Koko Quotes

If you think you’re good people, and if you are, how would you know? Is it something you always knew? Or was it something you found? Some people are naturally good at it […]. Is it worth trying to be something you’re not? Just because it’s right?

Karkaa. Elä. Ja kerro niille koko synkeä stoori.

No one had ever accused Koko of being naughty. Perverse, perhaps, or arrogant, or despotic. But naughtiness was beneath his dignity.

Koko understands that she’s special because of all the attention she's had from professors, and caregivers, and the media.

Unless Robbie and Chris wanted to her to be a surrogate mother, this would be her first and last pregnancy. She and morning sickness were not seeing eye-to-eye.

Älä vaikene erheellisestä säälistä ja hellyydestä häntä kohtaan, sillä usko minua, Hester, vaikka hänen pitäisi laskeutua alas ylhäisestä asemasta ja seistä tuossa vierelläsi häpeäsi jalustalla, niin parempi sekin kuin salassa kantaa syyllistä sydäntä läpi koko elämän.

Kuun noustessa punaiset hämähäkit pariutuvat asumattomilla luodoilla, koko kallio on yhtä ja samaa tiuhaa hämähäkkimattoa, jossa vilisee pieniä, hurmioituneita olioita.

Koko maailma on täynnä toisiinsa epäsopivia paloja joita kutsutaan ihmisiksi. (s. 152)

Uni on varannut heidät itselleen koko yöksi

Karhuluolan uudisasukkaat vaeltavat metsänsä halki ja heidän ympärillään on kevään koko ihanuus. Kevät elää kaikissa puissa ja vesissä ja kaikissa vehreissä näreiköissä, se visertää ja suhisee ja murahtelee ja laulaa ja solisee, kaikkialta kuuluu kevään raikas, villi laulu.

Avaan kirjan. Luen ensimmäisen sivun kirjasta. Koska lukeminen sujuu aika hyvin, luen heti perään toisenkin rivin. Luen koko sivun. Luen koko kirjan. Sitten makaan nuorisohetekalla ja itken, enkä ymmärrä miksi. En tiedä, itkenkö siksi, että kirja on loppunut kesken vai siksi, että olen lukenut kokonaisen kirjan. Vai siksi, että nyt jo tiedän lukevani monta muutakin kirjaa.

Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta.

Joku rakastaa koko maailmaa kuin riepumattoa kirjavaa; taas toisen rakkaus on valinnan tulos: yks sisään, ja muu kaikki ulos! Joku rakastaa silmää, kätöstä somaa; joku himoansa omaa. Joku rakastaa kaikkensa uhraten; joku kaiken säkkiinsä sulloen. Ja useinpa lienee rakkaus kai näistäkin vielä sekoitus.

In this Life, we are given a choice to accept or reject our Lessons. If we accept them, we become a better person. If we reject the Lessons, we become a bitter person.

So sorry does not unfuck this situation, Lee

Settle down and be Good forever. Find the hardest things to accept in me, and reconcile what I am with what I hope to be.

Olen saanut tarpeekseni. Olen kyllästynyt tähän vanhojen kalsareiden hajuun joka nurkassa. Jos itse saisin päättää klassikoiden kaanonin, päättäisin toisella tavalla. Niinpä lupaan itselleni, etten kuluttaisi enää aikaani sellaisiin teoksiin, joissa ei olisi mitään minulle. En lukisi niitä, en katsoisi niitä teattereissa enkä elokuvissa. En kirjoittaisi niistä enkä mainitsisi niitä keskusteluissa. Päätän, etten viittaisi elämäni aikana enää yhteenkään sikamiehen teokseen. Koko muu maailma viittaisi niihin joka tapauksessa, joten minun huomiotani ne eivät saisi. Tästä lähtien keskittyisin vain taiteeseen, jossa naisella olisi jokin muukin tarkoitus kuin olla tyttöystävä, seurata vierestä miehen touhuja ja kysellä vähän väliä, että mitä sinä nyt oikein taas meinaat, etkö tulisi jo kotiin, oletko tullut hulluksi ja ovatko kaikki rahat menneet.

Asioiden luullaan olevan ympäröivässä yhteiskunnassa huonommin kuin koskaan usein jopa silloin, kun ne todellisuudessa ovat paremmin kuin koskaan. Niiden luullaan menevän koko ajan huonompaan suuntaan, kun ne todellisuudessa pysyvät ennallaan tai jopa paranevat. Totuuden luullaan olevan salattu, epämiellyttävä ja tuskallinen, kun se todellisuudessa on julkinen, tylsä ja banaali.

Eipä muutenkaan ihme että asiat ei etene eduskunnassa, kun puolet kansanedustajista on koko ajan poissa ja toinen puoli kännissä tai krapulassa ja päälle pidetään neljän kuukauden kesäloma ja kuuden viikon joululoma. Kuuden viikon joululoma! Mitä vittua!

We need to cherish Father Sky and honor Mother Earth.Every THING has a purpose. Every ONE has worth. (Short story entitled THE PUZZLE, found in a book, Foxleaf Anthology, collection of works from authors in the Upper Cumberland, TN)

Silloin susi, jonka kanssa Aalo oli juossut, yhtäkkiä muutti muotoansa. Metsän halki kulki elävä ja väkevä henkäys, niinkuin jättikeuhkot olisivat henkäisseet, ja koko korpi vavahti näkymättäin askelten astunnasta, ja suuret siivet, joitten leveyttä ei kenkään kuolevainen vielä ole mitannut, kätkivät korven salatumpaan pimentoon kuin on aarnikuusien katve. Sillä tämä susi oli Diabolus sylvarum elikkä Metsän Henki, vaikka hän nyt vasta oikian hahmonsa edestoi.

Käskin kuuntelemaan. On niin että lapset eivät opi mitään kun vanhemmat koko ajan pelastavat, vartioivat ja kyselevät. Siis hengittävät niskaan. Kyllä lapsella pitää olla niitä hetkiä, jolloin melkein putoaa räystäältä taikka kaatuu nokkospuskaan taikka kivittää naapurin ikkunaan ja jää kiinni ja vanhemmat joutuvat maksamaan korvauksia ja sitten tulee ainakin arestia koska korvatillikkaakaan ei saa nykyisin antaa. Kaakaokielto vähintään ja televisio pois omasta huoneesta.

Maaseudulla ei koko ajan valiteta jotain juppien tekopellemasennusta vaan tehdään helvetisti duunia ja kunnioitetaan perinteisiä suomalaisia arvoja.

Ilkka Kanerva on yrittänyt jo 20 vuotta koko ajan eduskunnasta pois parempiin hommiin ja lähettelee siinä sivussa tekstiviestejä pikkumisseille.

Sivistysmaissa koulutustaso nousee koko ajan ja tekee kaikista yhtä tyhmiä.

Pariisi on kuin juhla, joka kulkee mukanasi koko elämäsi, jos sinulla on ollut onni asua siellä nuorena.

Rokkahaa mie. Antero on etunim. Antiksihaa minnuu on sanottu koko ikän, ja niin mie sanon itekkii.

ja jos koko ajan ajattelen kuolemaa se ei yllätä minua koskaan

Kun, aamutuuli, koko unettoman yön kaivattuani kosketat häntä, koske minua myös, minua!

kaikki mikä on lahoa on totta, toteutunutta, siksi kaunista, ja unet joita kukaan ei milloinkaan uneksinut toteutuvat, aina, ja tässä, luulisin, on ennustamisen koko vaikeus.

Minä menin edellä tupaan ja itkin koko ajan mutta nyt kyllä etupäässä vain tehdäkseni vaikutuksen.

Tuntuu yhtäkkiä hyvältä ajatella, että ihmisiäkin kuolee nuorina ja terveinä, muuten vain. Järjettömästi, ällöttävästi, väkivaltaisesti, tasaisesti, koko ajan. Ihanaa.

Mä olen onnellinen. En koko ajan. En sillä tavalla niin kun monet ihmiset on, ne kasvaa turvallisessa kodissa ja käy koulua ja harrastaa ja menee naimisiin turvallisissa häissä saman kylän tytön kanssa ja niillä on oma pieni pesä. Oma kupla jossa ne on onnellisia. Mutta ne ei tiedä muusta. Mä en ole sillä tavalla kesto-onnellinen. Mieluummin mä olen onneton ja tiedän enemmän maailmasta.

She's trying to sabotage all the magic holding this island together. But that would create a catastrophe for all of Hawaii." "Well, that does it," Koko huffed. "As of today, she's off my Christmas card list.

Silloin he taas nauroivat ja heidän mielestään oli tavattoman hullunkurista, että hemuli oli saanut koko elämänsä ajan tehdä sellaista, mikä ei ollut hänestä hauskaa. Ja vain sen takia, ettei voinut sanoa vastaan.

kaze wa tamashii wo sarai hito wa kokoro ubau daichi yo amekaze yo ten yo hikari yo koko ni subete wo todomete koko ni subete wo todome koko de ikite tamashii wo kokoro wo ai yo omoe yo koko ni kaerie koko ni todomatte

Kummallista, miten naisilta puuttuu kosketus totuuteen. He elävät omassa maailmassaan, jonka kaltaista ei ole koskaan ollut eikä voi koskaan tulla. Se on kerta kaikkiaan liian kaunis, ja jos he sellaisen saisivat pannuksi pystyyn, se menisi pirstaleiksi ennen ensimmäistä päivänlaskua. Jokin kirottu tosiasia, jonka kanssa me miehet olemme luomisen päivästä asti eläneet kaikessa sovussa, ponkaisisi pystyyn ja kaataisi koko kapistuksen.

Hands folded under my chin, I drifted. A bruise-colored cloud hung over Koko Head. A transistor radio twanged on a seawall where a Hawaiian family picnicked on the sand. The sun-warmed shallow water had a strange boiled-vegetable taste. The moment was immense, still, glittering, mundane. I tried to fix each of its parts in memory. I did not consider, even passingly, that I had a choice when it came to surfing. My enchantment would take me where it would.

Vaikk' oot kallis, armahin, mulle, kunnia kuitenkin kalliimpi on.' Se on varsin sattuvasti sanottu, eikö olekin? Ainakin paremmin kuin mitä pystyisin itse keksimään tällä hetkellä. Sillä minä rakastan sinua, Scarlett, huolimatta siitä, mitä sanoin sinulle sinä iltana vain kuukausi sitten porraspylväikössä istuessamme." Rhettin venyttävä ääni oli hyväilevä, ja hänen kätensä, lämpimät, voimakkaat kädet, liukuivat ylös pitkin Scarlettin paljaita käsivarsia. "Rakastan sinua siksi, että olemme niin samanlaiset, luopioita molemmat ja itsekkäitä heittiöitä. Me emme kumpikaan välitä vähääkään siitä, vaikka koko maailma syöksyisi hornan kitaan, kunhan oma olomme vain on turvattu ja mukava.

I realized that when she tears a page out of a magazine or a book, it’s not trash. It’s meaningful. She wants us to see it. Plus, she also uses some cards we gave her with objects printed on them when she has something to say. I remember one Valentine's Day, she had some cards out waiting for me that stated pretty clearly “Where are the goodies?

If you throw up," Kles said unsympathetically, "remember not to face the wind." "Yeah, Koko. You're the one who's been complaining about doing the same things lately," Leech said. "Enjoy it." "Oog, and double oog," was all Koko could say.

Tämän täytyi olla merkillisin hänen kohtaamansa antisemistismin muoto: kuvitelma, että koko kansaa ei ollut. Tämän täytyi olla se, miltä homoista ehkä tuntui, hän ajatteli. Kaikkialla oletettiin, kepeästi ja hyväntuulisesti, että olet toinen kuin olet.

Työn määränpäänä olkoon, että jok'ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi.

This is really weird, but you know that movie Jurassic Park? They saturated the media with ads that were very graphic with dinosaurs eating humans and all kinds of things. Well, Koko saw them, and several days later one of our caregivers reported her acting very strangely towards her toy dinosaurs and alligators. She was acting as though they were real, and was very frightened of them, and didn't want to touch them. She was using tools to get them away from her. I do believe she had a nightmare about them.

Aikuisuuden kynnyksellä viestikapulaa siirrettäessä kapulan kuuluu poltella sormissa. Se on koko juoksun dramaattisin vaihe. Suku joko sammuu tai sitten sen juoksu jatkuu entistä kiivaampana. Kukaan kantajista ei tiedä, lähteekö hän ankkurimatkalle vai siirtääkö vain kapulaa eteenpäin.

Sovita lantiotani onko se sopivaa mallia sinulle sovita suuni se on juuri samaa tyyliä kuin nämä rinnat, ne ovat juuri kämmentesi kokoa, koko tämä asuste enkä ole näytöskappale vaan ainoa malliaan lässytän ihanasti, vingun painalluksesta kuin lelu, olen ylevä, olen mitä haluat, olen tyyny.

Hän katsoi jasmiinipensasta, jossa paljaat oksat olivat huolimattomasti sikin sokin, ja ajatteli kauhistuneena: Se on huollut. Koko maailma on kuollut minun nukkuessani. Tämä maailma kuuuluu jollekin toiselle, jota minä en tunne. Ehkä Mörölle. Tätä ei ole luotu muumipeikkojen asuinpaikaksi.

Taivaan isä varjelkoon meitä pula-ajoista! Sen pahempaa onnettomuutta ei voi sattua. Piruuntuneet rouvasihmiset jonottavat lanttuja ja särkiä, eikä niillä ole mikään ilo ruokkia lapsiperheitä. Koko maassa on painostava tunnelma ja melkein voi arvata, että jossain ammutaan ja kärvennetään ihmisiä...

Joskus taivas tippuu, joskus maa vajoaa. Joskus iskee niin käsittämätön onni, että sen kanssa on vaikea kyetä jatkamaan. Joskus tapahtuu jotain - vain yhden ainoan kerran - mutta koko loppuelämänsä joutuu miettimään, miksi. Joskus ei tapahdu mitään, ja koko loppuelämänsä miettii, miksi se ei tapahtunutkaan.

Humanistille ihminen on kaiken mitta ja ihmiseksi syntyminen suurin kunnia, joka elollista olentoa voi kohdata. Humanisti luo haavekuvan itsestään, omasta hyvyydestään ja lempeydestään, ja ulottaa sen koskemaan koko ihmiskuntaa. Mikään paha ei voi olla lähtöisin ihmisestä, koska ihminen on määritelmällisesti hyvä.

Jos Ahtisaari istuu jossain Zairessa 15 vuotta saunomassa ja syömässä banaaneja ja sillä pätevöityi Suomen presidentiksi, niin mullahan on silloin vissiin samat krediitit, paitsi että mä tein koko ajan oikeeta duunia enkä loikoillut jossain palmun alla hellekypärä päässä juomassa kokista ja leikkimässä Livingstonea.

Notkolle painunut sohva, jolla he istuivat, suuri, korkea kirjoituspöytä ja äidin hauras, leikkauksilla koristettu tuoli sen edessä, hylly, jonka lokerot olivat vielä täynnä hänen hienolla käsialallaan kirjoitettuja papereita, kulunut matto - kaikki, kaikki oli samanlaista kuin ennen, vain Ellen puuttui, Ellen ja hänen vieno sitruunan ja rautayrtin tuoksunsa ja vinojen silmiensä hellä katse. Scarlett tunsi tuskan vihlaisevan sydäntään, niinkuin syvän haavan turruttamat hermot olisivat alkaneet jälleen elää. Hän ei saanut antaa niiden herätä nyt. Hänellä oli edessään koko loput elämäänsä, jolloin niitä saisi kivistää, mutta ei nyt!

Näin jälkikäteen asiaa katsoessani olen tajunnut, että rakkauselokuvat ja Disney-sadut ovat paljon vaarallisempia kuin sotapelit. Nuoret tytöt haaveilevat koko elämänsä satumaisesta prinssistä ja elämästä, jollaista ei ole muualla kuin kirjan kansien välissä. Sellaista satuprinssin paikkaa ei voi kukaan oikea ihminen täyttää.

„Čo som hovorila?“ spýtala sa namiesto priamej odpovede. „Minulosť sa stane novou prítomnosťou. Opakovala si to stále dokola.“ Tak počkať… ona má vidiny… „Ty kokos, ty si fakt médium?“ Obe ku mne otočili hlavy s vypleštenými očami. „Povedz to znovu,“ nakázala mi Galia. „Ty kokos, ty si fakt médium?“ Galia pokrútila hlavou. „Nie tú časť.

Mitä hyötyä meille yleensä on koko Kiasmasta? Mä takaan sen, että jos mä väännän kunnon maissipaskat kattilaan ja lyön siihen propellin pystyyn ja vien sen yöllä salaa Kiasman näyttelyyn jonkun feministilesbotaiteilijan nimellä, niin siellä on helsinkiläiset taidekriitikot seuraavana päivänä lääpällään kehumassa että onpa uskomattoman hienoa taidetta.

ISHQ---When you lose your soul completely into another’s soul, U lose the sight of world and another world! U are free to float in the comfort zone of One soul!

I would much prefer to have a baby gorilla than a baby human.

Vaikka koko maailma vihaisi sinua ja pitäisi sinua pahana, mutta omatuntosi hyväksyisi sinut ja vapauttaisi sinut syytöksistä, et olisi vailla ystävää." "En, tiedän että voisin hyväksyä itseni, mutta se ei riitä! Jos muut eivät rakasta minua, kuolen mieluummin kuin elän - en jaksa kestää yksinäisyyttä ja vihaa, Helen. Katsohan, saadakseni osakseni hiukan rakkautta sinun tai neiti Templen tai jonkun muun rakastamani ihmisen taholta antaisin mielelläni vaikka katkaista käteni, tai antautuisin härän puskettavaksi, tai asettuisin seisomaan potkivan hevosen taakse, niin että se voisi iskeä kavioillaan rintaani -" "Vaikene jo, Jane, sinulla on liian suuret luulot ihmisten rakkaudesta. Olet liian kiihkeä, liian raju. - -

Olen lukenut vierailijoiden käsitteestä, sellaisesta konseptista, jonka mukaan kaikki me olemme enemmän tai vähemmän vain vierailijoita toistemme elämässä. Jotkut vierailevat koko elämän, jotkut vain lyhyen aikaa. Minua ajatus on lohduttanut silloin, kun olen surrut niitä ihmisiä, jotka ovat päästäneet irit minusta tai joista olen itse joutunut päästämään irti.

Through my writing, I learned my Life Lessons from all the experiences in my past, good and bad. Letting go of the drama we create for ourselves is the biggest gift we can ever receive.

Isompi ko lato... täynnä kiemurtelevia köysijä... olento on kokonaisuuvessaan vähän niinkö kananmunan muotoinen ja isompi ko mikkään mitä oon eläissäni nähäny, ja sillä on kymmenittäin sianpään kokosia jalakoja jokka sulkeutuvat puolittain sen astuvessa... siinä ei oo mittään kiintiää - ihanko hillova koko otus ja täynnä erillisiä, luikertelevia köysijä jokka on lähellä toisiaan... suuria, mulukosilimiä joka puolella... kymmene tai kakskymmentä suuta tai kärsää pistää essiin joka puolelta sen kylijistä, yhtä isoja ko savupiiput ja heiluvat ja avautuvat ja sulukeutuvat koko ajan - kaikki harmaita ja niissä on jonkinlaisia sinisiä tai purppuranpunaisia renkuloita... Ja Luoja siunakkoon taivaassa - sillä on kasvot siellä yläpuolella...

Tosi hassua, äiti. Arvaa mitä? Minä yritän estää Nickiä saamasta omakseen tyttöä josta hän tykkää, jotta Martin Addison ei kertoisi koko koululle että olen homo. Ai joo, tosiaan, tulinko maininneeksi että olen muuten homo? Miten tällaista on muka tarkoitus kertoa? Olisi varmaan eri juttu, jos asuisimme vaikka New Yorkissa, mutta en tajua miten Georgiassa voi olla homo.

In Zen philosophy there are seven aesthetic principles for achieving wabi-sabi that we can easily learn to incorporate into our Western pagan idealism: • Fukinsei: asymmetry, irregularity; • Kanso: simplicity; • Koko: basic, weathered; • Shizen: without pretence, natural; • Yugen: subtly profound grace, not obvious; • Datsuzoku: unbounded by convention, free; • Seijaku: tranquillity.

Tehän ette ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, eikö totta, neiti Eyre? Tietenkään ette. Tarpeetonta kysyä, sillä ettehän ole koskaan ollut rakastunut Teillä on nuo molemmat tunteet vielä edessäpäin, sielunne nukkuu, puuttuu vielä sysäys, joka herättää sen. Te kuvittelette koko elämän olevan samanlaista tasaista virtaa kuin se, jota pitkin nuoruutenne on tähän saakka liukunut. Lipuessanne eteenpäin silmät ummessa ja kädet korvilla ette näe kallioita, jotka kohoavat vähän matkan päässä virran keskiuomassa ettekä kuule tyrskyjen pauhinaa niitten juurella Mutta minä sanon teille - pankaa sanani mieleenne - jonain päivänä tulette karikkoiseen kapeaan uomaan, jossa koko elämän virta pirstoutuu kuohuiksi ja kohinaksi, vaahdoksi ja pauhuksi. Silloin joko pirstoudutte kivikossa atomeiksi, tai jokin iso laine nostaa teidät harjalleen ja kantaa tyynemmille vesille - joillaisilla minä nyt olen.

Men were messy, aspiration-sucking, time-draining obstacles. She didn’t have enough fingers or toes to count the number of women who’d put their lives on hold, set aside their dreams just so they could declare to the world, ‘I got a man!

Uncontaminated by humans, they are definitely closer to living in the now. Our problem is that we live in the past and we live in the future, but we very rarely dwell in the now. They are so much in harmony with nature, we surely could use them as a model.

Katselin kotiseutuni maisemia samalla miellyttävällä jälleennäkemisen ilolla, jota jokainen normaali ihminen tuntee nähdessään uudelleen ne paikat, jotka ovat antaneet hänelle ensimmäiset kestävät vaikutelmansa. Olin saavuttanut koko joukon kokemusta, tunsin ritarillisuuden ja kohteliaisuuden lait ja tunsin vihdoinkin pääseeni miltei kaikkien vertaisteni yläpuolelle. Kaipasin saada jälleen aloittaa totunnaisen elämäni. Mutta päätin, että menetelmäni olisivat järjestelmällisempiä ja vähemmän huomiotaherättäviä.

The Gorilla Foundation, like a tree or cloud or other thing from nature, seems to mostly present itself only to an ideal, abstract, fully internalized audience—one that does not question sincerity or intent, that does not require justification or meaning, that would rather The Gorilla Foundation not pause (to defend itself, to allow others time to comprehend it) but to continue always with what it’s already doing. In this manner The Gorilla Foundation exists more in actualization of itself than in opposition to something else, which implies, to some degree, that it doesn’t earnestly believe it—or anything—“needs” to exist or is “right” or “wrong,” rather that its “mission” is a temporary concept, created by itself to directionalize itself, that without which [The Gorilla Foundation] wouldn’t exist.

Minun tarinani ei ole se, kun ohikulkijat vetelevät minua silmäripsistä, kun ihmiset koskettelevat kyselemättä hiuksiani, ja kertovat minulle kuinka olen manteli ja maitokahvi ja mokkalatte ja vadelmasuklaa ja seepra ja panda ja hevonen ja apina ja kookospähkinä ja Oreo-keksi.

Oliko Mr Bones enkeli, joka oli jäänyt vangiksi koiranruumiiseen? Siltä Willystä tuntui. Tehtyään kahdeksantoista kuukauden ajan hyvin läheisiä ja tarkkoja havaintoja hän oli siitä varma. Miten muuten selittyisi se taivaallinen sanaleikki, joka kaikui hänen korvissaan päivin ja öin? Sanoman tulkitsemiseksi ei tarvinnut kuin hiukan järjestellä kirjaimia uudelleen. Voisiko mikään olla ilmeisempää? Koira, dog, ja mitä seuraavaksi tuli? God, Jumala, koko totuus. Yhdellä vaatimattomimmista olennoista oli nimensä kautta yhteys kaikkein korkeimpaan, Luojaan.

Qwilleran’s Siamese cat was a celebrity at the Press Club. Koko’s portrait hung in the lobby along with Pulitzer Prize winners, and he was probably the only cat in the history of journalism who had his own press card signed by the chief of police. Although Qwilleran’s suspicious nature and inquisitive mind had brought a few criminals to justice, it was commonly understood at the Press Club that the brains behind his success belonged to a feline of outstanding intelligence and sensory perception. Koko always seemed to sniff or scratch in the right place at the right time.

ja niin elämässäni kaikki tuntuu tänään muuttuneen, jopa kaupunki muuttaa muotoaan ympärilläni, minä istun Paradise Placella ja katson Muistojen saliin päin ja yhtäkkiä kaikki viittaa minuun ja Cicelyyn, kaikki on metaforaa sille mitä me tunnemme, jotenkin koko kaupungista on tullut suorastaan kuin meidän elämänkokoinen sydänkäyrämme, ja minä voisin melkein kiljua siitä riemusta, haluaisin juosta aukiolle ja huutaa kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! mutta niin kuin varmaan olette arvanneetkin, en aio sitä tehdä, sellainen ei aivan sovi luonteelleni

-En minä ole huolissani jäärouvan takia, Muumipeikko sanoi. -Minä olen huolissani toisten takia. Niiden, joista en tiedä mitään. Sen, joka asuu tiskipöydän alla. Ja minun komerossani tuolla. Ja Mörön, joka vain katsoo eikä sano sanaakaan. Tuu-tikki hieroi nenäänsä ja mietti. -Katsos, on niin paljon väkeä, joka ei sovi kesään eikä kevääseen eikä syksyyn, hän sanoi. -Kaikki hieman arat ja kummalliset. Muutamat yöeläimet ja oliot, joita ei huolita mihinkään ja joihin kukaan ei usko. Ne pysyvät piilossa koko vuoden. Ja sitten kun on rauhallista ja valkeaa ja yöt tulevat pitkiksi ja kaikki ovat nukahtaneet talviuneen - silloin ne tulevat esille.

Levätessään siinä pää painettuna Mammyn rintaa vasten Scarlett hätkähti näitä kahta sanaa: raskas taakka. Nämä samat sanat olivat surisseet hänen aivoissaan yhtä mittaa koko iltapäivän. Nyt hän muisti koko laulun, ja se painoi hänen mielensä yhä murheellisemmaksi. Vielä muutaman päivän kun jaksamme taakkaa kantaa / tuosta viis vaikk'ei koskaan se kevenisikään! / Vielä muutaman päivän kun astumme maantien santaa - "Tuosta viis vaikk'ei koskaan se kevenisikään", sanat toistuivat hänen väsyneessä mielessään. Eikö hänen kuormansa milloinkaan keventyisi? Eikö kotiin Taraan tuleminen merkinnytkään suloista helpotusta, vaan yhä uusia taakkoja kannettavaksi?

In mid-morning, Qwilleran set out from the barn carrying a baker’s box tied with red plaid ribbon. He said goodbye to the cats, told them where he was going, and estimated when he would return. The more you talk to cats, he believed, the smarter they become. Koko was disturbingly smart. Qwilleran called him a fine fellow and had a great deal of respect for him. Yum Yum was a dainty little female with winning ways and a fondness for laps, the contents of wastebaskets, and small shiny objects she could hide under the rug. He gave them some parting instructions. “Don’t answer the phone. Don’t pull the plug on the refrigerator. Don’t open the door to poll-takers.” They looked at him blankly.

Kun me kesäyönä käymme kauniisiin lehtoihin ja järvien rantaniityille vihollinen on aina vieressämme, ja kun me soudamme tai purjehdimme järvillä suomalainen paholainen on jo kimpussamme. Kun me istumme hiljaa ruokapöydässä me tiedämme että vihollinen on tuolla pöydän alla, ja iltaisin parvekkeella ihaillessamme iltaruskon verenkarvaista rusotusta se tähyilee jo silmiämme ja korviamme. Täällä, tuolla ja kaikkialla – tuo Suomen kirous on aina läsnä. Se on hyvin pieni, väriltään sellainen että sitä tuskin erottaa, se on ovela ja viekas eikä pahaa-aavistamaton ulkomaalainen lainkaan tajua että kohta tuo alituinen ja miltei näkymätön seuralainen tulee ja vie mennessään mukavan olon ja miltei raunioittaa koko elämän. Tuota kurjimusta kutsutaan ruotsiksi nimellä mygga; suomeksi se on itikainen

Minun piti olla pieni ja sinun piti olla isompi kuin taivas. Entä jos minulla on ongelma käsieni kanssa, entä jos ne eivät osaa tehdä muuta kuin kuristaa? Sinä olet isompi kuin koko avaruus. Entä jos minä en osaa pitää sinusta huolta? Entä jos pudotan sinut hevosemme selästä ja menet rikki? Minä en halua, että sinä menet rikki. Tiedän, että olen sanonut tuhannet kerrat korvaavani sinulle vielä kaiken. En kai vain ikinä odottanut, että minulle tulisi siihen tilaisuutta. Ei taivasta voi korjata. Olet tuhannet kerrat vastannut minulle, ettei ole mitään korvattavaa. Luotin sanoihisi ja ajattelin, ettei mikään sinussa voi mennä rikki. Mutta minä kuulen, kuinka sinä itket. Ravintolan vessassa, suurissa joukoissa, perunoita pestessäsi, yöllä nukkuessasi. Miksi sinä itket Kissasisko? Onko jokin mennyt rikki?

Kun kyynisyydestä tulee oletuskieli, leikkisyys ja kekseliäisyys katoavat. Kyynisyys jynssää kulttuurin kuin kloori, se pyyhkii pois miljoonia pieniä, orastavia ideoita. Kyynisyyden vastaus kaikkeen on "ei". Kyynisyys saa olettamaan, että pettymys on väistämätön. Ja tämä on perimmiltään syys siihen, miksi ihmisistä tulee kyynisiä. He pelkäävät pettymyksiä. He pelkäävät, että joku käyttää heitä hyväkseen. He pelkäävät, että heidän viattomuuttaan käytetään aseena heitä vastaan - että kun he kirmailevat iloisina ympäriinsä ja yrittävät ahtaa koko maailman suuhunsa, joku yrittää myrkyttää heidät. Kyynisyys on pohjimmiltaan pelkoa. Kun kyynisyys saa ihokosketuksen, se kasvattaa mustan paksun kilven - kuin hyönteisen panssari. Panssari suojelee sydäntä - mutta se myös lamauttaa. Panssari päällä ei voi tanssia. Kyynisyys jähmettää ihmisen paikoilleen, samaan asentoon, ikiajoiksi.

BEBOP / MODERN JAZZ: RECOMMENDED LISTENING Dizzy Gillespie, “Hot House,” May 11, 1945 Dizzy Gillespie, “Salt Peanuts,” May 11, 1945 Thelonious Monk, “Epistrophy,” July 2, 1948 Thelonious Monk, “’Round Midnight,” November 21, 1947 Charlie Parker, “Donna Lee,” May 8, 1947 Charlie Parker, “Ko-Ko,” November 26, 1945 Charlie Parker, “Night in Tunisia,” March 28, 1946 Bud Powell, “Cherokee,” February 23, 1949 Bud Powell, “Un Poco Loco,” May 1, 1951

Näyttämön varsinainen jännitys on siinä, että jokin voi mennä vikaan minä hetkenä hyvänsä. Minä hetkenä hyvänsä jokin lavalla voi särkyä tai kaatua; joku voi sotkea vuorosanansa, joku voi pilata valot, joku voi unohtaa korostuksensa tai repliikkinsä. Elokuvan katsominen ei koskaan herätä samaa pelokkuutta, koska lopputulos on aina valmis, ania sama ja aina eheä, mutta näytelmän katsominen herättää sitä usein, koska jokin voi mennä vikaan, ja silloin joutuu katselemaan myötähäpeisin tuntein miten näyttelijät takeltelevat ja kokoavat itsensä. Mutta toisaalta, kun on teatterisalin silkinpehmeässä pimeässä, sitä myös toivoo, että jokin menisi vikaan. Sitä haluaa koko sydämestään. Sitä tuntee lämpöä jokaista näyttelijää kohtaan, jonka hattu putoaa tai nappi irtoaa. -- Jos näkee virheen, joka jää muulta yleisöltä näkemättä, sitä tuntee oikein erityistä etuoikeuden tunnetta, aivan kuin olisi nähnyt vilaukselta sauman kätketystä alusvaatteesta, jostain todella yksityisestä.

Siinä massa velloo kauppaan ja kotiin. Kädessä kassi ja kassissa ruoka. Päällä asu ja suolessa paska. Mitä näistä orjista. Nämä kuolevat mieluummin kuin joutuvat tilanteeseen jossa kaikki katsoo. Arkkuun ei tahdota mennä eikä toisaalta ottaa irti kaikkea mitä voisi ennen kuin sinne joka tapauksessa mennään. Ja minä haukun, miksi? Olenko itse parempi? Niin kuin joku vanhapiika minä tässä valittelen mitenkä maailmasta ei pääse jäähylle. Minkunkin pitäisi uskoa että joko sisään tai ulos, mutta kynnyksellä ei voi seisoa ja keikkua: se on maailman laki. Maailman on maailma. Mene halliin, katso lihaa, käsität kaiken. Hienojen rouvien koko pelin: ruskean pihvin ne hyväksyvät kun se sulaa suussa, mutta unohtavat kuinka se leikataan ruhosta ja kuinka sika kiljuu. Tappaa he eivät tahdo itse ja unohtavat että aina roiskuu veri jonkun kurkusta ennen kuin kynttilät sytytetään. Mitä siitä. Hyväksy ja käännä rouva selälleen, hamua karvapeitettä jalkovälissä, koko tiukoissa pöksyissä permanentattua aluskasvillisuutta, ja kohta osuu sormesi märkään läpeen joka on kuin märkä lapsentutti nurinpäin tai ylikypsä puutarhamansikka. Lörise ja hörise ja kaikkea on. On. Ja maailman silloin ihana paikka. Ja olet kuolemankin kaveri.

Seriously... a sermon is not going to achieve anything. We all know perfectly well that one must not commit suicide. And yet there are times when the world we live in becomes so tough on us that we play with the thought. Therefore, it's useless to appeal to ethics; he ought to go with a more practical and concrete approach. If I were to stop suicide, I would do it like this: "Dying means falling into an eternal state of nothingness, a perfect void that can't be conceived by anything that is alive. Just think about it: your brain goes away. You do not have any thought anymore. Surely, you've heard of the phrase 'I think, thus I am,' no? Give it some careful thought. Nothing exists. Do you get this? Nothing exists. How many seconds could you endure being in a world without sound, without light, and without any kind of sensation? A world where you don't even get hungry. Where you have no desires at all. Can you follow me? But death is a perfect void, so it exceeds even such a sensation-less world. There is no future. Heaven is just a construct people who fear death made up. You should know why there will always be people who believe in a world after death despite the advent of science; it's because they are scared. Scared of what waits beyond death. So, don't think ending your own life will save you! It simply ends. It E-N-D-S. Suicide is the act of killing yourself, and dying without comprehending the meaning of death is but escaping from reality. Although the result is the same in both cases. All right, come on. Try to kill yourself if you can; try to kill yourself now that you've learned the truth." At the very least, I couldn't kill myself. After all, the only reason why I'm here now is because I'm more afraid of death than most.

Istahdan penkille ja katselen suuren nurmikentän yli. Viereisellä penkillä istuu mies ja nainen, jotka juovat olutta. He puhuvat sammaltaen hyvistä tavoista. Vilkuilen heitä. Kohta heidän sydämensä pysähtyvät, kohta heidän sydämensä makaavat rinnassa liikkumattomina kuin kivet. Yhtäkkiä kokonainen lukioluokka hölkkää ohitse. Kärjessä tulevat luokan selvästi urheilullisimmat pojat. Vähän jäljempänä tulee selvästi parhaimman näköinen tyttö. Näen hänet makaamassa elottomana ruumiinavauspöydällä. Nyt ruumiinavaajat tulevat veitsineen ja sahoineen ja porakoneineen ja lokit kirkuvat. Menen kukkakauppaan ja ostan orkidean. Isot valkoiset kukat, joissa on vaaleanpunaista keskellä. - - - Ajattelen vertani, miten se täyttää koko ruumiini, ja luen venezuelalaisesta miehestä, joka heräsi eloon kun hänelle tehtiin ruumiinavausta. Carlos Camejo. 33 vuotta. Ulvon lattialla. En tiedä mikä vuodenaika on, se vaihtelee päivästä toiseen. Päälakeni keskellä on hius, joka on muita paksumpi, se paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua köydeksi. Puhelin soi, siellä on äiti, en tiedä mikä vuodenaika on, en vastaa. Köysi paksunee ja paksunee, se alkaa muuttua puuksi. - - - Lapset päiväkodin pihalla. Heidän värikkäitä pipojaan peittää ohut, lähes näkymätön pöly. Kaiken sen pöly, mitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen tässä perkeleen maailmassa, nöyryytyksen, nälän, kärsimyksen, sairauksien, kaiken sen pirun kidutuksen jota oikeasti tapahtuu koko ajan, se ei ole mitään elokuvaa tai kirjan tarinaa, se on täyttä totta, ihmiset huutavat koko ajan, tuska on niin hirvittävän sietämätön, pelko on niin helvetin sietämätön ja kauhea. Sähkökaapissa on juliste ja siinä teksti: Get laid or die tryin'. Sadan vuoden päästä kaikki tämä on poissa. Ainoa mikä on vielä pystyssä, ajattelen, ovat kirkot.

Lapsi pelästyy joka kerta äidin moittiessa häntä kovin sanoin ja tylysti. Myöhemmin aikuisena hän kuulee äidin äänen lähes joka paikassa missä virheen tekeminen ylipäätänsä on mahdollista, esimerkiksi työssään konttorissa, pankissa, liikkeessä. Lopuksi hän ei tule ajatelleeksikaan, että hänen painajaisenaan on hänen äitinsä ääni, jonka kylmä ja vihainen sävy aina pelästyttää häntä perinpohjin koska se kertoi rakkauden puutteesta. Kaikki tietoiset ajatukselliset yhteydet äitiin ovat kadonneet. Aikuisella on jäljellä vain vaikeasti kuvattavissa oleva ahdistus ja avuttomuus. Tuo "epämääräinen ahdistus" on jokaiselle neruoosipotilaalle tuttu. Se on maailman ehkä tunnetuin oire. Sen alkuperä on psykiatriassa saanut "länsimaisen psykiatrian suuren valheen" vuoksi väärän ja keinotekoisen selityksen. Jotkut yksittäiset kohteluvirheet, kuten se että kodin siisteyteen kiinnitetään kohtuuttoman suurta huomiota, eivät ole ratkaisevia kotivammaisuuden synnylle. Edellämainitussa esimerkissä ratkaisee äidin moitteiden luonne, siitä ilmenevä vihamielinen ja ärtyisä äänensävy, yleinen ankaruus ja rakkaudettomuus, jotka aina tulkitaan hylkäämiseksi eli lapsen koko olemassaoloa uhkaavaksi vaaraksi. Tämä voidaan sanoa toisinkin: Kaikki ne kohteluvirheet joilla lapsen ihmisenä olemisen oikeudet kielletään, ovat vaarallisia. Pitääkseni esitykseni käytännön tasolla luettelen "kummituksia" vielä kerran tarkemmin. Niitä ovat: -Hylkääminen eli "ei omana" pitäminen -Helveksittavaksi tai arvottomaksi leimaaminen -Häpäiseminen ja nolaaminen Lopullisessa analyysissä paljastuu se perusvika, johon aina palataan: lapsena koettu rakkauden puuttuminen tai sen ilmeinen vajaavuus on aina muodossa tai toisessa kotivammaisuuden pettämätön tunnusmerkki. Se viriää yhtenään joka tilanteessa, vähäisenkin tehtävän epäonnistuessa, kömmähdyksen sattuessa tai arvostelun kohteeksi jouduttaessa, loputtomattomiin. Ajatuksena se saa muodon: "Tämän jälkeen he eivät enää välitä minusta!" Lapsen pelästymisen lähes murskaava voima perustuu siihen, että sen juuret ulottuvat mitä suurimmalla julmuudella lapsuuden eksistenssiin, olemassaolon perustaan. Siihen kätkeytyy näet lapselle suoranaisesti tuhoa ennustava, mutta jotakuinkin hahmottomaksi jäävä ajatus, jonka lapsi on sanattomasti aavistanut: "Emme välitä sinusta, oikeastaan haluaisimme vapautua sinusta!" Tämä on ymmärrettävästi lapselle, joka palavasti haluaisi olla isän ja äidin oma, kauhistuttava viesti, varsinkin koska se on tullut nimenomaan turvahenkilöiden taholta. Siihen liittyvä emootio onkin kaikkein raskaimpia ja saa aivojen koko työkoneiston hälytystilaan. Kun se lisäksi toistuu koko lapsuuden aikana lukemattomat kerrat ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, on selvää, että se varjostaa aikuiseksikin kasvaneen ihmisen elämää kaikissa merkittävissä ihmissuhteissa: ystävyydessä, työelämässä ja aivan erityisesti avioliitossa ja rakkauselämässä. Se pakottaa ihmisen mitä syvimpiin nöyryytyksiin: "Olen valmis mihin tahansa kunhan vain saan olla... kunhan minua ei hylätä!" Tällä tavalla syntyy se elämänlaatu jota pidämme kotivammaisuudelle ominaisena. Se on yleistä hajanaisuutta, kotivammainen ei pysty aikuisenakaan antamaan oikeita vastauksia elämän haasteisiin. Pienetkin aikuisen elämän esiin tulevat haasteet panevat välittömästi liikkeelle muistivammojen aiheuttamia "vääriä" emottioita, hälyytyksiä, jotka rajoittavat ja tukahduttavat hänen valintojaan. Ne merkitsevät jatkuvaa rasitetta ja johtavat vähitellen uupumukseen. Emootiot ovat näet aina vikkelämpiä kuin järki. Ihmiset itse kuvaavat tätä voimattomuuttaan tähän tapaan: "Tiedän että tämä on järjetöntä, mutta en voi sille mitään!" Kaiken tämän lisäksi löytyy valtavat määrät tiedostamatonta, mutta osittain myös selvästi miellettyä katkeruutta niitä i

Pahin rintamakarkuri koko sakista on tietysti Esko "Käpypingviini" Aho, joka ei osaa edes hävitä kuin mies.

Nyrkkeilyssä kun sä saat turpaasi ja vielä tyrmäyksellä, niin sä olet hävinnyt ja osoittautunut sitä toista jätkää heikommaksi ja huonommaksi koko kansan edessä. Se on henkilökohtaista.

Ihmisen kekseliäisyys on luonut kaksi tähän mennessä tuhoisinta asiaa koko luomakunnalle: atomipommin ja helppouden.

Moniko tyranni pitää itseään vain toukkana joka syö pois mädän ja sillä keinolla pelastaa koko ruumiin?

Onhan toki uuvuttavaa kun täytyy koko ajan käyttää järkeään maailmankaikkeudessa jossa ei ole mitään järkeä.

Matkustan enää harvoin, mutta joka reissulla olen saanut kärsiä makuuvaunussa juopuneiden melusta. Huomattava osa räkäposkisesta Suomen kansasta ei osaa käyttäytyä junissa. Viinaa ja olutta etsivät mölöttäjät, nuo saatanoivat ja vittua haistattavat paskiaiset, juoksevat koko yön makuuvaunujen käytävissä ja paiskovat ovia.

Ihminen ei ole kaikkien mielestä ainoa eläin, joka "ymmärtää" kuolemasta jotakin. Koko-gorillasta on esitetty seuraava viittomankielellä käyty keskustelu (Patterson 1987, s. 191): Maureen: Minne gorillat menevät, kun ne kuolevat? Koko: Mukavaan koloon näkemiin. Maureen: Milloin gorillat kuolevat? Koko: Vaiva vanha.

Suljen silmäni, omenanpala kurkussani, metsästäjän sydän rinnassani, kaikkien kuninkaiden kilpaa uivat siittiöt kohdunkaulallani, valkea kaula taittuneena, suljen silmäni lasiarkussa, ehkä minut säästetään, toiseen aikaan, vähemmän kivuliaaseen. Suljen silmät, luminen metsä välähtää, piirrän sen täyteen punaisia kukkia, syön valkoisten marjojen myrkkyä, kädestä joka ojentuu ystävällisesti, lumimarjojen pongahtelevaa myrkkyä, suurten sykkivien kukkien mettä. Koko huojuva niitty paisuneita miekkoja täynnä, ja suuria sieniä, niin painavia etteivät varret tahdo jaksaa niitä kantaa. Metsästäjän sydän rinnassani, nukun sata vuotta lasiarkussa, ehkä tuhat. Kun herään, kerään kaikki kukat. Kun herään, olen varjo sudenhännällä, varjo metsästäjän sydämessä, häilähtävä mustahuntu kuninkaiden sydämissä, väärään osunut laukaus. Otsaan äkisti räsähtävä oksa, jalan alta pettävä suonsilmä, vereen peittyvä maisema. Nopeaan tihentyvä pimeä, viistoon syöksyvä lintu, metsänreunan kumiseva laukka kun ketään ei näy, ei kukaan kuulu, sydän musta kuin eebenpuu.

Omituisia ovat ihmiset! Rehkivät ja rentsittivät minkä kerkiävät sinä aikana minkä elävät. Eivät yritä tulla toimeen vähimmällä touhulla; vain kaikenlaiset kiihkot heitä vetävät. Sitten siellä kankaan laella soran sisässä lihavat, valkovatsaiset, punanokkaiset madot vonkertavat sisään silmäkuopasta, syövät ja kaluavat. Siihenkö rauennee ihminen! Siihenkö meni koko elämän kuhina, että haudanpäällä väkevä ja mustanpuhuva ruoho kasvaisi?

Mellerin haudalla Nyt tajuan ne meteoriitit sun runoissa, jumalauta, koko Lappajärvi - se järvi! - on meteoriitin synnyttämä 73 miljoonaa vuotta sitten. Seison haudallasi hiljaa, isäsi ja äitisi nimet on kaiverrettu samaan mustaan graniittiin. Arto, en koskaan pyytänyt omistustasi niihin kokoelmiin joihin piti. En osta Salesta Itäkylä-paitaa, vaan meetvurstia, banaaneja ja sipsejä. Olutta on hotellilla, lapsille tuon tuliaisina sirpaleita meteoriitista.

Ja millainen on Tampereen varsinainen työväenluokka? Puhun sen parhaimmistosta. Hämäläissyntyinen työmies on maan kyvykkäimpiä, mahdollisesti koko maailman parhaimpia.

Koko Taylor,

Ei riitä pelkästään se, etteivät ihmiset useinkaan tiedä juuri mistään juuri mitään. Jo pelkkä omien uskomusten keskinäisen johdonmukaisuuden ja ristiriidattomuuden vaatimus tuntuu nykyään olevan monille aivan liian vaativa. Aikamme kuva on huippu-urheilija, joka osallistuu hyväntekeväisyyskeräykseen lastensairaalaa varten, jonka rahoituskriisin hän on itse osaltaan aiheuttanut pakenemalla Suomen veroja ulkomaille. Samoin aseistakieltäytyjä, jolla on paidassaan Che Guevara, jonka ihanneihminen oli "tehokas, väkivaltainen, valikoiva ja kylmä tappokone". Samoin Vihreät, jotka kannattavat Suomen vaalijärjestelmän uudistusta, joka aikoinaan olisi estänyt heiltä itseltään nousun eduskuntaan. Samoin oikeistodemari, joka haluaa Suomen Natoon, koska "Suomi kuuluu samaan arvoyhteisöön kuin muut Nato-maat", mutta ei halua Turkkia EU:hun, koska tämä keskeinen Nato-maa "ei kuulu samaan arvoyhteisöön kuin muut EU-maat". Samoin sosiologi Pierre Bourdieu, jonka kulttuurisosiologiassa ihmiset ovat kahmivia ja kähmiviä juonitelijoita, jotka pyrkivät koko ajan kampittamaan toisiaan omanvoitonpyynnin merkeissä, mutta jonka poliittisessa retoriikassa he ovat kaikille vain hyvää haluavia, lämminsydämisiä ja sosiaalisia olentoja, joita raaka uusliberalismi hyppyyttää tahdottomasti. Samoin ympäristöaktivistit, jotka matkustavat mannertenvälisillä lennoilla jopa useita kertoja vuodessa mutta ovat vaatineet esimerkiksi minua vähentämään omaa matkailuani, vaikka en ole koko elämäni aikana ollut kahtatuhatta kilometriä kauempana kotoani. Samoin Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, joka kannattaa huumeille nollatoleranssia, joka aikoinaan olisi katkaissut hänen oman uransa useiden huumetuomioiden vuoksi. Samoin syyskuun 11. päivän kaappaajat, jotka vetivät kännit ja kävivät stripparibaarissa ennen kuin tekivät terroritekonsa luodakseen ääri-islamilaisen yhteiskunnan, jossa heidät olisi siitä hyvästä tapettu. Samoin ne, jotka julistavat marxilaisuuden olevan vain naurettava, vanhentunut muinaisjäänne, mutta taistelevat samaan aikaan sen puolesta, että kapitalismi mahdollisimman hyvin vastaisi juuri Marxin siitä maalaamaa synkkää kuvaa.

Mitä sanon heille, jotka surevat paitsi ihmiskunnan myös koko planeeetan kohtaloa? Jotkut heistä tietävät siitä yhtä paljon tai yhtä vähän kuin minä, monet paljon enemmän, ja nuo jälkimmäiset ovat onnettomampia kuin edelliset. Kehotanko heitä olemaan huolehtimatta ja elämään vain hetkessä? Sanonko, että toivo on epävarmuudessa, sillä nekin, jotka tietävät eniten, tietävät vain olleesta ja olevasta, eivät tulevasta.

Perhaps best known is the case of Koko, the gorilla to whom the Gorilla Foundation taught American Sign Language. Koko learned more than a thousand signs, created compound signs to convey new information, and showed a significant understanding of spoken English.9

Qwilleran, never an early riser by choice, now found himself routed out of bed at dawn when the birds convened for their morning singsong and the Siamese wanted to join them. Koko and Yum Yum would station themselves outside his bedroom door, the one yowling in an operatic baritone and the other uttering soprano shrieks until he got up and transported them to the gazebo. Yum Yum simply wanted to bat insects on the screens, but Koko was fascinated by the chorus of trills, chirrups, whistles, warbles, and twitters. The cacophony reminded Qwilleran of the Pickax high school band tuning up for Pomp and Circumstance.