Muumit Quotes

Täytyy pitää kiirettä, että ennättää elää, minulta on mennyt kovin paljon aikaa hukkaan!

Kampsu on aasi, hän ajatteli. Hömppä rouva, joka ei osaa ajatella muuta kuin teekakkuja ja tyynynpäällisiä. Hän ei ymmärrä edes mitään kukista. Ja kaikkein vähiten hän ymmärtää minua. Nyt hän istuu kotonaan ja luulee, etten minä ole koskaan kokenut mitään. Minähän koen jokapäivä maailmanlopun ja kuitenkin pukeudun ja riisuudun ja syön ja pesen asioita ja pidän teekutsuja aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut!

Ajatella, jos ei koskaan voisi tulla iloiseksi tai pettyä, mietti isä veneen kiitäessä läpi myrskyn. Ei koskaan voisi pitää kenestäkään, eikä suuttua eikä antaa anteeksi. Ei koskaan voisi nukkua eikä palella, ei koskaan erehtyä, ei tuntea vatsakipua eikä toipua siitä, ei viettää syntymäpäivää, ei juoda olutta eikä tuntea pahaa omaatuntoa...

Hän seisoi hiljaa, aivan hiljaa, puristi posliinista kisssanpoikaa ja ajatteli: Voi, minun kaunis, ihana onnettomuuteni...

Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.

-Minun mielestäni ainoa, joka tästä lähtien voi asua siellä, on Tuu-tikki itse, sanoi Muumipeikon äiti. -Ja sitä paitsi uimahuone on aika porvarillinen laitos. Uimahousut voi aivan yhtä hyvin pukea ylleen rantahiekalla.

Rubiini muuttui kuin meri. Väliin se oli vain vaalea, sitten siihen valahti ruusunväriä aivan kuin lumihuipulle auringon noustessa - ja äkkiä sen sisimmästä kohosi tummanpunaisia liekkejä. Se saattoi muuttua aivan kuin mustaksi tulppaaniksi, jonka heteinä hehkuivat pienet säkenet.

Jos yritän saada kaiken entiselleen, niin minusta itsestänikin tulee samanlainen kuin ennen. Alan taas pelätä.

Jostain syystä en ole koskaan tullut toimeen hämähäkkien kanssa, jos ne ovat niin pieniä, ettei niiden kanssa voi puhua.

-Huh! sanoi Hemuli. -Hyi, miten minä pelästyin. Tiedättehän, ettei minua saa pelästyttää, minulta voi mennä sydän väärään kurkkuun.

-Oletko sinä onnellinen? minä kysyin. -Hyvältä tuntuu, mutisi Fredrikson ja katsoi hämillään merelle. (Siitä tiesin että hän oli kauhean onnellinen.)

Myötätunnostani huolimatta en kuitenkaan pystynyt syventymään hänen ongelmiinsa - niin, kaikesta huolimatta on muutamia harvoja aloja, joilla lahjakkuuteni ei ole sitä tasoa kuin voisi odottaa, ja yksi niistä on koneoppi.

Laakso jossa he asuivat oli kaunis, täynnä onnellisia pikku mönkiäisiä ja suuria vihreitä puita. Niittyjen halki virtasi joki, joka kaarsi sinisen muumitalon ohi ja katosi toisille seuduille, missä toiset pikku mönkiäiset ihmettelivät mistä se mahtoi tulla.

Minun täytyy saada Kampsu ymmärtämään, hän ajatteli. Minun täytyy saada joku ymmärtämään, että pelkään, joku joka voi vastata ja sanoa, että tietenkin pelkäät, käsitän sen erinomaisen hyvin. Tai vaikkapa: Mutta hyvä ystävä, mitä pelättävää sinulla on? Näin kauniina, tyynenä kesäpäivänä? Kummin tahansa, mutta jotenkin.

Numero 67 oli granaateilla koristettu samppanjavispilä. Lisäksi olin voittanut hainhampaan, säilötyn savurenkaan ja koristellun posetiivin kammen. Voitteko käsittää onneani!?

Muumipappa oli ruvennut kuvaamaan lapsuuttaan. Kirjoittaessaan hän oli aina niin liikuttunut että melkein itki. Hän oli ollut erikoinen ja lahjakas lapsi, jota kukaan ei ymmärtänyt. Vanhempana hän sai osakseen yhtä vähän ymmärtämystä, ja hänen elämänsä oli kaikin puolin kauheaa. Muumipappa luki kaiken kirjoittamansa ja ajatteli, miten kaikki katuisivat lukiessaan hänen muistelmiaan. Silloin hän ilostui jälleen ja sanoi itsekseen: -Se on heille oikein!

-Anna minun auttaa, huusi Nipsu ja tarttui pitkäsiimalaatikkoon. Hän hyppäsi suoraan Seikkailun laidalle, ja veneen kallistuessa pitkäsiimalaatikko tipahti alassuin pohjalle tyhjentäen puolet sisällöstään sotkuksi hankaimiin ja ankkuriin. -Mainiota, sanoi Niisku. -Aivan erinomaista. Meritottumusta ja rauhallista liikkumista veneissä ja niin poispäin. Ja varsinkin kunnioitusta toisten työtä kohtaan. Hah.

-Kylve joessa! Hiekkapohja! Ihanan pehmeä! ulvoi Fredrikson. -Valhetta ja petosta, sanoi drontti Edvard. -Pienin tuittukin tietää, että joki on raivostuttavan täynnä kiviä! -Eikä ole! Hiekkapohja! Fredrikson huusi. Drontti mutisi hetken itsekseen ja sanoi lopulta: -Hyvä on. Minä kylven siinä sinun mörönmoisessa joessasi. Siiryhän syrjään, minulla ei ole varaa kustantaa enää hautajaisia. Ja jos petät minua, senkin täinmuna, saat maksaa hautajaisesi itse!

Niiskun unikuoppa näytti kaikkein kuivimmalta. -Siirry vähän, Hemuli sanoi. -Minun vuoteeseeni on satanut. -Se on pahinta sinulle itsellesi, sanoi Niisku ja kääntyi toiselle kyljelleen. -Siksi minä ajattelin nukkua sinun kuopassasi, Hemuli selitti. -Älä nyt turhia niiskuta. Mutta Niisku vain urahti hiukan ja jatkoi uniaan. Silloin Hemulin sydän täyttyi kostonhalusta, ja hän kaivoi hiekkaan kanavan oman kuoppansa ja Niiskun kuopan välille. -Tuo oli epähemulimaista, sanoi Niisku ja nousi istumaan märässä huovassaan. -Mutta en olisi ikinä uskonut, että sinä keksisit noin nokkelan tempun!

Minä rakastan rajoja", Tove sanoo. "Elokuu, joka on raja kesän ja syksyn välillä. Se on hienoin tuntemani kuukausi. Ensimmäinen muumipeikoista kertova kirja alkaa elokuussa, samoin myös Muumipappa ja meri. Takurin hatun suuri juhla on sijoitettu lämpöiseen elokuun iltaan. Hämärä on rajana yön ja päivän välillä, ja ranta meren ja maan välillä. Rajat ovat kuin odotusta: kun molemmat ovat rakastuneita, mutta mitään ei ole lausuttu ääneen. Raja merkitsee matkalla oloa. Ja juuri matka on tärkeää.

Joku voi tietenkin sanoa: "Tiedän itse parhaiten, mikä minä olen", ja tietyssä mielessä hän on oikeassa. Hän tuntee sisäisen elämänsä paremmin kuin kukaan muu. Mutta toiset tuntevat ulkoisen, eivätkä hekään ole väärässä. Loppujen lopuksi me olemme monta: olemme jotakin itsellemme, mutta yhtä lailla me olemme muille jotakin muuta.

Mitä ihminen on ja mikä hänen elämänsä tarkoitus on, määräytyvät vain elämää elämällä.