Jopa Quotes

rakkaus kuivahtaa jopa spermaa nopeammin

Asioiden luullaan olevan ympäröivässä yhteiskunnassa huonommin kuin koskaan usein jopa silloin, kun ne todellisuudessa ovat paremmin kuin koskaan. Niiden luullaan menevän koko ajan huonompaan suuntaan, kun ne todellisuudessa pysyvät ennallaan tai jopa paranevat. Totuuden luullaan olevan salattu, epämiellyttävä ja tuskallinen, kun se todellisuudessa on julkinen, tylsä ja banaali.

On sattumanvaraista, tuleeko ihmisestä uhri, sankari vai pyöveli. Ja sattuma saattaa jopa paiskata saman ihmisen kaikkiin kolmeen rooliin yhden elämän aikana.

Usko minua kun sanon, että sinä päivänä poimin jokaisen sielun kuin se olisi vastasyntynyt. Jopa suutelin muutamia uupuneita, myrkytettyjä poskia.

En voi huijata. En voi tehdä mitään leikisti. Jopa nyt olen vielä vahva. Minut on alistettava. Aivan kuten merta, isoäitiäni, ei voi muuttaa, minuakaan ei voi muuttaa - minut voi vain valloittaa." Hänen hartiansa lysähtivät. "Mutta olisin mieluummin lempeä. Ja rakastettu. Ja olisin toivomatta mitään, koskaan.

Mielestäni sedäksi muuttumisen varma merkki on se, kun kaikki alkaa tuntua liialliselta eikä nuorten puheesta enää saa mitään selvää. Varsinkin sellainen olo, että nuorten pitäisi vain rauhoittua ja nauttia elämästä, kertoo oman aseman muuttuneen niin mukavaksi, ettei arki ole enää selviämistaistelua, jota se nuorempana on enemmän tai vähemmän kaikilla, jopa hyväosaisilla.

Sillä sellaista elämä on. On asioita jotka ovat tärkeitä hetken ja se, etteivät ne ole sitä enää myöhemmin, ei tarkoita että ne olisivat kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä. Ja sitten on toisia asioita, niitä jotka ovat tärkeitä aina. Ja lopulta on asioita, joita ei edes ole muualla kuin psykologisessa todellisuudessa ja jotka silti ovat tärkeitä, todellisia asioita. Jopa enemmän kuin se mikä on näkyvää.

Ahdistus on niin yleinen olotila, että siihen on jopa keksitty lääkkeitä. On vahingollista, että ahdistus pyritään poistamaan lääkkeillä, sillä silloin ei päästä käsiksi parantavaan prosessiin, joka vaatii tunteiden läpikäymistä. Näin emme pääse toipumisessa alkua pidemmälle, vaan ihmisistä tulee vain tunteettomia möhkäleitä, jotka kulkevat päivästä toiseen suorittaen välttämättömät velvollisuutensa. Tosin heitä ei ahdista. Ahdistusta ei kannata pelätä. Sitä kannattaa kuunnella.

Ja kun minä hartaasti - voisi jopa sanoa: täynnä rakkautta - uppouduin kuvaamaan muutoksen peruuttamattomuutta, ymmärsin sen, mitä en ollut ennen ymmärtänyt. Ymmärsin, että juuri se sama voima, joka ruokkii meitä ja kypsyttää vähäpätöisistä rääpäleistä väkeviä miehiä ja naisia, käyttää meidät lopulta omaksi ravinnokseen. Kaikki maksetaan takaisin. Se voima kuihduttaa ihmisen ja imee hänen verensä, kukistaa ja tappaa hänet. Ja kuinka voisin syyttää sitä voimaa, sillä kaiken, minkä se ottaa pois, olemme saaneet juuri siltä.

ja niin elämässäni kaikki tuntuu tänään muuttuneen, jopa kaupunki muuttaa muotoaan ympärilläni, minä istun Paradise Placella ja katson Muistojen saliin päin ja yhtäkkiä kaikki viittaa minuun ja Cicelyyn, kaikki on metaforaa sille mitä me tunnemme, jotenkin koko kaupungista on tullut suorastaan kuin meidän elämänkokoinen sydänkäyrämme, ja minä voisin melkein kiljua siitä riemusta, haluaisin juosta aukiolle ja huutaa kaikille jotka suostuvat kuuntelemaan MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! MINÄ RAKASTAN TÄTÄ KAUPUNKIA! mutta niin kuin varmaan olette arvanneetkin, en aio sitä tehdä, sellainen ei aivan sovi luonteelleni

Viikkokausia on teerien kuherrus väreillyt rämeillä ja lammenjäillä, väreillyt yhtä kevytmielisesti kuin auringon lämmittämä ilma jokiahteilla tai latojen pärekatoilla jäkkiheinäisen niityn reunassa. Sillä keväthän nyt on, koivuilla hennonvihreät harsot ja kuulaat illat täynnä käen kukuntaa. Luhdalta kuovin huuto, salojärveltä telkän narahdus. Yksi lämmin sade, niin jopa korpilahdekkeet tulvahtaisivat täyteen muuraimen valkeita kukkia. Ja mahla alkaa virrata metsän puissa, sehän tiedetään. Kylmän talven ne ovat jäisinä nököttäneet kankailla, nyt alkaa elämä. Vesi ja mainiot ravintoaineet kiertelevät suurten petäjäin suonissa.

Ennen vanhaan vain kirkko oli ihmisten mahtava tuomari, ja jokainen tiesi olevansa syntinen. Nyt pitää syntisen tuomita toinen syntinen, jotta kaikki arvot eivät rappeutuisi anarkiaksi, eikä veli enää voi vain itkeä veljen kanssa, vaan hänen on sanottava tälle: "Olet tehnyt väärin." Ja jos ennen vain pappismiehen asu erottui muista jotenkin epäinhimillisenä, ja jopa univormussa ja virkapuvussakin oli silloin vielä jotakin siviilimäistä, niin sittemmin, kun uskon suuri suvaitsemattomuus oli mennyttä, piti maallisen virka-asu nostaa taivaallisen sijaan ja yhteiskunnan piti jakautua maallisiin hierarkioihin ja univormuihin ja kohottaa absoluuttisuuteen uskon sijasta. Ja koska romantiikkaa aina on juuri se että maallinen kohotetaan absoluuttiseksi, niin tämän aikakauden varsinaista aitoa romantiikkaa on univormuromantiikka, ikään kuin olisi olemassa ylimaallinen ja yliajallinen univormun aate, jota ei ole ja joka silti on niin voimallinen että se saa ihmisen valtaansa paljon voimakkaammin kuin mikään maallinen ammatti tai kutsumus konsanaan, se on ei-olemassaoleva ja silti niin voimakas aate, että se tekee univormunkantajasta univormun riivaamaan, vaikka hän ei koskaan ole ammatti-ihminen siviilien tarkoittamassa mielessä; ja näin on koska univormun kantaja syvästi tiedostaa että juuri hän parhaiten edustaa oman aikansa varsinaista elämänmuotoa ja siten myös turvaa oman elämänsä.

Sillä on liian vähän ihokarvoja se ei kelpaa minulle. Viekää se pois, se itkee liikaa, olen kuullut että sillä on joskus jopa ripulia, eikä se osaa siivota eikä suudella eikä olla hiljaa. Siitä ei olisi kuin huolta loputtomia tulehduksia alituista kiukuttelua, varani eivät riittäisi vuodeksikaan sen mielihaluja toteuttamaan. Haluan seurakseni todellisen pedon, en mitään enkelihiutaleitten ja pölysokerin makuista jäljitelmää. Hankkikaa sellainen minulle. Sillä ei pitäisi olla valittamista: minulla on sille kaapissani kaikkea mitä se voi toivoa ja enemmänkin, varmuuden vuoksi vuorasin sille pihalta oman sellin. Pääasia että saan sen itselleni. Jokaisella on pakkomielteensä. Minä haluan oman lähiohjattavan vaarallisen näköisen älykkään nuken joka osaa viihdyttää minua ja josta ei ole vaivaa.

Painoin pääni pulpettia vasten ja ajattelin että tämä koulu oli valtava leivinuuni jossa paistettiin laudaturylioppilaita, muita ei hyväksytty; tiesin että epäsosiaalisia, epäsosiaalisiksi leimattuja, savustettiin koulusta, keskiluokilla kun en vielä ollut "yli yhdeksikön mies" oli minuakin uhkailtu, ja minä muistin sen naapurin pojan jonka kaikki numerot oli opettajien yhteisestä sopimuksesta pudotettu, jonka keskiarvo oli juuri ja juuri laskenut lukioonpääsyrajan alle, jonka tiedettiin käyttävän huumeita. Meidän koulumme oli suljettu yhteisö, en tuntenut enää juuri ketään sen ulkopuolelta, tunsin pelkästään eliittiperheiden lapsia, eliittivanhempia, eliittikoulun opettajia, vain Jonna häilyi mielessäni jonakin saavuttamattomana poikkeuksena ja Nenekin oli eri asia. Olin opettajia vastaan, joskus, sittenkin vain harvoin, enhän kumminkaan yrittänyt muuttaa mitään, vaivihkaa asenteeni muotoutuisivat koulun asenteiden mukaisiksi, minusta tulisi kunnon kansalainen niin kuin joka helvetin idiootista tässä koulussa. Vanhempani olivat lääkäreitä, hienoista rikkaista perheistä kumpikin, äiti oli käynyt tätä samaa helsinkiläistä koulua jota minä nyt olin lopettelemassa, jopa isoäiti oli tässä samassa laitoksessa opetettu löyhyttelemään pitsinenäliinaa oikealla tavalla. Tällaisista vaikutteista oli peräisin minun keskeneräinen maailmankatsomukseni, en välittänyt mistään, paitsi tytöistä joita parhaan taitoni mukaan metsästin leveään sänkyyni. Kävin koulua koska minut oli sinne pikkupoikana passitettu, haavelin lääkärin urasta, en tiennyt miksi haaveilin mutta haaveilin kumminkin; koska minulle ei ollut kovinkaan vaikeaa menestyä koulussa sain pontta haaveilleni, ylpistyin, käytin "älykkyyttäni" hyväkseni tyttöihin vaikutusta tehdessäni, niin kuin Sannaan joka taisi pitää minua suurenakin nerona, ja minä syytin koulua enkä tiennyt oliko sekään oikein.

tärkeämpää on puhua maailman tilasta kuin minusta minä olen joku vanha nainen ja kuolen kohta sataa lunta mitä olinkaan sanomassa niin että maailma se on pelastettava sillä lapset kasvavat eivätkä halua heti kuolla vaan elää elellä kasvattaa omat lapset ja puutarnan niin ehkä jopa puutarhankin senkin takia maailma on tärkeä ajatella eikä vain ajatella ei tosiaan vaan päättää viimeinkin mitä tehdään miten pelastetaan maailma meret ilma puutarhat niiden villit eläimet vilja lämmön lähteet suoja miten turva valo suoja kaikelle elolliselle ja sillekin mikä ei elä on pelkästään olemassa

Mitä muuta baarit muka ovat kuin kirkkoja? Whiskey Barin hyllyssä on J&B:tä, Jack Daniel’sia, Xantea, vermuttia. Samat pullot, ympäri maailman, joka kulman takana. Ihmiset puisissa penkeissään, toteuttamassa samaa seremoniaa. Jopa maail- man vanhimmassa tarinassa, Gilgameshin eepoksessa, on baari: Gilgamesh juoksi kuolemaa karkuun ja päätyi maailman laidalle, jossa oli tietenkin baari. Siellä työskenteli Jumalatar Shiduri, joka kertoi Gilgameshille, että kaikkien kuolevaisten on kuoltava, joten tämän kannattaisi vain nauttia elämästään.

Konmarita tekstisi ja kysy jokaisen virkkeen, yksityiskohdan ja jopa sanan kohdalla: "Onko tämä tarpeellinen? Tuoko se jotain merkityksellistä tekstiin ja lukijan elämään?" Jos vastaus on "ei", jätä se pois.

Ehkä hän ei alkuunkaan ollut tarinan surullinen vanhapiika, vaan nautti siitä, kun pystyi heilauttamaan lakana-arkun vintille tuosta vain, yhdellä kädellä, kun naapurin pikkuruinen muori joutui käyttämään samaan suoritukseen viikon ja välilevyn. Ehkä hän oli jopa onnellinen, vaikka näyttikin mieheltä.

Tarinoiden parissa kasvaessa oppii uskomaan, että ihmistä voisi ymmärtää samalla tavoin kuin henkilöä, että ihmisen elämästä voisi poimia ne tapahtumat, jotka ovat ikään kuin sysänneet hänet kohti sitä olentoa, joka hän tänä päivänä on. Samalla alkaa uskoa omien vaikeuksiensa kaikkivopaisuuteen, ja niin ihmiset kantavat ongelmia mukanaan kuin muovikassillista kiviä, joita täytyy esitellä paitsi kahvipöydässä myös internetissä, lehtijutuissa ja jopa romaaneissa.

Aika ja kokemukset jättävät jälkensä, mutta vaikka ihminen olisi joskus tuntenut olevansa rikki, sei ei tarkoita, etteikö hän vielä jonain päivänä olisi uudelleen kokonainen. Ehkä jopa parempi ja vahvempi ihminen kuin ennen särkymistään.

Borosin läsnäolo palautti mieleeni, millaista on asua jonkun kanssa. Miten vaivaannuttavaa se on. Miten se sekoittaa ajatukset ja herpaannuttaa tarkkaavaisuuden. Miten toinen Ihminen alkaa ärsyttää, ei edes siksi, että tekisi jotakin ärsyttävää, vaan ihan pelkästään siksi, että on. Kun Boros lähti aamulla ulos, siunasin ihanaa yksinäisyyttäni. Mietin, miten jotkut saattoivat elää jopa vuosikymmeniä toisen kanssa jossakin pienessä tilassa. Nukkua samassa sängyssä, hönkiä toisen päälle ja unessa töniä toista vahingossa.

Sanna tutki kämppää ja näki seinällä pienen taulun, jossa oli kuuluisa kohtaus Walt Disneyn piirtämästä Bambista, joka tuijottaa uteliaana haisunäätää kukkakedolla. Sellaistahan elämä oli, jopa keskellä kauneinta kukkaketoa oli aina joku saakelin haisuli pilaamassa atmosfäärin.

Ei riitä pelkästään se, etteivät ihmiset useinkaan tiedä juuri mistään juuri mitään. Jo pelkkä omien uskomusten keskinäisen johdonmukaisuuden ja ristiriidattomuuden vaatimus tuntuu nykyään olevan monille aivan liian vaativa. Aikamme kuva on huippu-urheilija, joka osallistuu hyväntekeväisyyskeräykseen lastensairaalaa varten, jonka rahoituskriisin hän on itse osaltaan aiheuttanut pakenemalla Suomen veroja ulkomaille. Samoin aseistakieltäytyjä, jolla on paidassaan Che Guevara, jonka ihanneihminen oli "tehokas, väkivaltainen, valikoiva ja kylmä tappokone". Samoin Vihreät, jotka kannattavat Suomen vaalijärjestelmän uudistusta, joka aikoinaan olisi estänyt heiltä itseltään nousun eduskuntaan. Samoin oikeistodemari, joka haluaa Suomen Natoon, koska "Suomi kuuluu samaan arvoyhteisöön kuin muut Nato-maat", mutta ei halua Turkkia EU:hun, koska tämä keskeinen Nato-maa "ei kuulu samaan arvoyhteisöön kuin muut EU-maat". Samoin sosiologi Pierre Bourdieu, jonka kulttuurisosiologiassa ihmiset ovat kahmivia ja kähmiviä juonitelijoita, jotka pyrkivät koko ajan kampittamaan toisiaan omanvoitonpyynnin merkeissä, mutta jonka poliittisessa retoriikassa he ovat kaikille vain hyvää haluavia, lämminsydämisiä ja sosiaalisia olentoja, joita raaka uusliberalismi hyppyyttää tahdottomasti. Samoin ympäristöaktivistit, jotka matkustavat mannertenvälisillä lennoilla jopa useita kertoja vuodessa mutta ovat vaatineet esimerkiksi minua vähentämään omaa matkailuani, vaikka en ole koko elämäni aikana ollut kahtatuhatta kilometriä kauempana kotoani. Samoin Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, joka kannattaa huumeille nollatoleranssia, joka aikoinaan olisi katkaissut hänen oman uransa useiden huumetuomioiden vuoksi. Samoin syyskuun 11. päivän kaappaajat, jotka vetivät kännit ja kävivät stripparibaarissa ennen kuin tekivät terroritekonsa luodakseen ääri-islamilaisen yhteiskunnan, jossa heidät olisi siitä hyvästä tapettu. Samoin ne, jotka julistavat marxilaisuuden olevan vain naurettava, vanhentunut muinaisjäänne, mutta taistelevat samaan aikaan sen puolesta, että kapitalismi mahdollisimman hyvin vastaisi juuri Marxin siitä maalaamaa synkkää kuvaa.

Minä olen yksi niistä kirjailijoista, jotka jostakin syystä ovat tärkeitä kirjallisuudelle itselleen, vaikka kukaan ei lue mitä kirjoitan. Olen huomannut, että kirjoituksiani jopa pidetään sitä tärkeämpinä mitä täydellisemmin ne unohdetaan. Luultavasti tämä on yksi kirjoittamista säännöistä, joita en tunne.

NASA:n käsitys siis on, että JOPA AVARUUSOLIOT toisilla planeetoilla tuntisivat olonsa epämukavaksi joutuessaan kohtaamaan vulvan kuvassa.

Nöyryys sitoo meistä jokaisen, jopa yksinäisimmän, epätoivoisimman, vankimmin sitein muihin ihmisiin.

Kondomi on tärkeä olla olemassa, vaikka kukaanhan ei oikeasti haluaisi sitä käyttää. Kondomin kaltainen henkilö piilottaa todellisen minänsä, huijaa kaikkia, jopa itseään, ja tuloksena on tekomansikkainen maku, kuminen tuntu, natiseva ääni ja rikkimenemisen pelko.

Olen aina ahdistunut ihmisistä, joilla on vahvoja mielipiteitä tai jopa ideologia, sellainen tarkoittaa aina kyvyttömyyttä ajatteluun tai ajattelun tietoista lopettamista useimmiten seuraelämän helpottamiseksi. Tunteet ja ajatukset on tarkoitettu vain käväisemään ihmisessä. Tämän kiistäminen on terveydelle vaarallista, sillä seisovassa vedessä syntyvät kulkutaudit. Parhaat ystäväni muuttavat nauraen mielipiteitään.

Silloin kun tarpeeni asiantuntevan terapeutin avulle oli suurin, en pystynyt suorittamaan Kelan hakemukseen liittyvää esterataa. Minulla oli jopa vaikeuksia ymmärtää, miten systeemi toimii. Siellä, missä ennen sijaitsivat kognitiiviset taitoni, tuntui olevan nyt tytisevää aladobia. Sain haettua Kelan kuntoutustukea vasta, kun olin tarpeeksi hyvässä kunnossa selviytyäkseni hakemukseen vaadituista etapeista. Pistää miettimään, miten kaikkein heikoimmassa kunnossa olevat terapiaa tarvitsevat ihmiset ikinä pystyvät siihen.

Voisiko olla niin, että kun pieniin rikkeisiin ei puututa, rasismista tulee hiljaisesti hyväksyttyä ja joidenkin parissa jopa toivottavaa? Lopulta ollaan tilanteessa, jossa poliisissa on sen kokoluokan äärioikeisto-ongelma, ettei se enää katoa, vaikka sanoo kolme kertaa nopeaan tahtiin "nollatoleranssi" ja napsauttaa kantapäitä yhteen.

Miksi minun olisi pitänyt lukea? Tietysti jotta pääsisin korkeakouluun, jotta minusta tulisi kunnon kansalainen. Vanhempani olivat molemmat lääkäreitä, niin, mutta ihmisiä kai he silti olivat eivätkä mitään riistäjäluokan petoja; tottahan he tienasivat enemmän kuin monet muut mutta eivät he upporikkaita olleet, tavallisia sairaalalääkäreitä jotka ruikuttivat reaalipalkkansa putoamista kun joskus luotua "herran" elintasoa oli niin vaikea säilyttää, eikä se mistään muusta kiikastanut kuin että menoja oli enemmän kuin tuloja, tuloja oli tarpeeksi, menoja oli liikaa. Vaikka vanhempani joskus, luullakseni, yrittivät opettaa minua nöyräksi, ymmärtäväksi (äiti jopa äänesti demareita) väijyi vanha vauraus kaikkialla: perintöosake Merikadulla, sataviisikymmentä neliötä, suvussa muinoin vaikuttaneelta suurliikemieheltä meillekin yltäneillä arvopapereilla hankittu kesämökki Kirkkonummella.

Shimla. Brittien vanha kesäpääkaupunki. Sinne olen ripustanut Gandhi-hattuni ja vetäytynyt viettämään kissanpäiviä ja siirtomaaherranelämää. Alppimaiset maisemat ja kirpeän raikas ilma hivelevät sielua. Tämä on todellista hermolepoa tasangoilla vallitsevan hullujenhuoneen jälkeen. Jos joku ihmettelee sanaa "hullujenhuone", voin kertoa, että viittaan sillä Intian ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun kuuluisaan toteamukseen, jossa hän määritteli Intian "uskontojen hullujenhuoneeksi". Kielikuvassa on jotain niin osuvaa, että olen ominut sen omaan käyttööni. Olen uskontojen suurkuluttaja sekä niiden sekakäyttäjä ja kaiken lisäksi seinähullu, joten siinä mielessä tunnen olevani kotona. Ja jos tasankojen Intia on hullujenhuone, ovat nämä brittien perustamat "hill stationit" jonkinlaisia hermoparantoloita. Tasangoilla vallitsevan hornamaisen kaaoksen sijaan täällä kuulee jopa omat ajatuksensa, jos niitä sattuu olemaan. Tai jos niistä sattuu välittämään.