those who are afflicted with this notion are the first ones to give up their souls, their freedom. Your desire that it be that way will enslave you and make your life vacuous.

Meidät vihkinyt pappi sanoi puheessaan, että olemme saaneet oppimme avioliitosta vanhemmiltamme. Hänen olisi pitänyt jatkaa, että: "nyt teidän tulee ehdottomasti unohtaa kaikki ne opit, mitä olette omaksuneet havainnoinnoimalla vanhempianne." Meidän olisi pitänyt tiedostaa heti alussa, että emme missään nimessä voi ottaa mallia omavaraistaloudessa eläneistä isovanhemmistamme tai sodan kokeneista, maan jälleenrakentaneista vanhemmistamme.

Hän näki kaiken edessään uusin silmin. Hän oli jättänyt tyttövuotensa taakseen jonnekin sen pitkän matkan varteen, jonka hän oli taivaltanut Taraan. Hän ei ollut enää taipuisaa savea, johon jokainen uusi kokemus painoi jälkensä. Savi oli kovettunut jonakin tuon mittaamattoman päivän hetkenä, jota oli kestänyt tuhannen vuotta. Tänä iltana häntä viimeisen kerran hoivattiin kuin lasta. Nyt hän oli nainen, ja nuoruus oli jäänyt hänen taakseen. Ei, hän ei voinut eikä tahtonut etsiä turvaa Ellenin eikä Geraldin sukulaisten luota. O'Harat eivät voineet elää armopaloista. O'Harat pitivät itse huolen omistaan. Hänen taakkansa oli hänen omansa ja hänen hartiansa olivat kyllin voimakkaat kantamaan sen. Hämmästymättä hän totesi, katsellen alas korkeuksistaan, että hänen hartiansa jaksaisivat nyt kantaa mitä tahansa, kun ne kerran olivat kantaneet pahimman, mitä hänelle saattoi tapahtua.

He saattoivat suojella häntä liikaa. He maalauttivat lavasteen kaupungin eteen. Kun hän katsoi ulos, hän näki ihmeellisen puutarhan ja sen takan vielä ihmeellisemmän, liikkumattoman maiseman. Hän toivoi lahjaksi ilmakivääriä, vierailijat toivat hänelle nukkeja. Hän järjesti hirttäjäiset omenapuussa. Hän rakasti krokotiileja, he hankkivat hänelle kaniinin. Nyt lavasteessa, päärynäpuun kohdalla, on kaksi aukkoa, joista hän ja kaniini ovat menneet.

Tehän ette ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, eikö totta, neiti Eyre? Tietenkään ette. Tarpeetonta kysyä, sillä ettehän ole koskaan ollut rakastunut Teillä on nuo molemmat tunteet vielä edessäpäin, sielunne nukkuu, puuttuu vielä sysäys, joka herättää sen. Te kuvittelette koko elämän olevan samanlaista tasaista virtaa kuin se, jota pitkin nuoruutenne on tähän saakka liukunut. Lipuessanne eteenpäin silmät ummessa ja kädet korvilla ette näe kallioita, jotka kohoavat vähän matkan päässä virran keskiuomassa ettekä kuule tyrskyjen pauhinaa niitten juurella Mutta minä sanon teille - pankaa sanani mieleenne - jonain päivänä tulette karikkoiseen kapeaan uomaan, jossa koko elämän virta pirstoutuu kuohuiksi ja kohinaksi, vaahdoksi ja pauhuksi. Silloin joko pirstoudutte kivikossa atomeiksi, tai jokin iso laine nostaa teidät harjalleen ja kantaa tyynemmille vesille - joillaisilla minä nyt olen.

Näinä päivinä ei voi tehdä muuta kuin jättää työnsä, nousta ja kulkea harjulla, ulvoa runoja päin idän ja lännen tuulia yli alhaalla kaikuvan kedon, jolla on kullerot kukkineet. Joku, joka sattuu kuulemaan ja luulee hulluksi, on vihdoinkin oikeassa.

Kioskimiehen parhain tuntomerkki on, että hän istuu kaiket päivät kioskilla, juo pilsneriä tai muita virvoitusjuomia ja venyy kaiteeseen nojaten ja liikennettä tarkkaillen aamuvarhaisesta iltamyöhään vartiopaikallaan. Tupakka lerpottaa alaspäin hänen suupielessään ja lakki on silmillä. Ystäviään hän tervehtii nostamalla etusormensa pystyyn tai huutamalla: - Minnepä nyt menet? Jos hänellä on joku työhomma, niin se on totisesti leipävirka, vastenmielinen välttämättömyys varsinaisen kutsumustehtävän ohella.

Sadeiassa jokin sai hänet varpailleen, jokin sai hänet toivomaan, että hän voisi koskettaa tämän hameenhelmaa, edes vain helmaa, kuin kangas olisi osa Sadeiaa, ja Tirilaiaa raivostutti, häntä raivostutti nyt, hän ei ollut samanlainen kuin kaikki ne typerät lampaat, jotka sokeina aukoivat suutaan odottaen Sadeialta herkkuja, vai oliko hän juuri sellainen, hän ja valkosuklaakanit, hän ei tosiaan voinut vastustaa niitä, hän oli kaikkien muiden yläpuolella, hän oli Sadeian alapuolella, hän olisi musteenmusta prinsessa!

Ja tämä Bergin ylämäki sitten: oliko se näin korkea kun olimme lapsia, vai onko se korkea vasta nyt kun minä olen vanha? Mehiläiset lentää kuhisevat syreenipensaissa kuin markkinoilla; Berg häämöttää tammen empivien lehvien lävitse ja taivas tummenee iltaa kohti. Vanha penkki, kahden ison puupölkyn päälle pantu tammilankku, on vanhuuttaan harmaantunut. Tässä vanhukset istuivat, puolimatkassa ylös, henkeä vetämässä. Ja me juoksimme heidän ohitseen nopeilla ruskettuneilla säärillämme, eikä siitä ole kuin hetkinen. Outoa!

Do you remember when everyone thought Bush (sr) had a mistress too"" he asks in the course of a Clinton era conversation. "But she was rumored to be someone wealthy and Waspy, of course...The problem here is the goddamn Democrats, who sleep down, you see. They love that white trash...And white trash loves publicity,so the Democrats are the ones who get into all the trouble. As opposed to the Republicans. They sleep up...Up, where all is Episcopalian and quiet as death itself, and no one ever has to hear a thing about it

Dolores asuu talossa, jonka pienellä etupihalla on neitsyt Marian patsas ja vaaleanpunainen lintupatsas. Seisomme pienen rautaportin luona ja minä en oikein tiedä pitäisikö nyt suudella häntä jolloin hän saattaisi innostua niin että saattaisimme hiippailla jonkin puun taakse kiihotusta harjoittamaan, mutta samassa kuuluu sisältä karjaisu Jumalauta, Dolores, äkkiä sisään sieltä, jo on otsaa kun tuolla lailla perkele pikkutunneilla kotiin lampsitaan, ja sano sille perkeleen turvenuijalle että ottaa jalat alleen ja juoksee henkensä edestä, ja Dolores sanoo vain oi ja juoksee sisään.

Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessasi nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksia asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan. Sillä mitä iloa sumusta nousevilla muistoilla on, jos ne vain ajavat meidät erilleen? Lupaatko sen, prinsessa? Lupaa, että säilytät sydämessäsi aina sen, mitä nyt tunnet minua kohtaan, riippumatta siitä mitä näet sitten, kun sumu on poissa.

Viikkokausia on teerien kuherrus väreillyt rämeillä ja lammenjäillä, väreillyt yhtä kevytmielisesti kuin auringon lämmittämä ilma jokiahteilla tai latojen pärekatoilla jäkkiheinäisen niityn reunassa. Sillä keväthän nyt on, koivuilla hennonvihreät harsot ja kuulaat illat täynnä käen kukuntaa. Luhdalta kuovin huuto, salojärveltä telkän narahdus. Yksi lämmin sade, niin jopa korpilahdekkeet tulvahtaisivat täyteen muuraimen valkeita kukkia. Ja mahla alkaa virrata metsän puissa, sehän tiedetään. Kylmän talven ne ovat jäisinä nököttäneet kankailla, nyt alkaa elämä. Vesi ja mainiot ravintoaineet kiertelevät suurten petäjäin suonissa.

Nuoren ihmisen on murrosiässä ensin hylättävä kaikki, mikä hänelle siihen asti on ollut rakasta, jotta hän voi rakentaa uudet arvot. Samoin Friedrich Nietzsche, joka ei koskaan ollut kokenut puberteetin kapinaa ja joka 12 vuotiaana oli kirjoittanut sovinnaisia ja pikkuvanhoja merkintöjä päiväkirjaansa, ryhtyy nyt 25 vuotiaana hyökkäämään hänelle aiemmin arvokasta kulttuuria vastaan, alkaa pilkata sitä, vääristellä sitä absurditeettiin asti. Eikä hän tee sitä aikuistumassa olevan nuoren ihmisen keinoin vaan filologin ja filosofian professorin pitkälle kehittyneen älyn asein. On aivan selvää, että tällä kielellä on voimaa ja että se tekee vaikutuksen.

Levätessään siinä pää painettuna Mammyn rintaa vasten Scarlett hätkähti näitä kahta sanaa: raskas taakka. Nämä samat sanat olivat surisseet hänen aivoissaan yhtä mittaa koko iltapäivän. Nyt hän muisti koko laulun, ja se painoi hänen mielensä yhä murheellisemmaksi. Vielä muutaman päivän kun jaksamme taakkaa kantaa / tuosta viis vaikk'ei koskaan se kevenisikään! / Vielä muutaman päivän kun astumme maantien santaa - "Tuosta viis vaikk'ei koskaan se kevenisikään", sanat toistuivat hänen väsyneessä mielessään. Eikö hänen kuormansa milloinkaan keventyisi? Eikö kotiin Taraan tuleminen merkinnytkään suloista helpotusta, vaan yhä uusia taakkoja kannettavaksi?

Kuinka kauan kestää oppia tuntemaan toinen? Onko se edes mahdollista? Tai tarpeellista? Tunsinko edes itseäni kokonaan, vai kuvittelinko vain tiselleni ominaisuuksia, joita kohti yritin pyrkiä? Ehkä. Mitä todelliset ominaisuuteni olivat? Humahdin kysymyksineni kummalliseen tyhjyyteen. Mikä minä olin, jos en edes itse tuntenut itseäni? Tunsin olevani jatkuvassa muutoksen myllyssä, jauhautuvani pieniksi osiksi, sirpaloitunut ja hajallaan pitkin itseäni. Tämä minä, jonka nyt tunsin, ei ollut se jonka halusin tuntea. Halusin visusti kätkeä tämän rääpäleen, halusin olla taas oma itseni. Vakuutin itselleni, että olin upea ja ihana, mutta sillä rääpäleellä oli niin läpitunkeva ääni.

Ennen vanhaan vain kirkko oli ihmisten mahtava tuomari, ja jokainen tiesi olevansa syntinen. Nyt pitää syntisen tuomita toinen syntinen, jotta kaikki arvot eivät rappeutuisi anarkiaksi, eikä veli enää voi vain itkeä veljen kanssa, vaan hänen on sanottava tälle: "Olet tehnyt väärin." Ja jos ennen vain pappismiehen asu erottui muista jotenkin epäinhimillisenä, ja jopa univormussa ja virkapuvussakin oli silloin vielä jotakin siviilimäistä, niin sittemmin, kun uskon suuri suvaitsemattomuus oli mennyttä, piti maallisen virka-asu nostaa taivaallisen sijaan ja yhteiskunnan piti jakautua maallisiin hierarkioihin ja univormuihin ja kohottaa absoluuttisuuteen uskon sijasta. Ja koska romantiikkaa aina on juuri se että maallinen kohotetaan absoluuttiseksi, niin tämän aikakauden varsinaista aitoa romantiikkaa on univormuromantiikka, ikään kuin olisi olemassa ylimaallinen ja yliajallinen univormun aate, jota ei ole ja joka silti on niin voimallinen että se saa ihmisen valtaansa paljon voimakkaammin kuin mikään maallinen ammatti tai kutsumus konsanaan, se on ei-olemassaoleva ja silti niin voimakas aate, että se tekee univormunkantajasta univormun riivaamaan, vaikka hän ei koskaan ole ammatti-ihminen siviilien tarkoittamassa mielessä; ja näin on koska univormun kantaja syvästi tiedostaa että juuri hän parhaiten edustaa oman aikansa varsinaista elämänmuotoa ja siten myös turvaa oman elämänsä.

Nyt ei kannata puhua muuta kuin viimeisiä ajatuksia tai sitten jotain aivan pinnallista. Kumpikin on joka tapauksessa turhaa. Eniten minua oudostuttaa ettei voi taistella enää minkään puolesta eikä mitään vastaan kun kaikki on niin toisin, kun kaikki on jo pilattu. Miten jaloa olikaan puolustaa luontoa. Ei siinä muuta tarkoitusta elämälle kaivannut, ei varsinkaan kun oivalsi että elämä itse on tarkoitus. Oi että sai kokea sen tunteen. SItä vastaan me olemme rikkoneet, siinä on meidän syntimme: se mitä me olemme tehneet eläimille ja kasveille. On vaikea hengittää. Sanokaa minulle yksi asia jolla ihminen on hyödyttänyt luontoa. Olisi kaunista hiutua sitä muistellen. Nostaisin pääni pystympään, korahtelisin uljaammin, yrittäisin nähdä tässä kaikessa jotain suurenmoista.

Dr. Kary Mullis, who won the Nobel Prize in Chemistry for inventing PCR, stated publicly numerous times that his invention should never be used for the diagnosis of infectious diseases. In July of 1997, during an event called Corporate Greed and AIDS in Santa Monica CA, Dr. Mullis explained on video, “With PCR you can find almost anything in anybody. It starts making you believe in the sort of Buddhist notion that everything is contained in everything else, right? I mean, because if you can model amplify one single molecule up to something that you can really measure, which PCR can do, then there’s just very few molecules that you don’t have at least one single one of them in your body. Okay? So that could be thought of as a misuse of it, just to claim that it’s meaningful.” Mikki explained, “The major issue with PCR is that it’s easily manipulated. It functions through a cyclical process whereby each revolution amplifies magnification. On a molecular level, most of us already have trace amounts of genetic fragments similar to coronavirus within us. By simply over-cycling the process, a negative result can be flipped to a positive. Governing bodies such as the CDC and the WHO can control the number of cases by simply advising the medical industry to increase or decrease the cycle threshold (CT).” In August of 2020, the New York Times reported that “a CT beyond 34 revolutions very rarely detect live virus, but most often, dead nucleotides that are not even contagious. In compliance with guidance from the CDC and the WHO, many top US labs have been conducting tests at cycle thresholds of 40 or more. NYT examined data from Massachusetts, New York, and Nevada and determined that up to 90 percent of the individuals who tested positive carried barely any virus.”17 90 percent! In May of 2021, CDC changed the PCR cycle threshold from 40 to 28 or lower for those who have been vaccinated. This one adjustment of the numbers allowed the vaccine pushers to praise the vaccines as a big success.

The mechanistic reason for Gell-Mann Amnesia is the hub-and-spoke topology of the pre-internet information environment. Suppose you were an expert in computer science, another person was an expert on Japan, a third knew about the bond market, and so on. You are spokes that are all connected to the hub (say, The New York Times) but not each other. Each spoke has superior local information, and can falsify NYT reports in their own domain, but has no mechanism for coordinating with other spokes, let alone establishing a superior hub. Until the internet, the blockchain, and the advent of cryptohistory. The long-term consequence of Gell-Mann Amnesia is Gell-Mann America. People know now that we are systematically misled about the present. But at least we live in the present, so we have local information that can falsify many news stories. We do not live in the past, so all we know is that we may be wildly off-base in our understanding of history. There are no people from the past around to give first hand accounts…though we can read their books and sometimes watch their films.

Istahdan penkille ja katselen suuren nurmikentän yli. Viereisellä penkillä istuu mies ja nainen, jotka juovat olutta. He puhuvat sammaltaen hyvistä tavoista. Vilkuilen heitä. Kohta heidän sydämensä pysähtyvät, kohta heidän sydämensä makaavat rinnassa liikkumattomina kuin kivet. Yhtäkkiä kokonainen lukioluokka hölkkää ohitse. Kärjessä tulevat luokan selvästi urheilullisimmat pojat. Vähän jäljempänä tulee selvästi parhaimman näköinen tyttö. Näen hänet makaamassa elottomana ruumiinavauspöydällä. Nyt ruumiinavaajat tulevat veitsineen ja sahoineen ja porakoneineen ja lokit kirkuvat. Menen kukkakauppaan ja ostan orkidean. Isot valkoiset kukat, joissa on vaaleanpunaista keskellä. - - - Ajattelen vertani, miten se täyttää koko ruumiini, ja luen venezuelalaisesta miehestä, joka heräsi eloon kun hänelle tehtiin ruumiinavausta. Carlos Camejo. 33 vuotta. Ulvon lattialla. En tiedä mikä vuodenaika on, se vaihtelee päivästä toiseen. Päälakeni keskellä on hius, joka on muita paksumpi, se paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua köydeksi. Puhelin soi, siellä on äiti, en tiedä mikä vuodenaika on, en vastaa. Köysi paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua puuksi. - - - Lapset päiväkodin pihalla. Heidän värikkäitä pipojaan peittää ohut, lähes näkymätön pöly. Kaiken sen pöly, mitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen tässä perkeleen maailmassa, nöyryytyksen, nälän, kärsimyksen, sairauksien, kaiken sen pirun kidutuksen jota oikeasti tapahtuu koko ajan, se ei ole mitään elokuvaa tai kirjan tarinaa, se on täyttä totta, ihmiset huutavat koko ajan, tuska on niin hirvittävän sietämätön, pelko on niin helvetin sietämätön ja kauhea. Sähkökaapissa on juliste ja siinä teksti: Get laid or die tryin'. Sadan vuoden päästä kaikki tämä on poissa. Ainoa mikä on vielä pystyssä, ajattelen, ovat kirkot.

Painoin pääni pulpettia vasten ja ajattelin että tämä koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyväksytty; tiesin että epäsosiaalisia, epäsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielä ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minä muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestä sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpääsyrajan alle, jonka tiedettiin käyttävän huumeita. Meidän koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enää juuri ketään sen ulkopuolelta, tunsin pelkästään eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna häilyi mielessäni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhän kumminkaan yrittänyt muuttaa mitään, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tässä koulussa. Vanhempani olivat lääkäreitä, hienoista rikkaista perheistä kumpikin, äiti oli käynyt tätä samaa helsinkiläistä koulua jota minä nyt olin lopettelemassa, jopa isoäiti oli tässä samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemään pitsinenäliinaa oikealla tavalla. Tällaisista vaikutteista oli peräisin minun keskeneräinen maailmankatsomukseni, en välittänyt mistään, paitsi tytöistä joita parhaan taitoni mukaan metsästin leveään sänkyyni. Kävin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lääkärin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyä koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, käytin "älykkyyttäni" hyväkseni tyttöihin vaikutusta tehdessäni, niin kuin Sannaan joka taisi pitää minua suurenakin nerona, ja minä syytin koulua enkä tiennyt oliko sekään oikein.

...se, että ihmislaji kykenee kehittymään, on naisten älyllisen mukautumiskyvyn ansiota. Miestä on täysin mahdotonta muokata. Oli kyseessä sitten kielitieteilijä, matemaatikko tai sarjallisen musiikin säveltäjä, hän tekee lisääntymiseen tähtäävät valintansa aina puhtaasti fyysisin perustein, ja nämä perusteet ovat pysyneet samoina jo vuosituhansia. Alussa naisiinkin tietysti vetosivat fyysiset avut, mutta sopivalla kasvatuksella heidät voidaan vakuuttaa siitä, ettei se ole tärkeintä. Heidät voidaan jo nyt johdatella kiinnostumaan rikkaista miehistä, ja vaatiihan rikastuminenkin keskimääräistä enemmän älyä ja nokkeluutta. Naisille voidaan jossain määrin myös vakuuttaa, että yliopistonopettajien eroottinen arvo on korkea.

It is the heavy reality of the writing life which makes the “why” so easy to forget: Gutless rejection letters, denigrating revision letters, incompetent copy edits, insulting reviews, late checks, disappointing sales, down-trending print-runs, shrinking advances, royalties paid in a geological timeframe, imprints folding, publishers downsizing their lists and conglomerating their overhead.  One day your editor expresses all the enthusiasm of an overtired undertaker. The next day your agent demonstrates all the faith and commitment of a diseased streetwalker. Your book is packaged with a cover that would embarrass anyone who wasn’t raised in a Red Light district. You give a thoughtful interview only to discover the resultant article describes you as churning out potboilers. Three people show up at your book signing, two of them because they thought you were someone else; the third person came because you owe him money. When you make the New York Times list, a neighbor asks you “which” NYT list you’re on, because there must be a separate one for the trash you write. Though you’ve been publishing regularly for years, you know people who ask, every single time they see you, if you still write. (No, I fell back on my independent wealth when the going got tough.)

Odotan aina joulua 5 päivää puhelin ja verhot kiinni kynttilän valossa paikat siistejä nukun silloin ja nukun tällöin riisipuuroa ja kinkun siivuja 20 elokuvaa pyjamassa ikkunasta hohkaa naapurin valoletku sekin melkein naurattaa muutama paketti ja kännykkä toivotuksia tulvillaan suklaarasiassa nyt toinenkin käsi sekin haluaa geishaa nappaan sen siltä väkisin 4 villasukkaa tessuttaa jääkaapilta makkariin minun paras pakettini pehmeää ja kovaa

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan, ja sade täytti sen, ja pisarassa kimalsi taivas tuulta pidättäen. Jäkälä nosti pikarinsa hauraan: Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Pois eestä kaikki esteettiset esteet! Nyt avukseni huudan perkelettä ja saatan teidän tiedoksenne, että mun suonissani kuohuu elinnesteet. Ei mikään ummehtunut orjanveri, mi epätoivonvimmoissansa riehuu, vaan maailman kaikkeuden valtameri se siellä yli äyräittensä kiehuu.

Nyt neljä vuotta myöhemmin minä saan lopultakin Staffanin mukaani ateljeehen ja tunnustan hänelle kärsimykseni. Täytän lasimme konjakilla ja alan halukkaasti ryystää omaani. Hän on kuten aina ymmärtäväinen omalla vaiteliaalla, teeskentelemättömällä, melkein terapeuttisella tavallaan, ja minä lankean käyttämään niitä niitä häpeilevän suurisanaisia äänenpainoja joita hänen harmoninen läsnäolonsa minussa vastustamattomasti nostattaa. Tunnen itseni vilpilliseksi ja nurhuiseksi ja ihmettelen miksi avomielisyyden niitä harvoina kertoina kun se on tullakseen julki täytyy aina esiintyä niin epäilyttävässä ja vastenmielisessä hahmossa.

Vapaus ei ole meille vapautta mielihalujen ja intohimojen orjuudesta, jotka juoksuttavat meitä minne haluavat. Nyt vapaus on vapautta tehdä mitä huvittaa ennen suurta romahdusta, taivaan putoamista. Kun ihmiset saavat tehdä mitä huvittaa, he tekevät vähemmän hyvää, koska se on raskasta, ja enemmän sitä, mikä tuntuu helpolta ja kivalta. Se on meidän tärkein arvomme nykyään: tehdä vähemmän hyvää. Vapaus on sitä, ettei joudu elämään hyvin.

(Rakkain kohta kirjasta Helvetin piirit.) Muiden nukahdettua Ali käveli pois leirin valoista. Ike ei ollut ottanut kajakkiaan tai haulikkoaan, joten Ali etsi jalkaisin taskulamppunsa avulla. Iken jalanjäljet näkyivät harppauksina rantatöyrään liejussa. Ryhmän omahyväisyys raivostutti Alia. He olivat olleet joka suhteessa riippuvaisia Ikestä. Ilman häntä he olisivat voineet kuolla tai eksyä. Hän oli ollut uskollinen heille, mutta nyt kun hän tarvitsisi heitä, he eivät olleet uskollisia hänelle. Me olimme hänen tuhonsa, Ali ymmärsi sen nyt. He olivat tuominneet Iken tuhoon riippuvuudellaan. Ike olisi ollut tuhansien kilometrien päässä ilman heidän heikkouttaan, tietämättömyyttään ja ylpeyttään. Se oli sitonut hänet heihin. Suojelusenkelit olivat sellaisia. Säälintunteensa tuhoon tuomitsemia. Ali joutui kuitenkin vielä myöntämään, että ryhmän syyttäminen oli väistelyä. Sille Ikeä oli sitonut Alin heikkous, tietämättömyys ja ylpeys – ei ryhmän vaan Alin. Ryhmän hyvinvointi oli vain sivuetu. Oli epämiellyttävä totuus, että Ike oli luvannut itsensä Alille. Ali eritteli ajatuksiaan kulkiessaan joenvierustaa. Aluksi Iken uskollisuus hänelle oli ollut epämieluisaa, mieliharmi. Ali oli haudannut mieltymyksentunteensa omien kuvitelmiensa kasan alle ja tyytynyt siihen, että Ike kulki syvyyksissä omista syistään, keksaistun kadonneen rakastetun tai koston takia. Ehkä niin ollutkin aluksi, mutta ei enää. Ali tiesi sen. Ike oli siellä hänen takiaan. Ali löysi Iken öiseltä niityltä, vailla valoa, vailla asetta. Ike istui kasvot kohti jokea lootusasennossaan, selkä suojattomana vihollisille. Hän oli heittäytynyt villin erämaan armoille. “Ike”, Ali sanoi. Iken pörröinen pää pysyi pystyssä ja paikallaan. Alin lampunvalo heijasti Iken varjon mustan veden pinnalle, johon se heti katosi. Millainen paikka, Ali ajatteli. Pimeys niin ahnas, että se ahmi muun pimeyden. Ali tuli lähemmäs ja riisui reppunsa. “Jäitte pois omista hautajaisistanne”, hän vitsaili. “Meille lähetettiin juhla-ateria.” Ei liikahdustakaan. Edes iken keuhkot eivät liikkuneet. Hän kulki syvällä. Pakeni. “Ike”, Ali sanoi. “Minä tiedän, että te kuulette ääneni.” Iken toinen käsi lepäsi sylissä; toisen käden sormenpäät koskettivat maata kokonaisen hyönteisen painolla. Ali tunsi olevansa tunkeilija. Hän ei kuitenkaan hyökännyt harkintaa vaan alkavaa mielipuolisuutta vastaan. Ike ei voisi voittaa, ei yksin. Ali lähestyi toiselta sivustalta. Takaapäin Ike näytti rauhalliselta. Sitten Ali näki, että hänen kasvonsa olivat vääristyneet. “En tiedä mitä on tekeillä”, Ali sanoi. Ike taisteli Alia vastaan patsasmaisen rauhallisuutensa sisällä. Hänen leukansa oli kireällä. “Riittää jo”, Ali sanoi, avasi reppunsa ja veti esiin ensiapupakkauksen. “Minä puhdistan nuo haavat.” Ali aloitti tylyn riuskasti pesusienellä. Hän kuitenkin hidasti liikettään. Iho itse hidasti liikkeen. Ali siveli Iken selkää sormillaan, ja luut ja lihakset, hadaalien muste, arpikudos ja repunhihnojen hiertämät kovettumat saivat hänet hämmästymään. Se oli orjan ruumis. Ikeä oli piinattu. Jokainen merkki oli käyttämisen merkki. Se sai Alin ymmälle. Hän oli tuntenut kirottuja monenlaisina ruumiillistumina, vaikkapa vankeja, prostituoituja, tappajia ja karkotettuja spitaalisia. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan tavannut orjaa. Sellaisia olentoja ei pitänyt olla olemassa omalla ajallamme. Ali yllättyi, miten hyvin Iken olkapää sopi hänen käteensä. Sitten hän tointui reippaan taputuksen myötä. “Te jäätte henkiin”, hän sanoi. Ali käveli vähän matkan päähän ja istuutui. Hän makasi lopun yötä kerälle käpertyneenä ja suojeli Ikeä haulikolla, sillä aikaa kun Ike teki paluuta maailmaan.

Horror. I can't manage it. I become--well--horrified. Self-help books have a similar effect. When asked, "Any literary genre you simply can't be bothered with?" - (By the Book: Writers on Literature and the Literary Life from the NYT Book Review, by Pamela Paul)

Tähän en kuole, vaikka joskus huudan ääneen, kun teekannun huuhtominen on niin mutkikasta ja kömpelöä. Kun sukan vetäminen jalkaan on pirun kanssa kisailua. Aurinko paistaa. Koko elämäni on ollut pitkä lämmin aurinkoinen kesäpäivä - yksin. Jostakin täytyy löytää vessa ja äkkiä muuten tulee pissit housuun. Iloitse, vanhus! Mutta älä nyt naura, ettei housu kastu. Karhunpentu, apinantyttö, aasikeiju, sielueläin, tassu tassun eteen.

Kerran pari vuessa pääsen helpommalla. Silloin kuoleva sannoo, niinko tuo Lahnamäen Eero eilen, että heipparallaa nyt menhään. Siihen mie, että perässä tulhaan.

I don’t want the books [...] to be too far away; they, also, have become friends. I even feel this way about books I don’t own. In libraries, I find myself visiting the books I used before. I regard those rows of memoirs and letters as voices from the past, bound into books, and I like to make sure they are all there, alive and well. If they have collected dust, I take out the small towel I carry in my briefcase and wipe them off. -from 2012 NYT Book Review Essay

Tesla > NYT. Elon Musk used the instrumental record of a Tesla drive to knock down an NYT story. The New York Times Company claimed the car had run out of charge, but his dataset showed they had purposefully driven it around to make this happen, lying about their driving history. His numbers overturned their letters. Timestamp > Macron, NYT. Twitter posters used a photo’s timestamp to disprove a purported photo of the Brazilian fires that was tweeted by Emmanuel Macron and printed uncritically by NYT. The photo was shown via reverse image search to be taken by a photographer who had died in 2003, so it was more than a decade old. This was a big deal because The Atlantic was literally calling for war with Brazil over these (fake) photos. Provable patent priority. A Chinese court used an on-chain timestamp to establish priority in a patent suit. One company proved that it could not have infringed the patent of the other, because it had filed “on chain” before the other company had filed. In the first and second examples, the employees of the New York Times Company simply misrepresented the facts as they are wont to do, circulating assertions that were politically useful against two of their perennial opponents: the tech founder and the foreign conservative. Whether these misrepresentations were made intentionally or out of “too good to check” carelessness, they were both attempts to exercise political power that ran into the brick wall of technological truth. In the third example, the Chinese political system delegated the job of finding out what was true to the blockchain. In all three cases, technology provided a more robust means of determining what was true than the previous gold standards — whether that be the “paper of record” or the party-state. It decentralized the determination of truth away from the centralized establishment.

Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. En tarkoita, etten olisi niinä vuosina koskaan kokenut onnea ja riemua. Kärsimys nyt vain on totalitaarista: se tuhoaa kaiken mikä ei sovi sen järjestelmään.

Jotain järkyttävää oli siinä, että naiset olivat tosiaan olleet mukana tekemässä elokuvaa aivan sen ensi hetkistä lähtien, ja että minä en ollut tiennyt siitä mitään. Alice Guy-Blanché ei ollut ainoa, joka vaiennettiin ja työnnettiin ulos kuvasta. Se tarina, jonka kanssa itse elokuvaa rakastavana ihmisenä kasvoin, meni aivan toisin. Siinä tämä ala oli vain aina ollut miehinen, kunnes nyt sitten aivan viime aikoina naiset olivat vihdoin alkaneet saada jalansijaa. Sellaisen historian kanssa on helpompi elää, koska se on tarina vääjäämättömästä kehityksestä. Se on myös tarina, jota naisille on tarjoiltu aina: muutos ottaa aikansa, mutta kun on sinnikäs ja kärsivällinen ja rohkea, niin kyllä se siitä. Tässä narratiivissa on myös aina ollut "naisista itsestään kiinni", pääsevätkö he uusina tulijoina "sisään" sinne, missä muut ovat tehneet työtä ja kehittäneet taidettaan vuosikymmeniä, vuosisatoja.

Kyllä se menee ohi, aika parantaa haavat, suru muuttaa muotoaan, nyt lapsesi on paremmassa paikassa, nyt hänen on hyvä olla. Näilä sanoilla minua on yritetty lohduttaa. Eivät ne lohduta. Eiväthän ne ole totta. Menetykseni ei mene ohi. Aika ei paranna haavoja. Suru ei lopu. Se on kroonistunut. Se jättää aivoihin pysyvän molekyylijäljen. Lapseni on lakannut olemasta, eikä sitä tyhjiötä voi täyttää tai korvata millään muulla. Häntä ei enää ole. Hän ei ole missään paremmassa paikassa, ei hänen ole nyt hyvä olla. Häntä ei enää ole.

Muistan, että pian olen itsekin vanha, ehkä jo nyt.

Aivan kuin hän jossain vaiheessa olisi päättänyt, että nyt hän ei enää ole kasvattaja tai vastuunkantaja, nyt hän on hilpeä paappa, joka hakee navetan kivilattialta kylmästä punaista Jaffaa ja nauraa aina.

Tylsyyden verkko laskeutuu ja haravoin mielessäni yhteisiä tuttuja, joista voisin tiedustella, jotakuta, josta emme olisi puhuneet ja josta Otolla olisi nyt kauheaa kerrottavaa, skandaali, huumeriippuvuus, kolmiodraama. Se sopisi tähän loppuun nyt, en haluaisi päästää irti yhteisestä hetkestä vielä, mutta taivaskin on muuttunut harmaaksi ja suomenruotsalainen perhe tekee lähtöä.

The rise of the Times as a global news organization in some ways mirrors a rise in inequality, where there is a global class of connected citizens who rely on a handful of preferred, largely English, sources of news and information,” pointed out Lydia Polgreen, then editor in chief of HuffPost and the former editorial director of NYT Global.

Prypjatin asukkaat näkivät ensimmäiseksi jättimäisen ydinvoimalan, joka eräänä päivänä tuhoaisi heidän elämänsä. Suurin osa asukkaista oli siellä töissä. Muut saivat toimeentulonsa voimalan työntekijöiden kautta. Monet varmasti ymmärsivät, miten vaarallista on asua niin lähellä voimalaa, mutta en usko, että yksikään olisi halunnut sammuttaa reaktorit. Tšernobyl oli antanut heille jotain arvokasta: mukavan elämän. Nyt me kaikki olemme prypjatilaisia. Vietämme mukavaa elämää itse aiheuttamamme katastrofin varjossa. Tämä katastrofi syntyy juuri niistä samoista asioista, jotka tarjoavat meille mahdollisuuden mukavaan elämään. Ja on aivan ymmärrettävää jatkaa samaan malliin, kunnes löytyy vakuuttava syy lopettaa ja oikein hyvä vaihtoehtoinen suunnitelma.

Først da Bjarni og Olaf var kommet ind på trykkeriet, var der afgørende nyt. Der var ankommet et stort antal både på positionen, og de var godt i gang med at drive flokken på omkring 100 grindehvaler ind imod Sandagerði. På mindre end et sekund stoppede alt arbejde, hvorefter alle var på vej i retning mod Argir, hvor Sandagerði lå lige ved broen - foran det gamle spinderi. “Grind, grind,” lød det overalt i Thorshavn, og hele by-en var på benene.

Nyymi 18 nyt se kone kiinni ja nukkumaan!

Helpottaisi tietää, että mieli ja ruumis ovat sillä tavalla absoluuttisesti eroteltavissa, mutta tämä kaikki on nyt vain sitä harmaata, siis käsitteellisesti, ei väreiltään.

Aina Tuomkasen kanssa tavatessamme jatkamme niin sanotusta siitä, mihin jäimme, mutta usein minua kalvaa silti epäluulo: pidänkö häntä itsestäänselvyytenä niin kuin perheenjäsentä? Hän nyt vain on sitä: palaan hänen seurassaan johonkin sellaiseen perustilaan, johon ihminen palaa ollessaan turvassa. En vahdi itseäni ulkopuolelta enkä mieti, miten minun pitäisi olla.

Big Apple I said Big Apple NY Big Apple Big Apple, Rotten Cherry, Wall Street Jungle, King Kong Empire State, Drunken Blitz, Central Park, NyT Press, Bestseller #1 Baby It's all about NYc and NyC Big Apple

Tuhosiko sota minun lapseni, vai teinkö minä lapsen, joka on sodassa kuin kotonaan? Onko hän sitä mitä on sodan vuoksi, niin kuin ne monen talon ja torpan miehet, jotka nyt kulkevat jalka- tai mielipuolena? Vai astuiko hän sotaan kuin lintu pönttöön: välittämättä siitä, kuinka luonnottoman tilaan oli tullut, ja kävi saman tien taloksi.

- Minä kun luulin että aika on nyt-hetkien jatkumo. Eikö se ole kiistatonta? Hetket seuraavat toisiaan. Ei se ole sen monimutkaisempaa. Anja hymyilee ennen kuin vastaa: - Kronologia on erehdys. Jokainen hetki saa merkityksensä siitä mikä on toisaalla: menneestä tai siitä mikä on tulossa. Ihminen on aina poissa sijoiltaan.

Tiedän millaista on, kun katsoo vinttikamarin ikkunasta aamuhämärässä: salmi on äänetön, vain käki kukkuu, kepeän odottava utu viipyy veden yllä, ihmiset nukkuvat ja kala nappaa. Niemi oli runsaskätinen uintipoukamineen ja vehmas suurine puutarha-alueineen, jossa talon lasten edellytettiin kököttävän rikkaruohoja kitkemässä. Kukaan ei välttynyt yhteisestä velvoitteesta, ei pieninkään joka istui rantakivillä muovailemassa peikkoja. Täällä veden äärellä tapahtui alati jotakin, proomut, halkojaalat, huolettomat purjeet lipuivat yhtenään ohitse ja höyrylaiva Loviisa huusi käheästi aamuin illoin. Kun olin lapsi, kesät olivat pitkiä. Kesäkuun ensimmäisenä muutimme ja saatoimme jo kaukaa laivalaiturilta erottaa talon valkoiset savupiiput Rabbaksen tummien puiden lomasta. Sydämessä hytkähti, pian juostaisiin portaille suoraan vinttiin ja tuntuisi talvehtineen puun makeahko tuoksu, täällä kaikki muistot odottivat uskollisesti, talvihan oli vain tiiviin yhdessäolon tilapäinen katkos. Ja nyt oli aikaa seurustella, kolmen kuukauden kesäsuhina. Tiedän millaista oli olla kuuvuotias ja herätä ensimmäisenä aamuna äidin ja isän vielä nukkuessa ja tavaroiden purku yhtä alussa kuin kesä itsekin, herätä ja kuulla "peipposten kutsuvan kesäkuista taivasta".

Taikuri lentää maailman ääriin ja hiiriäiti kömpii ruohomättäänsä alle mutta molemmat ovat yhtä onnellisia. Mutta ehkä kaikkein onnellisin on Muumipeikko, joka astelee äitinsä kanssa kotiin puutarhan läpi juuri kun kuu kalpenee päivänsarastuksessa ja puut huojuvat hiljaa mereltä puhaltavassa aamutuulessa. Nyt hiipii viileä syksy Muumilaaksoon. Sillä muuten ei voi tulla uutta kevättä.

- Nyt uimahuoneesta tulee jälleen uimahuone, hän sanoi. - Sitten kun tulee kuuma ja kaikkialla vihertää ja sinä makaat vatsa uimalaiturin lämpöisiä lankkuja vasten ja kuulet miten vesi liplattaa rannassa... - Mikset sanonut tuota talvella? huoahti Muumipeikko. - Se olisi lohduttanut minua. Minä sanoin: täällä kasvoi omenoita. Ja sinä vastasit vain: mutta nyt kasvaa lunta. Etkö käsittänyt, että minä olin alakuloinen? Tuu-tikki kohautti hartioitaan. - Täytyy päästä itse selville kaikesta, hän sanoi. - Ja kiivetä yli aivan yksin.

Ja vasta, kun pitkän tönimisen, supatuksen ja nauramisen jälkeen olemme piirissä, käsi kädessä koko juhlasalillinen; vasta kun kotimetsästään irtireväisty kuusi tuoksuu piparkakulta ja kaipaukselta; vasta kun Ritva katsoo suoraan minuun salin toiselta puolelta; vasta kun Maa on niin kauniissa on päästy säkeeseen Miespolvet vaipuvat unholaan, tunnen kiven, jota olen koko syksyn sydämen tienoilla kantanut, murskaantuvan. Nyt tiedän, että tulee toisia poloneeseja, niitä, joita tanssin itse ja niitä, joita katson sivusta. Niitäkin tulee, joita en ole enää katsomassa.

Luultavasti melko harva tulee edes ajatelleeksi naisia tuossa elokuvassa, sillä he ovat ikään kuin huonekaluja. Heitä tarjotaan katsottavaksi. Ja koska naisia tarjotaan samalla tavalla katsottavaksi hyvin monessa elokuvassa, se on lähes näkymätöntä. Mutta minulla on nyt nämä uudet silmälasit ja liimasin ne vahingossa päähäni superliimalla, ja jos yritän irrottaa niitä, pääni repeää.

Voisiko "ryhmäkäyttäytyminen jota tutkijat eivät osaa selittää" liittyä osin siihen, että sellaiset ihmiset, jotka ovat tottuneet olemaan vain ihmisiä, ovatkin nyt muiden silmissä sukupuoli? Että on ylipäänsä sellainen käsite kuin "valkoinen heteromies", siis leima. Koska leimahan se on. Ei sitä ollut vielä parikymmentä vuotta sitten; koko valkoinen heteromies keksittiin tällä vuosituhannella. Ja nyt moni valkoinen heteromies huutaa: voidaanko valkoista heteromiestä syyttää kaikesta?

On tietysti myös kiinnostavaa katsoa asioita toisen silmin, vaikkapa nyt naisena miehen silmin. Mutta hieman hämmentävää se voi olla, jos tuo katsominen toistuu aina samanlaisena ja erityisesti jos itsesi kaltaiset olennot eivät täysimääräisesti kuulu elokuvan ihmiskäsityksen piiriin. Tämä läpäisee koko todellisuuden niin voimallisesti, että sitä on vaikea nähdä. Se on normaalia.

Minä menin edellä tupaan ja itkin koko ajan mutta nyt kyllä etupäässä vain tehdäkseni vaikutuksen.

Minä juon nyt kahvia.

Osta ibogaine, ibogaine HCl, iboga root -kuori, ibogaine TA, Iboga-kapseli verkosta. Ota yhteyttä: onlineibogainesuppliers@gmail.com Meillä on kaksi erilaista Tabernanthe Iboga Extract -tuotetyyppiä, Iboga TA -uute ja Ibogaine HCL. Ibogaiini on uusi kemiallisen riippuvuuden hoito, joka eliminoi fyysiset vieroitusoireet ja keskeyttää huumeiden himo-käyttäytymisen. Se on sekä terapeuttinen että psykoaktiivinen riippuvuuden rikkoja. Se auttaa murtamaan sekä huume- että alkoholiriippuvuudet. Toimitamme maailmanlaajuisesti ilman ongelmia. Tarjolla on myös hoitotietoja ja kaikkea tarvitsemasi apua tuotteissamme. Olemme mahdollisia Ibogan tuottajia juurihaukat ja Ibogaine HCl. Ibogaine on aktiivinen kemikaali, joka löytyy afrikkalaisesta Tabernanthe iboga -juuresta. Se tunnetaan modernista käytöstä opiaattien, muun huumeriippuvuuden hoidossa. Jos olet kiinnostunut tuotteistamme, Iboga TA -uute tarkoittaa Iboga Total Alkaloidia otteet. TA-uutteet sisältävät kaikki aktiiviset alkaloidiyhdisteet Tabernanthe Iboga -juuren kuoressa, mutta ovat erittäin väkevöityjä, joten tarvitaan paljon pienempi määrä. Ibogainihydrokloridi (hydrokloridi) on eristetty Iboga TA -uutteestamme ja on ~ 90-95% puhdasta ibogainihydrokloridia. Ibogainihoidon edut, Riippuvuutta rikkova hoito ibogalla, Lääkehoito ibogalla, Kuinka voittaa huumeriippuvuus Ibogan avulla Iboga-seremonioiden perinne, Iboga hengelliseen kehitykseen Hengellinen kasvu, Iboga-säätiö Iboga Tabernanthe Ibogaine, Iboga-hoito Täydellinen ratkaisu huumeriippuvaisille, Ibogainiterapeuttiset käyttötarkoitukset, Ibogaine-sivustot, iboga-alkoholismi, Lopeta tupakointi Ibogan kanssa, Lopeta tupakointi nyt Ibogan kanssa, Lopeta riippuvuus Ibogan kanssa, Mikä on Ibogaine mistä ostaa, Ihme kasvi Tabernanthe iboga, ibogaiinivaikutukset aivoihin, ibogaini- ja ayahuasca-hoito, iboga-terveyshyödyt, ibogainia opioidiriippuvuuteen, iboga-tulva-annos, ostaa legit ibogaine verkossa Kanadassa, ostaa legitiimi ibogainia verkossa Yhdysvalloissa, ostaa legitiimi ibogainia verkossa Australia, mistä ostaa ibogainia riippuvuudesta verkossa, mistä ostaa ibogainia hengelliseen käyttöön verkossa, Mistä ostaa Ibogaine HCL: ää verkossa, Mistä ostaa Iboga TA: ta verkossa, mistä ostaa Iboga-kapseleita verkossa, mistä ostaa iboga root takaisin verkossa, osta ibogaine HCL verkossa, osta ibogaine TA verkossa, osta ibogainikapseleita verkossa, osta iboga root takaisin verkossa, osta iboga-juuren lastut verkossa, ibogaine hcl -annos, mistä voin ostaa ibogainea verkossa, ibogainen toimittajat, iboga maailman arvostelut, ostaa ibogainikapseleita iboga-kauppa, osta ibogaine uk, ostaa ibogaine USA ostaa ibogaine Australia, miten ottaa ibogainia kotona, tilaa ibogaine verkossa Ibogainen huomaamaton toimitus Yhdysvalloissa, myytävänä ibogainihydrokloridi, Ota yhteyttä: onlineibogainesuppliers@gmail.com Meidät on suunniteltu helpottamaan laajan tuotevalikoiman ostamista. Annamme reseptin ja neuvomme myös, mikä määrä sopii saantiisi. Varmistamme, että asiakkaamme saavat paketin ja saavuttavat myös tavoitteensa varmistamalla, että tuotteemme kohtelevat heitä hyvin. Meillä on erittäin korkea asiakastyytyväisyysluokitus. Tuotevalikoimamme on todella rikas. Toimitus on nopeaa ja turvallista. Tuo on Toimitimme UPS: n, USPS: n, FedExin, DHL: n jne. kautta. Takaamme, että kaikki tuotteemme ovat puhtaita 99,8% tai saat täyden hyvityksen.Uskomme vain parhaiden tuotteiden ja puhtaimpien tuotteiden myyntiin.